Vermon Toto65-ravit
31.10.2018
18:00

Vermon Toto65-ravit

Käsiohjelman näköispainos

31.10.2018 Vermo

Selaa julkaisua


  Vermon Toto65-ravit 31.10.2018  
 

Vihjeet

POISJÄÄNNIT  teksti-tv:stä ja Heppa-järjestelmästä.

TOTO65-VARMAVALINNAT

Suuri Toto65-systeemi rakentuu kahden tukipilarin varaan. Molemmat ovat hevosia, joilla on vakuuttava voitto allaan ja jotka juoksevat vielä kykyihinsä nähden täysin väärissä lähdöissä. Ykkösvarmamme on päätöskohteen numero 9 RONALDO MALIBU, joka todellakin teki vaikutuksen viimeksi Teivossa. Jo alleajossa jäätävän hyvältä näyttänyt 3-vuotias täräytti pintakaasulla pöytään lukemat 14,8. Mikäli rutinoimaton ruuna käyttäytyy oikealla tavalla, se ei ole sinänsä laadukkaasta vastuksesta huolimatta lyötävissä, kun kovin vastustajakin on synkällä lähtöpaikalla. Toisena varmana toimiva kolmannen kohteen 3 HILL YES eteni viime keskiviikkona 3. ulkoa ylivoimaiseen voittoon, vaikka tyyli ei edes ollut sataprosenttista. Kun palaset saadaan loksahtamaan täysin kohdalleen, on ruunassa potentiaalia aivan avoimelle tasolle asti. Tällä kertaa Hill Yes juossee keulassa. Pienessä systeemissä kolmantena varmana toimii jatkuvasti menestyvä toisen kohteen numero 9 VERNANTO.

TOTO65-VIHJESYSTEEMIT

T65-1: 1,5,3,2 (8,7)
T65-2: 9 + 2,3,11,8 (6,4)
T65-3: 4,11 + 5,8,9 (3,2)
T65-4: 3 (2,1)
T65-5: 1,2,3,11,9 + 6,7,12,4,5,8,10
T65-6: 9 (12,5)

Pieni systeemi 40 riviä, hinta 4 euroa.
Suuri systeemi 1200 riviä, hinta 120 euroa.

Toto65-pelijakauma teksti-tv:stä.

ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT

Lähtö 1.

RANKING
A) 1-8-7-5-11-10 B) 2-4-9-6-12-3
TAISTELU JASKA – COLORADO – MUROLII – HURMAAVA OIVA

Ravien ensimmäisessä lähdössä ykkösrahoista nähtäneen tasainen taistelu ja tarjoammekin kuudelle valjakolle paikan A-ryhmässä. Tauluaan vaarallisempi 1 TAISTELU JASKA on kategorian ”kyvykäs mutta epävarma” -hevosia. Ruuna tekee laukkojen jälkeen kelpo työtä ja kyvyt ovat kyllä tulleet esiin. Onnistumisesta ei ole kuitenkaan tälläkään kerralla takeita. 8 COLORADO palasi viimeksi pitkältä tauolta ja lopulta paikka johtavan rinnalla oli liikaa. Startti kropassa ruuna varmasti parantaa. 7 MUROLII hakee kauden avausvoittoa. Lappeessa se teki suoraan pieneltä tauolta alun laukan jälkeen hyvän esityksen. 5 HURMAAVA OIVA palaa tauolta sopivan tuntuiseen tehtävään. 60 metrin takamatkalta starttaavat numerot 11 MUMINA ja 10 MÖLINÄ lienevät myös sopivassa porukassa huomion arvoisia.

Lähtö 2.

RANKING
A) 6 B) 1-10-2-5-4-9-11 C) 8-3-7
WANT TO WHEELS – VIOLA WAPID – IVORY BOKO – CARLOS SANTANA

Toisessa lähdössä tarjoamme selkeän suosikkiaseman numerolle 6 WANT TO WHEELS. Uransa avauksessa laukkaan pilannut tamma sai viimeksi Olli Koivusen rattailleen ja kaksikon yhteistyö sujui kyllä positiivisella tavalla. Koivunen nosti ajokkinsa kierros jäljellä sisäradalta toiselle radalle ilman vetoapua, mistä Want To Wheels tuli sitten rehdisti perille saakka. Päätöskierroksen se punnersi 13,8-kyytiä. Vastaavalla tasolla suorittaessaan tamma jättänee haastajat taistelemaan kakkosrahoista.

