V5-Ravit

10.03.10 18:30, V5, Helsinki, Vermo



Juoksuselostukset ja maalikamerakuvat

Lähtö 1

Väliajat: 14,0-17,5-18,5-18,0

MELLBY SUCCESS peri johtopaikan keulahevosen laukattua kiihdytyksen päätteeksi. Sai rauhoittaa matkalla mielensä mukaan ja hallitsi helposti sopivaa lähtöä. ANGEL AMOUR lähti lujaa, mutta laukkasi 1. kaarteessa lyhyesti lievästi häirittynä. Selvisi 2. sisälle, mistä sijoitus mairittelee, sillä päätöspuolikkaalla kaikki oli koko ajan pelissä. MYSTIC MIDNIGHT pakitti 4. ulos. Siirtyi 550 jäljellä selässä 3. radalle, mistä 400 ennen maalia ulommas. Tuli hyvin perille saakka. KRIS EXCEL seurasi 3. sisältä loistamatta maksimisijoitukseen. AIMING BEAM tuli 3. ulkoa 750 metrin kirinsä 3. radalla asiallisesti. DO THE WINNER nousi 5. sisältä 400 ennen maalia ulos ja tuli kohtalaisesti. ARCTIC LANE nousi 2. ulkoa päätöspuolikkaalla kiriin. Pujotteli lopussa terävästi rintaman taakse. NEW NIGHTMARE nousi 4. sisältä 300 ennen maalia ulommas, eikä lentänyt. ADORE TOMSON kiersi 3. rataa, kunnes päästi 600 juostuna johtavan rinnalle. Antoi siitä lopussa pahoin periksi. RIDGEHEAD DAMON laukkasi 3. sisältä 1. kaarteessa hylkäykseen. JOLIPARDE Laukkasi piikistä 1. kaarteessa pitkäksi. LATE NIGHT GAMES oli poissa.


Lähtö 2

Väliajat: 18,0-18,5-20,5-14,0

TRANSFORMER iski 2. ulkoa 800 ennen maalia kiriin ja pyyhkäisi 450 ennen maalia keulaan. Oli taas mainio ja voitti helposti. FIERY SID pujotteli 5. ulkoa lopun vahvasti ja pujahti sisäkautta viime metreillä toiseksi. ROCK laukkasi alussa muutaman askeleen, mutta selvisi lopulta 3. ulos. Lähti 800 ennen maalia voittajan perään, ei pysynyt yhtään tämän kyydissä, mutta tuli itsekin rehdisti. HORNET POINT nousi 2. sisältä 400 ennen maalia 2. radalle ja oli aivan asiallinen. BWT HOLYDIVER kiri 6. ulkoa viimeiset 800 metriä 3. rataa ja punnersi rehellisesti maaliin saakka. IDA'S OLIVER teki 4. ulkoa asiallisen kirin, muttei uhannut kärkeä. STEPHANIE S lähti verkkaisesti ja juoksi lopulta 5. sisällä. Tyytyi seurailemaan. BIG BLOCK taipui keulasta 400 ennen maalia selvästi. HARD ROCK CAFE antoi johtavan rinnalta päätöspuolikkaalla pahoin periksi, joten ei pääse kehumaan. TOO HOT TO ROCK pudotti 2. radalta 1. takasuoralla sisälle ja hyytyi lopussa pahoin. GLOBAL LUCK laukkasi heti kiihdytyksessä ja poistui sisäkentälle. PETER RAYMOND laukkasi 3. sisältä 1. kaarteessa ja väisti sisäkentälle. BETTY BOOP BOX väsyi sisäradalta keskeytyskuntoon jo varhaisessa vaiheessa. HARMIGOR oli poissa. CLAUDIA LAUKKO oli poissa.


Lähtö 3

Väliajat: 12,0-16,5-12,0-16,0

SMASHING SUIT pakitti hännille ja juoksi 4. ulkona. Siirtyi 650 ennen maalia 3. radalle. Iski 400 ennen maalia ulommas ja puristi suoralla ykköseksi kiittäen kärkikolmikkoa ylivauhdista 3. puolikkaalla. JULIA SAVOY sai nykivässä lähdössä tasaisen reissun 2. ulkona, mistä kehitti 500 metrin hyvän kirin ulkoradoille. Taisteli maalisuoralla voitosta, muttei pystynyt vastaamaan kaverille. TOUGH KEMP latasi täysillä eteenpäin ja sai 1650 ennen maalia keulat. Rauhoitti hetkeksi, mutta joutui kiihdyttämään vauhdin äärimmilleen etusuoralla. Kesti nykivän juoksunkulun hienosti ja pinnisti totosijalle. SPEEDSPIDER pääsi 4. ulkoa 2. kaarteessa 3. ulos. Ei 3. puolikkaalla pystynyt hurjassa vauhdissa täysin mukana, mutta tuli hyvin perille saakka ja paranteli maalisuoralla asemiaan ulkokautta. PROUDEST JAKE otti kuelat, antoi 1650 ennen maalia pois ja seurasi lopussa rintaman takana asiallisesti. IN THIS CORNER lähti 3. ulkoa 2. kaarteessa 3. radalle tavoitteenaan paikka johtavan rinnalla. Se ei ollut tarjolla ja jäi kiertämään 3. rataa. Oli urhea hurjassa vauhdissa ja jatkaa iskussa. NOBODYPAYMYBILLS satsasi kiihdytykseen, mutta jäi johtavan rinnalle. Kuski innostui vastaamaan kaverille, kun oli ensin rauhoittanut vauhtia 2. puolikkaalla. Ei kestänyt hurjaa 12-vauhtista 3. puolikasta, mutta hevosen esityksessä ei ollut rahattomasta startista huolimatta moitteen sijaa. RITE BOY ei riittänyt vauhtijuoksussa 3. sisältä. MULTI MARIGOLD oli poissa. FLICKAS DEBUTANT oli poissa. VIVA AS oli poissa. BETE SAKNUSSEN oli poissa.


Lähtö 4

Väliajat: 28,0-31,0-31,0-22,0

TUOKKOLAN TOUHO otti helposti keulat ja hallitsi yhtä vaivattomasti lähdön jokaista metriä. PIRTTILÄN DENIS puristi 2. sisältä voittajaa uhkaamatta toiseksi. TAIKOVA nousi 3. sisältä 700 ennen maalia 2. ulos ja kiri suoralla mukavasti totoon. SUOMITAR lähti kovaa, mutta rulli laukalle ollessaan jo keulassa. Selvisi 6. sisälle, mistä nousi matkalla 3. ulos. Kiri ulkokautta vielä vahvasti perille, vaikka kärki tuli kovaa. SIRPAN SISU jäi johtavan rinnalle, mistä sinnitteli aivan hyvin. TRISPATTI haparoi alussa, mutta selvisi 4. sisälle. Seurasi kovassa lopetuksessa asiallisesti. TAIKA-PRINSSI pudotti 2. ulkoa 400 juostuna ahtaasti 5. sisälle. Romahti sieltä taustalle. Tauosta huolimatta vaisu esitys. TIINAN VILI lämmitti epävireisesti. Laukkasi startin jälkeen ja uudelleen 2. ulkoa 450 ennen maalia. Kuskin mukaan rata saattoi olla syynä suoritukseen, mikäli oli kaukana parhaista hetkistä. RINSSIEVERSTI oli poissa.


