to 31. joulukuuta 2020 12.25.00
Vermon keskiviikon 6.1.2021 ravien kylmäveristen Monté-Talvimeeting-lähdön lähtölistan muodostamisessa tapahtui järjestäjän virhe, joka on nyt korjattu Suomen Hippoksen IT-osaston toimesta. Vanjali ja Vektoria oli virheellisesti laitettu pitkälle takamatkalle vastoin sarjamääritystä.
Virheen korjauksen takia lähtölistat olivat noin viisi minuuttia poissa näkyvistä Heppa-järjestelmästä uudenvuodenaattona klo 12.18 ja 12.23 välisen ajan. Muut lähdöt olivat oikein, eikä niiden osalta tapahtunut muutoksia.
”Virhe oli kokonaan meidän: sarjojen syötössä Heppa-järjestelmään oli jäänyt merkitsemättä neljänkymmenen ja kuudenkymmenen metrin takamatka, minkä takia järjestelmä heitti Vanjalin ja Vektorian pidemmälle takamatkalle kuin olisi kuulunut. Pahoittelemme virhettä”, Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi kommentoi.
Vanjali ja Vektoria siirrettiin oikeille paaluille ja lähtönumeroihin ainoa muutos oli se, että Sjö Kongen starttaa numerolla 7 lähtien yksin pitkältä takamatkalta.
Korjattu lähtölista löytyy tästä linkistä.
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota