Ravikoulu

Vermon Ravikoulu

Kurssit ja tunnit alkavat 10.1. alkaen.

Vermon Ravikoulu tarjoaa kaikille hevosista ja poneista kiinnostuneille ajamisen ja hevosten sekä ponien kanssa toimimisen elämyksiä. Ravikoulussa järjestetään kursseja, joilla opetellaan käsittelemään ja ajamaan hevosia sekä poneja. Osaamistason mukaan voi edetä alkeista halutessaan aina ravi- tai poniohjastajaksi asti. Palvelutarjontaan kuuluvat erilaiset elämyspalvelut, kuten ponisynttärit ja vauhdikas Amazing Horse Race. Vermon Ravikoulu on Suomen Hippos ry:n hyväksymä ravikoulu. 

Ravikoulun toiminta on suunnattu kaiken tasoisille asiakkaille, aikaisempaa kokemusta hevosista tai raviurheilusta ei vaadita. Hevosten käsittely ja ajaminen tapahtuu aina ohjaajien läsnä ollessa sekä avustuksella. Aluksi aikuiset ajavat hevosilla tandemkärryistä siten, että apuohjaaja istuu takapenkillä. Lapset ajavat shetlanninponeilla koppakärryistä yhdessä ohjaajan kanssa. 

Suosittelemme säähän soveltuvaa ulkovaatetusta. Hevosella ajaminen tapahtuu ulkotiloissa sään armoilla. Ajaessa vartalolle ei juurikaan tule liikettä, joten mieluummin liikaa kuin liian vähän vaatetusta varsinkin kylmillä ilmoilla. Ravikoululta saa kypärän, ajovaatteita sekä ajolasit lainaan. Suosittelemme myös hanskojen käyttöä.