Finlandia-Ajo sunnuntaina - voittajalle110 000 euroa

Äitienpäivänä 8.5. Vermossa ajetaan kotimaisen ravikevään suuripalkintoisin lähtö Finlandia-Ajo. Mailin matkalla ravattavan kansainvälisen huippukilpailun voittaja ansaitsee muhkean 110 000 euron palkinnon.

Viime vuoden Finlandia-Ajo päättyi 14 vuoden odotuksen jälkeen suuriin suomalaisjuhliin, kun Ari Moilasen ohjastama ja Markku Niemisen valmentama Bret Boko johti joukkoa lähdöstä maaliin. Bret Boko lähtee sunnuntaina puolustamaan voittoaan samalta lähtöradalta kolme, jolta se aloitti viime vuoden voitokkaan juoksunsa.
”Hevonen on tutkittu ja terve. Keskivikon viimeistelyiden perusteella ruuna on kunnossa ja valmis kovaan kisaan, vaikka viime viikonlopunna Seinäjoki-racessa hevonen floppasikin. Ohjastaja Ari Moilanen saa päättää taktiikan.” Markku Nieminen kertoi keskiviikon lehdistötilaisuudessa.
Kotiradan edustajana matkaan lähtee sisäradalta Pekka Korven suojatti Twigs Voici.
”Tamma lähtee lujaa liikkeelle, mutta myös ulkopuolelta starttaavat hevoset osaavat avata lujaa. Pyrin alussa puolustamaan johtopaikkaa. Harvoin tulee hevosta, jolla edes päästään tavoittelemaan Finlandia-Ajon voittoa. Kyllä tähän satsataan", Korpi pohti etukäteen sunnuntain lähtöä.
Matias Salon valmentama ja Tommi Kylliäisen ohjastama Onirique starttaa eturivin keskeltä radalta viisi.

"On todella hienoa olla mukana Finlandia-Ajossa. Onirique on nopea, mutta toivoimme vähän pienempää numeroa lähtörata-arvonnoissa. Lähtö on tosi tasainen, ja juoksunkulku ratkaisee paljon menestyksen suhteen", ensimmäisen kerran Finlandia-Ajoon valmennettavansa tuova Salo ennakoi.

Reijo Liljendahlin valmennuksesta tuleva Shadow Woodland on lähdön ainoa Suomessa syntynyt hevonen. Seitsemänvuotias ruuna lähtee takarivistä Ulf Ohlssonin ohjastamana. Kauden avauksessaan se ravasi volttilähetyksen ME-ajan 11,1/1600m.
"Hevonen on mennyt eteenpäin viime vuodesta ja voi nousta vielä korkealle tasolle. Takarivin lähtöpaikka tietää kuitenkin sitä, että menestys edellyttää muiden kovaa kilvanajoa matkalle", Liljendahl kertoi.
Lähdön eniten ansainnut hevonen on Ranskan edustaja Anna Mix. Yli 700 000 euroa tienannut tamma ei ole tänä vuonna vielä voittanut, vaikka kausiansiot ovat jo yli 100 000 euroa.

Ruotsalaisomistuksesta Vermoon menestystä lähtevät hakemaan Nothing But Class, Propulsion ja Volstead. Tanskan mainetta puolustaa Tycoon Conway Hall. Ringostarr Treb pyrkii viemään Finlandia-Ajon voiton Italiaan kahden välivuoden jälkeen.
"Tiedossa on hieno ja kaikkien lähtöjen osalta urheilullisesti korkeatasoinen ravipäivä. Kun sääkin näyttää suosivan, yleisötavoitteena on yli 10 000 katsojaa sunnuntaina", Vermon raviradan toimitusjohtaja Pia Blom-Johansson odottaa.

Ravit Vermossa alkavat äitienpäivänä kello 13:30 ja päälähtö Finlandia-ajo ajetaan noin kello 17:45. Finlandia-Ajon voittaja saa kutsun toukokuun lopussa Tukholman Solvallassa ajettavaan Elitloppetiin. Kylmäveristen Erkon Pokaalin voittaja kutsutaan puolestaan juhannuksen Nordic King -lähtöön Härmään. Erkon Pokaalissa nähdään huippusuomenhevosten Jokivarren Kunkun ja Vitterin kohtaaminen. (Suomen Hippoksen tiedote)

04.05.2016 Uutiset >

Tapahtumakalenteri

 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 13:00 Vermon etäpelit
 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 12:00 Perjantain Harjoitusravit
 18:00 Show & Dinner