Kiinnostava nousevien nimien Toto65-ilta
27.06.12
Illan Toto65-kierros on rakennettu tavanomaista matalammilla sarjamäärityksillä ajettavista lähdöistä, mutta kiinnostavuutta pelissä on vastaavasti enemmän monen vasta sarjoissaan nousevan suosikin myötä.
Avauskohteen suosikki Rim Bay Gabriel epäonnistui viime keskiviikkona hätäännyttyään laukalle odottamattomasta Risto Airaksisen kirimerkistä. Nyt ruuna on kierroksen käytetyin varma huonosta lähtöpaikastaan huolimatta. Varmistajat ottavat mukaan Kymi GP:n täytelähdössä loistaneen ykkösradan Brave Eightin.
Toisessa kohteessa on ennakkopeleissä liiankin selvänä suosikkina Brewe. Vaikka 6-vuotiaan ruunan taulu on komea, on menestys tullut vaatimattomista lähdöistä. Muuten lähtö on varsin avoin ja vaatii vankkaa rastittamista. Etenkin kun Brewen aiemmat Vermon vierailut ovat näyttäneet ruunan laukkapuolenkin.
Kolmannen kohteen selvä perushevonen on Mr Exquisite, joka palasi mukavalla startilla pikku tauolta pari viikkoa sitten Lahdessa. Ori kiihdytti viimeisellä takasuoralla takapareista kolmatta pitkin kärkeen. Selässä väijynyt Cuba Libre nitisti sen kuitenkin helposti 1.14 -lopetuksessa eli ei ehkä kuitenkaan varma-ainesta, vaikka keskitalvi meni sukuoriilta hienosti.
Vaikka illan viides T65-kohde - samalla Troikka - on "vain" 3.000 euron ryhmänä kieroksen matalin sarja, on lähdön laatu kivikova. 65-systeemiin on minimissään piirrettävä kaksi merkkiä, sillä keskiviikkopäivän prosenttijakaumassa Hangman Aria on saanut jopa enemmän kannatusta kuin hurjasti Suomessa aloittanut Dubois-kasvatti Three July!
Kierroksen päättävässä Duossa vaikeaa ja Vanquish
Viides kohde on kierroksen haastavin. Prosenttienkin valossa lähdössä voi olla puolenkymmentä voittajamahdollisuutta. Niukkana suosikkina on huonosta lähtöpaikasta kärsivä Vadå Q.L., joka on tehnyt tosi hienoja esityksiä. Nyt on riskinä, että tammalle tulee liikaa kierrettävää, vaikka kestoa tuntuisi olevan.
Viimeinen kohde vaikuttaisi olevan lahjakkaan Vanquishin heiniä. Monen huippuhevosen taustalta löytyvä omistajaporukka odotti nyt 7-vuotiaasta ruunasta jo nuorena menestyjää. Uran alkutaipale tyssäsi kuitenkin suosikkina Derbyn karsinnan kolmossijaan ja viikon kuluttua keräilylähdön hylkyyn. Ja vuosi oli 2009! Kolme vuotta kestänyt tauko päättyi Lappeen voittoon itse asiassa kohtuullisen laadukkaassa lähdössä, jossa ruuna oli vasta viitossuosikki. Voitto tuli tuli kuitenkin vakuuttavasti Mika Forssin oikea-aikaisen iskun seurauksena. Vauhdin rauhoituttua 11-avauksen jälkeen 1.16...17:ään Vanquish kiersi pitävään piikkiin takajoukoista ja lopetti vakuuttavasti 13,5 Vamos Kempin ahdistellessa pystymättä haastamaan.
