Naisten Ilta, TotoSM-karsinta, Levi Cup –finaali, Vilja ja perjantaina lounasravit

Säpinää riittää marraskuun ensimmäisellä viikolla. Naisten Ilta järjestetään Vermossa keväisin ja syksyisin. Nyt tulevana keskiviikkona on vuorossa syksyn tapahtuma. Tallikierros alkaa pääportilta klo 16.15. Raviinissa viihdytään kuohuviini-tasting –aiheen parissa, ennen kuin varsinaiset ravit alkavat.

TotoSM-karsinta tuo jälleen täydet 35 osallistujaa Raviiniin pelaamaan. Ensimmäinen karsinta järjestettiin lokakuun puolivälissä. Jari Vähänen ja Asko Korttila veivät kärkisijat ja raivasivat tiensä finaaliin, joka pelataan Vermossa Käpylä Grand Prix –lauantaina marraskuun 22. päivä. Silloin on kuvassa huikea iltapäivä, kun Toto75-Jackpotkierroksella tavoitellaan miljoonan ehkä jopa kahden miljoonan euron päävoittoa. Lauantai 22.11. kannattaa kaikkien laittaa kalenteriin.

Vilja Nuoret radalle –lähdössä

Vermon Raviliigan hevonen Grainfield Fanny juoksee Nuoret radalle –lähdössä. Vilja nähdään radalla klo 17.50, joten raveihin kannattaa niin omistajaporukan kuin kaikkien muidenkin tulla hyvissä ajoin. Vilja juoksi opetuslähdön kesäkuussa ja piti sen jälkeen pienen kesäloman laitumella. Nyt Vilja on ollut jälleen valmennuksessa ja tähtää tässä koelähtöajan alitukseen.

Levi Cup huipentuu finaaliin

Levi on Vermon monivuotinen yhteistyökumppani, siitä iso kiitos Leville. Lokakuun ajan käytiin Levi Cupin karsintoja, ja tänään on vuorossa finaali. Kaikki karsintalähtöjen voittajat ovat paikalla, ja finaalista on tulossa hieno. Kuka tai ketkä pääsevät Leville, selviää tänään.

Perjantaina jatketaan

Raveista päästään nauttimaan Vermossa myös ensi perjantaina. Viiden lähdön lounasravit käynnistyvät klo 12.

Justine's Joy voitti ensimmäisen Levi Cup -karsinnan

31.10.2014 Uutiset >

Tapahtumakalenteri

 09:30 Laser-kurssi
 18:00 Vermon Toto65-ravit
 10:00 Vermon etäpelit
 18:00 Vermon Toto65-ravit
 12:00 Tuusulan Harjoitusravit