Lähtö 3.

RANKING
A) 5-6 B) 7-4-3-1-11-9-2-8-12-10
TULIPALLO – PASSIKUVA – CARMENIINA – KUJALAN ERÄTUULI

Kolmannessa lähdössä rankingin kärkikaksikko valtaa asemat kirkkaimmista parrasvaloista. Esa Holopaisen rattailleen saava 5 TULIPALLO starttaa matkaan suosikkinamme. Vaikka Hannu Korven valmennettava ei viimeksi täällä Vermossa pystynytkään parhaimpaansa, teki se tuota edeltävissä starteissa kisasta toiseen hyvää työtä. Koska tamma on taas viivalla uskomme kaiken olevan kunnossa ja luotamme Tulipallon suorittavan omalla hyvällä tasollaan. Sen pitäisi riittää tässä aika pitkälle. 6 PASSIKUVA avaa hyvin ja Teemu Keskitalon ajokki saanee hyvät asemat kärkiporukasta. Viimeksi Passikuva avasi keulaan ja jatkoi sitten 1. takasuoralla johtavan takana. Loppukaarteessa Keskitalo nosti ajokkinsa toiselle radalle minkä jälkeen hevonen voitti varmaan tapaan. Aika näyttää, haetaanko tälläkin kerralla selkäjuoksua vai kokeillaanko keulasta.

Lähtö 4. | Toto65-1

RANKING
A) 1-5-3-2 B) 8-7-9 C) 4-6
GRAINFIELD ACE – VALENTIN LADAY – ISSAQUAH SUND – FLYNN BOKO

Toto65-pelin avauskohteessa 1 GRAINFIELD ACE on avainroolissa heti juoksunkulusta alkaen. Ruuna on nopea avaaja, joten Santtu Raitala päässee valitsemaan ykkösradalta haluamansa taktiikan. Viimekertaisessa tauolta paluussaan Grainfield Ace hehkutti kärkeen ensimmäisessä kaarteessa, mutta päästi Zo Zo Hossin avauspuolikkaan kohdalla eteensä ja säesti sitten keulavoittajaa oikein positiivisesti. Eiköhän startti vienyt vielä eteenpäinkin. Grainfield Ace pystyy kaiken ollessa kohdallaan ottelemaan voitosta niin keulasta kuin kärjen takaakin. Mikäli Grainfield Acella valittaisiin vieläkin selkätaktiikka, olisi 5 VALENTIN LADAY todennäköisin keulahevonen. Vaikka Valentin Ladayn taulu on päässyt heikkoon jamaan, on ruuna edelleen hyvässä vireessä. Varsinkin keulasta Valentin Laday olisi tässä tehtävässä vahvoilla. Ruuna on kuitenkin varteenotettava menestyjä muiltakin juoksupaikoilta, kunhan ei joudu taivaltamaan johtavan rinnalla. Se ei ole oikein ruunan mieleen. 3 ISSAQUAH SUND oli viimeksi tekemättömän paikan edessä, eikä heikkoon sijoitukseen kannata tuijottaa. Issaquah Sund voi hyvänä päivänään otella voitosta vaikka johtavan rinnalta. Myös 2 FLYNN BOKO mahtuu viime kerran vaisusta sijoituksesta huolimatta mukaan a-ryhmään. 8 FAKIR VICTORY on nousuvireessä, mutta lähtöpaikka on voittoa ajatellen haastava.