Lähtö 5

Väliajat. 18,5-19,0-17,5-16,0-14,0

VIPER ACKTION lähti 7. ulkoa päätöskierroksen alussa 3. radan junaan. Iski 300 ennen maalia ulommas ja purjehti varmaan voittoon. CANNON FLAME nousi 8. ulkoa kierros jäljellä 3. radalle ja sai heti selkiä eteensä. Tuli vahvasti voittajan perässä maaliin saakka, muttei pystynyt kunnolla haastamaan tätä. JET MARIO lähti 4. ulkoa 800 ennen maalia kiriin ja tuli vahvasti maaliin saakka. VEKAS KATRIN kiri 5. sisältä terävästi maalisuoraa. SUDDEN SUNRISE oli 3. ulkoa viimeisellä takasuoralla pussissa, mutta pääsi 500 ennen maalia kiriin. Tuli mukavasti vauhdin kiihtyessä. LA RITE LINAI puristi 3. sisältä lopun asiallisesti. PLAY IT SAFE teki 6. sisältä asiallisen suorituksen vailla loistoa. CABALLO menetti 6. ulkona viimeisellä takasuoralla asemiaan. Tuli lopun juosten ja oli sijoitustaan parempi. PACKHAM otti keulat ja puolusti paikkaansa 2. kierroksella. Johti vielä maalisuoran alussa, mutta kangistui sitten pahoin. Ei kuitenkaan tuomita tämän perusteella. VICTOR FOG lähti hyvin ja eteni 2850 ennen maalia johtavan rinnalle. Sai 1900 jäljellä selän eteensä ja lähti tämän väsyessä 700 jäljellä lopulliseen kiriinsä. Ei kuitenkaan jaksanut parantaa. JUST FACE IT ei saanut 2. sisältä maalisuoralla tilaa ja menetti monta sijaa keulahevosen hyydyttyä. COLOUR ISAK seurasi 4. sisältä rintaman takana maaliin saakka ja voimia saattoi jäädä varastoon vaisusta sijoituksesta huolimatta. KOH SAMUI laukkasi lyhyesti lähdössä, mutta selvisi 5. ulos. Oli tilaa saatuaan väsynyt, eikä parantanut. COYOTE K.KEMP laukkasi lähtöön ja putosi hännille. Ei pystynyt lopussa ulkokautta parantamaan. PALADIN NOVEMBER laukkasi alussa. Sai parijonon kiinni 2200 ennen maalia ja latasi suoran mitalla johtavan rinnalle. Normaalisti väsymätön hevonen romahti viimeisellä takasuoralla takaisin viimeiseksi. JOKER ROYAL oli poissa.


Lähtö 6

Väliajat: 14,0-18,5-16,0-14,0

S.T THOMAS jarrutteli johtavan rinnalla ja jatkoi etusuoralla 3. ulkona. Lähti 700 ennen maalia 3. radalle ja runnoi vahvasti ykköseksi. ALEX VON BENTZ aloitti 2. ulkoa, mutta menetti asemiaan etusuoralla. Lähti 4. ulkoa 700 ennen maalia selässä 3. radalle ja puristi vahvasti aivan edellä juosseen voittajan rinnalle. HORNET EXPRESS latasi kiihdytykseen ja sai keulat. Oli pitkään kiinni voittotaistossa, mutta putosi viime metreillä kolmanneksi. SIMB CINDERELLA ei saanut 2. sisältä koskaan kiritilaa. SAVAGE'S THUNDER eteni 4. ulkoa 2. puolikkaalla johtavan rinnalle. Sinnitteli mukavasti rahasijalle. KEEP THE TOLL tuli 3. ulkoa kelvollisesti perille. U.S. PINE DREAM seurasi 3. sisältä mukavasti edellisen puserossa maaliin saakka. KIIKKU'S DOWNY nousi 4. sisältä kierros juostuna 2. ulos. Ei siitä riittänyt parhaille. ROMEO KÄHÖ yritti 6. ulkoa 700 metrin kiriä ulkoradoilla, eikä ollut huono, vaikka jäikin vauhdin kiihtyessä hännille. COM ROB pakitti 7. ulos, eikä riittänyt kirissä. SPLASHING MERMAID haki 1. kaarteessa paikan 5. sisältä, mistä nousi 500 ennen maalia 3. ulos. Kadotti kuitenkin raviaan loppukaarteessa ja laukkasi 400 jäljellä. SMOOTH MERCURY oli poissa.


