ma 4. maaliskuuta 2019 14.56.00
Timo Korvenheimon valmennettavat juhlivat viime syksyn 2-vuotislähdöissä, ja keskiviikon lähdössä Korvenheimolta aloittaa kautensa kaksikko Battle Jack - Sahara True Lies. Mukana on myös viime vuonna Kasvattajakruunun voittanut ja SE-tuloksen painellut She Rains, jonka omistajaporukkaan kuuluva Antti Pihlström on yksi viikon 3vihjaajista. Tipsinsä antaa myös Vermon Tallitupa-yrittäjä Marko Haramaa, joka kuuluu India Webin omistajiin.
Koko kolmikko laittaa vihjeriviinsä oman hevosen, mutta myös muita. Korvenheimolla ja Pihlströmillä 64-varmana on Hopeadivisioonassa kilpaileva Shadow Of Brisbane, Haramaalla puolestaan One Point.
Kuuman Keskiviikon T64-pelissä on jaossa reilun 200 000 euron jackpot, joten yhdelle täysosumalle voi olla luvassa jopa 480 000 euron potti. Vermossa paikan päällä olevalle yleisölle järjestetään mega-arpajaiset ja lisäksi Veikkauksen etuasiakkaille on tarjolla etuja. Lue lisää tästä linkistä.
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota
Magic Mondayn kunniaksi 65-vihjeet tehdään etelän ja pohjoisen yhteisvoimin.
04.03.2019Kuuman Keskiviikon kiinnostavassa Kolmivuotistähdessä kohtaa huippuvarsoja, joiden taustajoukkoja on viikon vihjaajina.
01.03.2019Lauantain vihjaajissa on mukana Tomi Haapio, jonka ajama Stoneisle Ocean kohtaa Espoon Palkinnossa Ranch Kellyn.
26.02.2019