Melkko ja Riordan Finlandian tiedotustilaisuudessa

Sunnuntaina nähdään kansainvälistä huippuraviurheilua Vermossa, kun Finlandia-Ajossa kamppaillaan 110 000 euron ykköspalkinnosta sekä kutsusta toukokuun lopun Solvallan Elitloppetiin. Keskiviikon lehdistötilaisuudessa Helsingissä kuultiin osallistujien ennakkotietoja odotetun suurkilpailun alla.
Pohjoisen Suomen toivo lähdössä on Talli Webbien omistama Vuoden 2016 hevonen Elian Web. Lumijoella Oulun liepeillä valmentautuvan ruunan ohjia kokeilee sunnuntaina kaikkien aikojen menestynein suomalaisohjastaja Jorma Kontio.

"Jomppe on saavuttanut urallaan kaiken ja hän on myös auttanut meitä matkan varrella. On hienoa saada hänet ainakin nyt yhden kerran Elian Webin rattaille, tai miksei joskus myöhemminkin", ensimmäisenä naisvalmentajana Suuren Suomalaisen Derbyn voittanut Katja Melkko sanoi.

"Sunnuntaina "Eetulta" riisutaan kaikki kengät pois ja ehkä laitetaan jotain silmälappuja myös tuomaan terävyyttä. Siitä puhutaan Jompen kanssa vielä. Hevonen teki Seinäjoella juuri odotetun juoksun ja kaikki on mennyt hyvin. Jännitystä on kovasti ilmassa."
Seinäjoki-Racessa Elian Web sijoittui parhaana suomalaisena neljänneksi. Kisan voitti Jerry Riordanin valmennuksessa oleva Twister Bi.

"Luulen, että suomalaisohjastajat aliarvioivat meidät vähän Seinäjoella. Hevonen oli hyvin rauhallinen ja sai vetää niin hiljaa matkalla, että kenelläkään ei ollut lopussa mahdollisuuksia. Twister Bi voitti Seinäjoki-Racen helposti, mutta samanlainen taktiikkajuoksu ei tule toistumaan Finlandia-Ajossa, vaan vauhtia riittää varmasti. Hevonen jatkaa hyvässä kunnossa ja olin tosi tyytyväinen sen olemukseen Seinäjoella. Mukavaa tulla jälleen Suomeen", Riordan ennakoi.

"Suomalaishevosista minuun teki vaikutuksen Elian Web, joka kiri vaikeista asemista vahvasti. Harmi että sillä on jälleen huono lähtörata, mutta pidän sitä kovimpana vastustajana suomalaisista."

Finlandia-Ajon voittoa puolustaa ruotsalainen Propulsion, joka ravasi vuosi sitten rataennätystuloksen 10,2a. (Suomen Hippoksen tiedote).

Propulsion

04.05.2017 Uutiset >

Tapahtumakalenteri

 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 13:00 Vermon etäpelit
 18:00 Keskiviikon Toto65-ravit
 12:00 Perjantain Harjoitusravit
 18:00 Show & Dinner