Ajankohtaista

Anna Sulin ravinaisten Suomen mestariksi

ke 28. elokuuta 2019 20.13.00

Ravinaisten Suomen mestaruus ratkottiin keskiviikkoiltana Vermossa ja kahden osalähdön kokonaispisteiden perusteella Suomen mestariksi nousi Anna Sulin. Hän oli ensimmäisessä osalähdössä kolmas omalla valmennettavallaan Palopäälliköllä ja voitti jälkimmäisen lähdön Nina Pettersson-Perklenin valmentamalla Jordanilla. Kokonaispisteiksi tuli näin 34.

Hopeaa saalisti 31 pisteellä Emma Väre, joka voitti ensimmäisen osalähdön Joihovilla. Kärkikaksikko edusti vuodesta 1975 lähtien järjestetyssä SM-kilpailussa Vermon ravinaisia. Kolmanneksi tuli 28 pisteellä edellisvuoden mestari Liisa Nummi.

Helsingissä hammaslääketieteitä opiskeleva Anna Sulin, 25, harrastaa opiskeluidensa ohessa raviurheilua ja on menestynyt tänä vuonna erityisesti valmennettavansa Beat Of Loven kanssa. Kaikkiaan Sulinilla on urallaan 264 ohjastettua lähtöä, joista 19 voittoa.