Kultajousi mukaan Vermon ravitapahtumien sponsoriksi

Suomen suurin kulta-alan ketju näkyy tänä vuonna mukana Vermon tapahtumissa. Vahva sponsoritoiminta suomalaisen urheilun parissa on osa Kultajousen 50-vuotis juhlavuotta.
Tänä vuonna 50 vuotta täyttävä, Suomen suurin yksityinen kulta-alan liike Kultajousi panostaa juhlavuotensa kunniaksi vahvasti suomalaiseen urheiluun. Jalkapallon ja jääkiekon lisäksi ketju näkyy kuluvan vuoden aikana mukana Vermon ajaja- sekä valmentajaliigassa ja elokuun Kuninkuusraveissa.
-Hevoset yhdistävät ihmisiä ympäri maan ja valtakunnallisena ketjuna halusimme osallistua kaikkia ilahduttavien lajien toteuttamiseen. Se on mielestämme paras tapa juhlistaa yrityksen merkkipaalua. Sponsoritoiminta tekee hyvää lajien kehitykselle, mutta tuo iloa yritysten arkeen myös sisäisesti, ketjujohtaja Katja Warborn toteaa.
Vermon raviradan keskiviikkojen T65 -lähdöt ajetaan jatkossa kerran kuussa Kultajousen nimikkolähtöinä. Elokuussa Vermon Kuninkuusraveissa niinikään sunnuntain päälähtö kantaa Kultajousen nimeä.
Myös Kultajousen konsernin sisältä löytyy vahva raviyhteys Korven ravisuvun puolesta. Kultajousen tiimiin kuuluvat Hanna ja Niina Korpi, jotka ovat ravialan legendan Allan Korven jälkeläisiä, kuten myös Kultajousen sponsoroima raviohjastaja Ilkka Korpi.
Hevosmaailma näkyy myös Kultajousen tuotevalikoimassa, johon kuuluu kouluratsastuksen maajoukkuevalmentajan Marko Björsin suunnittelema Laukka-korusarja. Kultajousen kuukausittaisissa lähdöissä T65 -voittajahevosten omistajille luovutetaan Kultajousen Laukka-korusarjan uutuuskoru, hopeinen Sankarinaula, joka juhlistaa suomenhevosen kantakirjan 110 vuotta. Myytävistä Sankarinauloista lahjoitetaan myös rahaa suomenhevosen parissa tehtävälle nuorisotyölle Suomen Hippoksen kautta. Kyseistä tukirahaa voivat hakea Hippoksen kautta niin yksityiset ratsastajat kuin ratsastuskoulut ja -seurat.
Myös Vermon raviradalla iloitaan uudesta yhteistyöstä.
-On hienoa, että olemme saaneet Kultajousesta uuden yhteistyökumppanin. Vieläpä täysin uudelta alalta Vermon ja koko raviurheilun suhteen. Toivomme yhteistyön tuovan myös uusia ihmisiä tutustumaan tähän hienoon urheilulajiin, Vermon toimitusjohtaja Pia Blom-Johansson toteaa.
Ohessa käyttövapaa pressikuva yhteistyötä koskeviin artikkeleihin. Vasemmalta Ilkka Korpi, Hanna Korpi, Niina Korpi sekä Ilkka Korven tytär Matilda Korpi. Kuva:Atte Kajova.
Lisätiedot:
Vermo: pia.blom-johansson@vermo.fi / 040 545 3515
Kultajousi: veli.kojonen@westerback.fi / 040 351 5624

22.03.2017 Uutiset >

Tapahtumakalenteri

 13:00 Vermon etäpelit
 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 13:00 Vermon etäpelit
 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 12:00 Perjantain Harjoitusravit