Lähtö 7

Väliajat: 37,0-35,0-29,5-27,5-27,0

KRIISI juoksi välillä ilman selkää ja välillä 2. ulkona. Jyskytti väsymättä maaliin saakka ja puristi maalisuoralla keulaan edenneen kaverin ohitse. Ei anna periksi! CALIMERO nousi 4. ulkoa jo puolimatkan jälkeen 3. radalle. Eteni vauhdilla päätöskierroksen alussa kärkeen ja puristi hyvin kakkoseksi. RAIMAT nousi 7. ulkoa kirihetkellä 3. radan jonoon ja jyräsi päätöskierroksella vahvasti totosijalle. HISSUN VIKU otti keulat, antoi pois ja juoksi lopulta 3. sisällä. Pääsi loppukaarteessa ulkoradoille ja piti oman vauhtinsa. MUKSANTELI eteni 5. ulkoa 2200 ennen maalia 3. rataa ja pääsi 1550 jäljellä kärkeen. Laukkasi 150 ennen maalia tototaistosta. JOUSER tuli 6. sisältä tasaisesti perille. SARUMAN TAIKA hapuili kiihdytyksessä. Lähti 6. ulkoa etusuoralla 3. radan junaan ja siirtyi 700 ennen maalia hetkeksi ulommas. Piti oman vauhtinsa, muttei kyennyt juuri parantamaan. TRIMMI yritti puolustaa keuloja, mutta laukkasi 1. kaarteessa. Uusi laukkansa 1. takasuoralla. Teki vielä hänniltä asiallisen kierroksen kirin ulkoradoilla, muttei vauhdin kiihtyessä tavoittanut luonnollisesti kärkeä. ENSILENTO ei 4. sisältä riittänyt kovassa seurassa. PEILIN POIKA ei riittänyt 3. ulkoa kovassa porukassa yhtään. HOVIMÄKI laukkasi kiihdytyksessä ja putosi hännille. Lähti puolimatkan jälkeen 3. radan junaan, muttei enää päätöskierroksella edennyt ja vajosi takaisin taustalle. Ei ollut lainkaan voittostarttiensa veroinen, mutta tauko ja pieleen mennyt juoksu edesauttoivat vaisua sijoitusta. TURPONI antoi hurjassa seurassa 5. sisältä oikein pahoin periksi päätöskierroksella, joten ei voi kehua. VIRIAARONI laukkasi 2. ulkoa 900 ennen maalia hylkäykseen. TURMALIINI laukkasi kiihdytyksessä. Eteni kuitenkin vauhdilla 2400 ennen maalia kärkeen ja jatkoi 1550 ennen maalia 2. sisällä. Putosi kierros jäljellä 3. sisälle ja oli 400 ennen maalia vaikeuksissa, kun laukkasi. POPPULI oli poissa. NAHKAPARTURI oli poissa.


Lähtö 8

Väliajat: 17,0-17,0-19,0-13,0

PLAYER lähti tasaisesti ja haki 800 juostuna kärkipaikan. Oli tiukilla loppusuoralla, mutta vastasi lopulta sitkeästi ykköseksi. NOBLY STAR täräytti keulaan, mutta juoksi lukemattomien paikanvaihtojen jälkeen matkalla 5. sisällä. Sai 300 ennen maalia kirimerkin kärjen tuntumasta ja haastoi tiukasti voittajan. BEQUEST latasi 200 juostuna keulaan, mutta juoksi paikkojen vaihduttua 4. sisällä. Nousi 750 ennen maalia 2. ulos huonoon selkään ja kiri tämän takaa päätöspuolikkaalla vielä mukavasti totosijalle. HAVANNA'S BETH eteni vauhdilla 2. rataa pitkin 2000 ennen maalia keulaan ja jatkoi 200 myöhemmin 2. sisällä. Seurasi kärkikolmikkoa asiallisesti. FUTURISTIC pakitti 8. sisälle. Nousi 1100 ennen maalia 2. radalle, mutta edestäkin noustiin kiriin. Tuli vaikeista asetelmista ihan hyvin maaliin. LADY BLEND pakitti 7. sisälle, mistä nousi 1100 ennen maalia 2. radalle. Sai selkiä ja seurasi tasaisesti. FEELQUE haki kiihdytyksen jälkeen keulat, mutta juoksi lopulta 3. sisällä. Nousi 750 ennen maalia johtavan rinnalle, mutta taipui samassa selvästi. Kaukana parhaastaan. RISKA BRICK romahti 6. sisältä varhain. ENTERPRISE O oli poissa. NETWORK DUDE oli poissa.