Lähtö 5. | Toto65-2

RANKING
A) 9 B) 2-3-11-8-6-4-5-1-10-7
VERNANTO – SOKRU – MAIKKIS – HYMYNKARE

Toisen Toto65-kohteen suosikki 9 VERNANTO saapuu Vermon valloitukseen mainiossa iskussa. Arto Komulaisen suojatin statistiikka on muutenkin upea. Tämän kauden yksitoista kilpailua on tuonut kuusi voittoa, kaksi kakkossijaa ja kaksi kolmatta sijaa. Viimekertaisessa Teivon 76-lähdössä Vernanto oli hyvä kakkonen 2. radalta ilman selkää. Ori pystyy siis tekemään itse juoksunsa ja on takamatkaltakin vahvoilla. 2 SOKRU punnersi viimeksi lopussa totoon 600 metrin kirillä 3. ulkoa. Keulaan pääsy nostaisi osakkeita. 3 MAIKKIS ei ole kovinkaan nopea avaaja, mutta loppua tamma latoo yleensä mallikkaasti. Viimekertainen Vermon voitto tuli 500 metrin kirillä 3. ulkoa. 11 HYMYNKARE on paljon parempi hevonen kuin tämän vuoden statistiikka antaa ymmärtää. Suht pieni lähtö helpottaa kiertämistä 40 metrin takamatkalta, ja Hymynkare voi hyvinkin ehtiä lopussa kärkitaistoon. 8 NAPUTUS oli Lahdessa vain tasainen, mutta startti kropassa vahva tamma on nyt varmasti parempi. Ravilla Naputus ei ole ulkona.

Lähtö 6. | Toto65-3, Toto4-1

RANKING
A) 4-11 B) 5-8-9-3-2-6-1-10-12-7
BABY BEYONCE – BEAT OF LOVE – LONG LEG LIZZY – LOVELY SECRET

Toto4-pelin avauskohteessa suosikiksi kohoaa pelkkiä voittoja taulussaan starttiin lähtevä 4 BABY BEYONCE. Lars Wetzerin suojatin meno on ollut vakuuttavaa, ja viimekertainen keulavoittokin uudella ennätysajalla tuli oikein varmaan tyyliin. Rahantulon myötä sarjat kovenevat kaiken aikaa, mutta ainakin edes suht suosiolla keulat saadessaan voittoputken jatkuminen on lähellä. Mikäli alku kuitenkin venyy, saisi 11 BEAT OF LOVE mahdollisuutensa. Vaikka voittoja ei ole tullutkaan, kilpailee tamma mainiossa vireessä. Viimeksi Teivossa taktiikka oli muutaman raskaamman reissun jälkeen passiivinen, mutta kiritilan löydyttyä maisema vaihtui. 5 LONG LEG LIZZY väsyi viimeksi Lahdessa johtavan takaa yllättävän pahoin. Tamma pystyy parempaankin, ja ehkäpä tämänkertainen matkakin sopii paremmin. 8 LOVELY SECRET on sairastellut tällä kaudella, eikä ole päässyt näyttämään parasta osaamistaan. Kyseessä on kuitenkin oikeasti hyvä hevonen tällaisiin lähtöihin. 9 SIX ONE teki Porissa 2. ulkoa rehdin 900 metrin kirin.

Lähtö 7. | Toto65-4, Toto4-2, Troikka

RANKING
A) 3 B) 2-1-10-5-4-9-7-6-12-11-8
HILL YES – GLOBAL SPELLBOUND – STARDUST FIBBER – ULK DELLE SELVE

Ravien ensimmäisessä troikkalähdössä viime keskiviikkona runsaan 700 metrin kirillä 3. ulkoa ylivoimaisesti voittanut 3 HILL YES lähtee puolustamaan voittoaan. Ylivoimavoitosta huolimatta tyyli oli aika ajoin hapuilevaa, mutta ruunan valtava kapasiteetti kävi kyllä viimeksi(kin) selväksi. Mikäli vain askellus on kohdallaan, on Hill Yes todella tukevasti kiinni voitossa. Tällä kertaa keulataktiikka vaikuttaa erittäin todennäköiseltä. 2 GLOBAL SPELLBOUND jäi viimeksi Hill Yesin voittamassa lähdössä 2. sisälle pussiin. Ruuna voi nytkin päästä 2. sisälle, ja Hill Yesin takaa kovakuntoisella menijällä olisi kyllä laadukkaasta vastuksesta huolimatta hyvät kaksarisaumat. 1 STARDUST FIBBER on kohonnut Tom Erikssonin käsissä elämänsä iskuun. Ykkösradalta on konkreettinen pussiin jäämisen riski, mutta viime kerrankin perusteella tamma kirii sisäratareissun jälkeen tilaa saadessaan tulisesti. 10 ULK DELLE SELVE on näihin sarjoihin hyvä hevonen, eikä takarivin lähtöpaikkakaan vie missään tapauksessa totohaaveita. 5 MASS ATTACK omaa täydet troikkasaumat, mikäli saa hankittua asemat 2. tai 3. sisältä.

