Ensimmäistä kertaa raveissa?

Olemme koonneet oheen lyhyen johdatuksen raviurheilun kiehtovaan maailmaan, jotta ensikertaa raveissa kävijän olisi helpompi päästä sisään ravitapahtumaan.

Rata

Vermo on Suomen pääravirata, jossa ravataan joka keskiviikko ja toisinaan myös viikonloppuisin. Vermon rata eli kavioura on 1000 metriä pitkä.

Hevoset

Raveissa kilpailee omissa lähdöissään kaksi rotua: kylmäveriset ja lämminveriset. Molemmat rodut on jalostettu ravureiksi ja ravi on niiden luonnollinen tapa edetä.

Hevoset kilpailevat yleensä vain yhdessä lähdössä kilpailupäivänä.  Vermossa kilpailevat hevoset kuuluvat maamme parhaimpiin ravihevosiin.

Ohjastajat ja valmentajat

Hevosia ajavat sekä amatööriohjastajat että ammattilaiset. Käsiohjelmasta löydät kunkin hevosen ohjastajan nimen sekä hänen ajovärinsä eli ajopuseron ja kypärän värit, näin valjakon tunnistaminen kauempaakin helpottuu.

Vermossa ohjastavat kuuluvat Suomen kuskieliittiin ja ovat arvostettuja ammattilaisia Euroopassa. Samoin suomalaisia valmentajia ja hevosten hoitajia arvostetaan ympäri maailman ja muualle asettuneet kuuluvatkin kyseisten maiden huippunimiin.

Ravikilpailut

Kilpailupäivänä on yleensä 10-13 lähtöä. Kaikissa lähdössä kilpaillaan paitsi voitosta ja kunniasta, myös rahapalkinnoista. Lähdöissä jaettavat palkinnot näkyvät kunkin lähdön otsakkeen alla.

Samasta otsakkeesta eli sarjamäärityksestä ilmenee millaisille ja minkä tasoisille hevosille lähtö on tarkoitettu. Lähtö johon hevonen osallistuu määräytyy pääasiassa sen kilpailu-urallaan voittamien rahojen eli voittosumman perusteella. Hevoset voidaan jakaa lähtöihin myös iän, sukupuolen tai ennätyksen mukaan. Lähtöön ilmoitetut ja hyväksytyt hevoset arvotaan lähtöradoilleen.

Kilpailuissa juostavat matkat ovat yleensä 1600, 2100, 2600 tai 3100 metriä. Hevoset juoksevat rataa vastapäivään ja lähtevät 2100 sekä 3100 metrin matkoille etusuoralta ja 1600 sekä 2600 metrille takasuoralta.

Lähtö tapahtuu joko lähtöauton siivekkeiden takaa (auto- eli ryhmälähtö) tai tasoitusajona (volttilähtö), jossa hevoset pyörivät lähtöpaikalla ympyrää ja lähtevät liikkeelle komennoilla: valmis, yksi, kaksi, aja!

Lähtövärit ja -numerot

Lähtöjen välillä radalla verryttelee usean lähdön hevosia yhtä aikaa. Jotta yleisö erottaisi radalla juoksevat hevoset toisistaan, kiinnitetään hevosten valjaisiin numerokyltit eli voilokit. Kyltistä näet hevosen numeron ja kyltin väristä erotat missä lähdössä kukin valjakko juoksee (esim. keltainen on lähdön 1 hevonen, sininen lähdön 2 jne). Lähtöjen värit löydät käsiohjelmasta lähdön numeron alta.

Lähtöjen hevoset esitellään yleisölle noin 5 minuuttia ennen kilpailun starttia. Esittelyn jälkeen radalla saa juosta enää vain kyseiseen lähtöön osallistuvat hevoset.

Ravipelit  

 Raveissa on useita erilaisia pelimuotoja, joihin voi osallistua kaikki 18-vuotta täyttäneet. Vermon ykköstuote on keskiviikkoisin järjestettävä Toto65-peli, jossa tulee tietää kuuden perättäisen lähdön voittaja (lähdöt 2-7). Peli tehdään Toto65-kupongille.

Vermossa on seitsemän lauantaipäivä, joillon pääpelinä on Toto76,jossa tulee tietää seitsemän peräkkäisen lähdön voittaja.

Toto4-peli laaditaan Toto4-kupongille ja pelin kohdelähdöt ovat 10-13. Molempiin em. peleihin voit osallistua myös Salama-pikapelikupongilla. Valitse vain pelimuoto ja haluamasi pelin hinta. Älykäs järjestelmä valitsee hevoset puolestasi.

Toto-kupongilla voit pelata jokaiseen lähtöön Voittajaa, Sijaa ja Kaksaria sekä erikseen merittyihin lähtöihin Troikkaa ja Päivän Duoa. Yksinkertaisempia pelimuotoja voit ostaa myös suullisesti. Ilmoita myyjälle pelimuoto, hevosen/hevosten numero ja pelipanoksesi suuruus.

Tästä pääset tutustumaan pelaamiseen Joannan pelikoulun avustuksella

Vermon info-piste

Vermon totohallin (2. krs) keskiosassa sijaitsee INFO-piste, jonka henkilökunta neuvoo raviurheiluun liittyvissä kysymyksissä. Infosta voit ostaa myös valmiita porukkapelejä.

Tapahtumakalenteri

 13:00 Vermon etäpelit
 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 13:00 Vermon etäpelit
 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 12:00 Perjantain Harjoitusravit