Lähtö 9

Väliajat: 12,0-15,0-16,5-16,0

ICE CUBE laukkasi muutaman askeleen ennen linjaa. Matkasi 2. ulkona, mistä oli kirissä omaa luokkaansa. SAHARA TWILIGHT pujahti takarivistä 2. sisälle. Nousi 400 ennen maalia 2. ulos ja työntyi rehellisesti totoon. WALKING ON SUNSHINE nousi 4. ulkoa 600 ennen maalia kiriin ja punnersi suoraan tauolta toiseksi. JETTA LADY kamppaili johtavan rinnalta urheasti, vaikka jäikin neljänneksi. MANORETTA nousi 6. sisältä 500 ennen maalia 4. ulos ja tuli mukavasti perille. QUEEN OF DIABLO täräytti keulaan ja painoi naruille. Hyytyi maalisuoralla, mikä oli täysin ymmärrettävää. STONELAKE seurasi vauhtijuoksussa 4. sisältä riittämättä parhaille. CHOCOLAT KISS nousi 5. sisältä 700 ennen maalia 5. ulos, mistä teki hohdottoman kirin. MR EX ei 3. ulkoa yksinkertaisesti riittänyt, vaikka teki ajallisesti hyvän tuloksen. ADAM TOOMA pudotti 1. takasuoralla 2. radalta 3. sisälle, mistä taipui pahoin vauhtijuoksussa. RAINBOW FLASH oli poissa. FIGHT TO WIN oli poissa.


Lähtö 10

Väliajat: 14,5-17,0-19,5-12,5

TOUCH ME NOT nousi 6. ulkoa 900 ennen maalia 3. radalle ja sai selkiä eteensä. Jyräsi rehdisti maaliin saakka ja taisteli rintamasta ykköseksi. Mainio avaus tauolta! ABIGAIL DUO nousi 4. ulkoa viimeisellä takasuoralla 3. radan jonoon. Punnersi vahvasti maaliin saakka. MOHAWKEE pudotti heti 2. sisälle, sai 200 jäljellä mahdollisuuden ja tuli mukavasti. PHOTOCOPY JERK pakitti alussa 7. ulos. Siirtyi 700 ennen maalia 3. radan jonoon ja kierteli oikein vahvasti perille. SCARLETT SCOOP avasi keulaan, mutta putosi kovassa lopetuksessa ulos tototaistosta. EROS FORTIS tuli 3. sisältä asiallisesti perille saakka. EXDREAM pakitti 5. ulos, mistä tuli asiallisesti maalisuoraa, vaikka jäikin rahoitta. MINTMARK yritti 3. ulkoa 750 metrin kiriä. Eteni 500 ennen maalia johtavan rinnalle, mutta kiri katkesi hieman kesken. KIMIT oli 2. ulkoa pussissa viimeisellä takasuoralla. Tuli tilaa saatuaan juosten ja oli sijoitustaan parempi. MAY CLOUD pakitti 3. radalta 600 juostuna hännille ja meni 5. sisälle. Ei pystynyt ymmärrettävästi enää lopussa parannuksiin. MAD MARIGOLD ei 4. sisältä yksinkertaisesti riittänyt kovassa lähdössä. MR JOURNEY ei kestänyt paikkaa johtavan rinnalla.



 Etusivulle     Takaisin     Tulosta