Lähtö 8. | Toto65-5, Toto4-3, Päivän Duo-1

RANKING
A) 1-2-3-11-9 B) 6-7-12-4-5-8-10
FABRICE WEB – CAPERCAILLIE COCK – FOX LOVER – HE IS FELIX

Päivän Duo –avaus on ehdottomasti koko Toto65-kierroksen tasaisin lähtö. Itse asiassa lähdöstä ei löydy voitostakaan puhuttaessa yhtään täyttä statistia. A-ryhmään erottuu lopulta viisi hevosta. 1 FABRICE WEB on parantanut viime aikoina paljon. Mikäli ykkösradan paikka ei tuota ongelmia, pystyy ruuna paljoon. 2 CAPERCAILLIE COCK ei menestynyt Lappeenrannan hurjatasoisessa lähdössä, mutta juoksukin meni täysin pieleen. Hevonen oli sielläkin hyvä. Raskaan reissun jälkeen ruuna on saanut vetää hieman henkeä, ja normaalivireisenä Mari Salmisen valmennettava pystyy hyvältä paikalta paljoon. Ruuna pääsee reippaasti liikkeellekin. 3 FOX LOVER riitti viime keskiviikkona 3. ulkoa 800 metrin kirillä neljänneksi. Vaikka vähän parempaakin odoteltiin, on ori ehdottomasti yksi tämän lähdön kovimmista voitontavoittelijoista. 11 HE IS FELIX oli viimeksi johtavan rinnalta oikein rehti kolmas. Nyt lähtöpaikka on vielä huonompi, joten saa nähdä, että miten juoksu onnistuu. Kunto riittää kyllä kärkitaistoon. 9 PADDOCK’S STAR joutui tyytymään Lahden vauhtijuoksussa 2. ulkoa kuudenteen sijaan. Jokimaa Tekee Tähtiä –karsinnan kolmas sija tuli kuitenkin pirteällä kirillä 3. sisältä.

Lähtö 9. | Toto65-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka

RANKING
A) 9 B) 12-5-6-3-2-10-8-7-4-11-1
RONALDO MALIBU – MASTERSTROKE ARIA – FREE AND HAPPY – HIGHTOWER COMERY

Ravi-illan päätöslähdössä 9 RONALDO MALIBU kohoaa selväksi suosikiksi. Se näytti viimeksi Teivossa aivan jäätävältä niin itse startissa kuin jo lämmityksessäkin. Toki juoksukin meni ihan nappiin, mutta kyllä silti 14,8-tulos täydellä matkalla käytännössä maaliin asti liinat kiinni on melkoista valuuttaa. Jo ruunan aiemmat suoritukset ovat olleet nousujohteisia, ja kuukauden starttiväli oli vienyt vielä selvästi eteenpäin. Ruunalla on ollut välillä jonkinlaisia toimivuusongelmia, mutta mikäli hevonen käyttäytyy normaalisti, se ei ole lyötävissä. 12 MASTERSTROKE ARIA on sekin oikein kehityskelpoinen aloittelija, mutta varsinkin näistä lähtöasetelmista se jää väkisinkin Ronaldo Malibua vastaan lähtökohtaisesti vain hyväksi haastajaksi. 5 FREE AND HAPPY hävisi viimeksi Masterstroke Arialle selvästi, mutta näistä asetelmista revanssin ottaminen ei ole mahdottomuus. 6 HIGHTOWER COMERY ei aina laita itseään täysin likoon, kapasiteettia olisi kyllä vielä nähtyä parempaankin. 3 CARAMBA MUSTANG kiri viimeksi tilaa saatuaan lupaavasti. Voittoa ajatellen rima on nyt kuitenkin tosi korkealla.

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

T4-1: 4,11 + 5,8,9,3 (2,6)
T4-2: 3 + 2 (1,10)
T4-3: 1,2,3,11,9 + 6,7,12,4,5,8,10
T4-4: 9 (12,5)

Pieni systeemi 10 riviä, hinta 2 euroa.
Suuri systeemi 144 riviä, hinta 28,80 euroa.

PÄIVÄN DUO

1,2,3,11,9
9

Yhteensä 5 yhdistelmää.

TROIKKA LÄHTÖ 7

3
2
kaikki

Yhteensä 10 yhdistelmää, hinta 5 euroa.

TROIKKA LÄHTÖ 9

9
12,5,6,3
12,5,6,3,2,10

Yhteensä 20 yhdistelmää, hinta 10 euroa.

OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTIT

Ari Moilanen

L1/4 VILMAN VILPPI: Rahasija lienee Vermossa sopiva tavoite.

L4/7 SACRAMENTO S: Ruuna oli aivan asiallinen viimeksi. Ei pystytty puolustamaan johtopaikkaa ja matkattiin sitten 3. sisällä. Hevonen oli kelpo kolmas maalissa. Kunto on ihan mukavalla mallilla.

L9/5 FREE AND HAPPY: Viimeksi Vermossa oli aika raskaat olosuhteet. Tämä on kevyt menijä, eikä keli ollut ruunalle paras mahdollinen. Mukavia esityksiä hevonen on tehnyt koko ajan. Se pääsee kohtalaisesti liikkeelle.

L9/8 SCOTLAND YARD: Ennen Kouvolan lähtöä oli hieman starttiväliä. Hiukan pettymys hevonen siellä oli. Kasiradalta tehtävä ei ole helppo pärjäämisen kannalta.

Tapio Mäki-Tulokas

L4/8 FAKIR VICTORY: Ruuna teki Kouvolassa ihan hyvän kirin takaa ja nousi totosijalle. Se on parantanut startti startilta. Lähtöpaikka on vaikea. Ylivauhti on meidän toivomme, jotta olisi mahdollisuuksia kolmen joukkoon. Kunnossa hevonen kilpailee.

L9/9 RONALDO MALIBU: Varsa oli Teivossa heti tosi hyvä kuukauden tauolta. Varaakin jäi jonkun verran. Volttaaminen on tälle hankalaa ja päätettiin jättää Kymenlaakso-ajo väliin. Ajellaan autolähtöjä. Ruunalla on hyvät mahdollisuudet menestyä tässäkin. Lahjakas varsa, joka nousee sarjoissaan. Samoilla varusteilla jatketaan.

Juho Ihamuotila

L7/5 MASS ATTACK: Ruunalta jäädytettiin luuliika. Hoidettiin asia mallilleen ja taukoa tuli. Ihan kilpailukunnossa hevonen palaa. Lähtö on kyllä tasokas. Uskon sen tekevän tasapainoisen esityksen. Aivan kärkisijaan on kuitenkin ehkä vaikea uskoa. Tämä pääsee asiallisesti liikkeelle.

L9/12 MASTERSTROKE ARIA: Ajettiin muutama startti aika tiuhaan. Ei pikku paussiin sen isompaa syytä. Ruuna on ollut positiivinen harjoituksissa. Rata 12 on toki aina hankala, mutta odotan silti hevosta kärkipäähän. Se ei ole keliriippuvainen. Ruuna pystyy myös tekemään omaa juoksuaan.

Juuso Holttinen

L2/10 IVORY BOKO: Pikkasen pettymys ruuna oli viimeksi. Se sai johtavan rinnalta vikat rahat. Vähän tasapaksu suoritus. Ravin kanssa ei ollut ongelmia, mikä on pääasia. Toivottavasti startti vei eteenpäin. Kovempaa ajoa ei ollut paluukilpailun alla. Jos varsa menee kykyjensä mukaan, odotukset on kärkipäähän. Pikkasen kysymysmerkkejä viime kisa jätti.

L7/10 ULK DELLE SELVE: Tarkoituksella pidettiin vähän huoltopaussia. Paluu radoille hieman viivästyi, kun hevosen veriarvot kävi huonoina. Kilpakunnossa se aloittaa. Ajetaan suht nätisti ja luotetaan loppuvetoon. Tästä saadaan sopivasti lähtö alle ennen puolentoista viikon kuluttua ajettavaa Salamakypärien finaalia.

Matias Salo

L4/5 VALENTIN LADAY: Ruunalla on ollut huonoja lähtöpaikkoja ja juoksut on menneet hankaliksi. Vire on ihan kohdallaan. Toivotaan tuurien kääntymistä. Mahdollinen pärjääjä sopivalla reissulla.

L7/4 LASSIC POINT: Alla on nyt kaksi starttia tauon jälkeen. Forssassa hevonen oli kuolemanpaikalta kelpo kakkonen. Kouvolassa edessä oli vetämättömiä selkiä ja kirivaihe meni mahdottomaksi. Esitystä ei voi kuitenkaan moittia. Tämä ei ole nopea avaaja. Paikka johtavan rinnallakin olisi ok. Reipas matkavauhti suosisi ruunaa.