Ajankohtaista

Arvid Åvallin TammaDerby 2020 finalistit

to 3. syyskuuta 2020 14.56.00

1 DOUBLE REVENGE - Ari Moilanen

​​​​​​​

Tamma, synt. 23.6.2015 Donato Hanover – Wired Explosion, Wired Pine

Startit: 41 (8-7-4) Ennätys: 11,5aly

Voittosumma: 57 125 €

Kasvattaja: Jukka Rytkönen

Omistaja: Hevoskilta

Valmentaja: Tapio Mäki-Tulokas

Hoitaja: Annika Aalto

Double Revenge tulee Tammaderbyn finaaliin huippukunnossa. Karsintansa se voitti varmasti edettyään puolimatkassa keulaan, ja neljästä viime kisastaan sillä on yhteensä kolme voittoa ja yksi kakkossija. Double Revenge on finalisteista omilla sekuntiluvuillaan, sen ennätys on Mikkelin voittojuoksussa syntynyt 11,5a. Double Revenge on pyörinyt ikäuokkakarkeloissa kolmevuotiaasta asti. Tuolloin se oli Markku Niemisen valmennuksesta Uudenmaan Upeimman ykkönen ja Oulu Expressin kolmonen. Viime kaudeksi Double Revenge siirtyi Tapio Mäki-Tulokkaalle, jonka käsistä se oli Villinmiehen Tammakilpailun neljäs.

Isä Donato Hanover on Zola Bokon ohella ainoa ori, joka sai jälkeläisen sekä Derbyn että Tammaderbyn finaaliin. Donato Hanover tunnetaan nimenomaan hyvistä tammajälkeläisistään, niistä esimerkkinä Finlandia-Ajon suosikki Double Exposure. Emä Wired Explosion oli mainio kilpatamma, joka voitti 18 kertaa ja tienasi yli 65000 euroa. Double Revenge on emänsä toinen jälkeläinen, ensimmäinen on sen täysveli First Revenge 12,7a.

Tapio Mäki-Tulokas pyörittää talliaan Tammelassa, minkä lisäksi hänellä on varsayksikkö Ypäjän Hevosopistolla. Mainiosti vuodesta toiseen menestyneen Mäki-Tulokkaan merkittävin derbymeriitti on Sahara B-Boyn kakkossija vuoden 2014 Derbyssä.

Ari Moilanen on voittanut Tammaderbyn Good Leasingilla, Pearly Hillla, Classical Duolla ja Je l’Adorella.


2 PEANUTS - Jukka Torvinen

​​​​​​​

Tamma, synt. 12.5.2015  Andover Hall - From Heaven Above, S.J.’s Caviar

Startit: 26 (14-5-3) Ennätys: 12,5ake Voittosumma: 221 350 €

Kasvattaja: Varsakujan Kavio & Kinner Oy

Omistaja: Talli Tenavat

Valmentaja: Anne Kangas

Hoitaja: Ismo Kangas

Peanuts erottui jo viime kaudella tammojen ikäluokkaykköseksi. Peanutsin kolmevuotiskausi jäi katkonaiseksi, mutta nelivuotiaana se teki loistotyötä. Suuressa Suomalaisessa Derbyssä se oli kisan parhaana tammana kolmas, ja jossiteltavaakin taisi jäädä. Voitot Peanuts nappasi St Legeristä, Kasvattajakruunusta ja Suur-Hollolan Best Princessistä, Villinmiehen Tammakilpailussa Peanuts oli toinen. Tältä kaudelta Peanutsilla on mm. voitot Kymi GP -päivän viisivuotislähdöstä sekä Vermon avoimesta tammaryhmästä ja kakkossija Isla-Ajosta.

Talli Tenaviin kuuluu nurmijärveläisvalmentaja Anne Kankaan lisäksi mm. jääkiekkoilija Antti Pihlström. Hänellä on jännitettävää lauantain molemmissa pääkilpailuissa, sillä Pihlström on myös Derbyssä starttaavan American Heron osaomistaja.

Kasvattajayhtiö Varsakujan Kavio & Kinner Oy:n takana on Anssi Suominen, joka on Classic Equine Oy:n kautta ollut kasvattamassa myös Tammaderbyn voittanutta huipputamma She Loves Youta.

Isä Andover Hall on tehnyt Laakkosen perheen omistuksessa Pohjois-Amerikassa mahtavan uran ensin kilparadoillaja sen jälkeen siitoksessa. Suomeen Andover Hall on jättänyt mm. derbyvoittaja Brad de Veluwen sekä ikäluokan 2015 kriteriumvoittaja Lewis Alen. Emä From Heaven Aboven kymmenestä varsasta toiseksi ansioitunein on Jokimaa Tekee Tähtiä -kakkonen Funny Farm, jonka tienistit ovat yli 80000 euroa. Haamumaileriksi on yltänyt myös Spielberg.


3 BWT DIVINE - Olli Koivunen

​​​​​​​

Tamma, synt. 16.4.2015 Igor Font - BWT Dynamite, Supertoy

Startit: 29 (5-6-3) Ennätys: 13,3ake Voittosumma: 88 659 €

Kasvattaja: Hagalund Trotters Oy

Omistaja: Seppo Härkönen

Valmentaja: Kaisa Toivonen

Hoitaja: Kaisa Toivonen

Karsintalähdön kovassa lopetuksessa ainoana Peanutsin tuntumassa pysynyt BWT Divine starttaa finaaliin yhtenä suosikin kovimmista haastajista. BWT Divinen tähtihetki oli viime syksynä, jolloin se kiri Villinmiehen Tammakilpailun voittoon niukasti ennen Peanutsia. BWT Divine oli myös yksi kolmesta Derbyn finaaliin selvinneestä tammasta, finaalissa se oli kuudes.

BWT Divinen isä Igor Font kävi Vermossa voittamassa Finlandia-Ajon vuonna 2009. Italiassa vaikuttavasta oriista on vain kourallinen Suomessa syntyneitä jälkeläisiä, joista ovat BWT Divinen ohella ansioituneet etenkin kriteriumkolmonen Mr Big Star sekä BWT Danger. Igor Fontin täysveli Lexus Font oli Suomessa suosittu siitosori, jonka jälkeläisiä on mm. Finlandia-osallistuja Lexus Dream. Emä BWT Dynamite voitti Pekka Korven käsissä Uudenmaan Upeimman ja oli kahdesti Kasvattajakruunun kakkonen. BWT Dynamiten sisaruksia on mm. Villinmiehen Tammakilpailun voittanut ja Derbyssään neljänneksi sijoittunut BWT Burnin Alive.

BWT Divinen omistaja Seppo Härkönen on kauppias Utsjoen Karigasniemeltä. Härkönen myös kasvattaa hevosia Lapland-kasvattajanimellä.

Sohlbergin suku on kasvattanut BWT-hevosia eri yhtiöiden nimissä 1980-luvun alusta asti. Suuren Suomalaisen Derbyn voittoon ovat yltäneet BWT Aeroplane vuonna 1995 ja BWT Magic vuonna 2000.

Kirkkonummelainen Kaisa Toivonen on valmentanut Pearly Mermaidin Tammaderbyn kakkoseksi vuonna 2007.


4 SMILEY MATCH - Santtu Raitala

​​​​​​​

Tamma, synt. 19.5.2015 S.J.’s Caviar - Somolli Song, Muscles Yankee

Startit: 26 (7-5-5) Ennätys: 13,4ke Voittosumma: 49 000 €

Kasvattaja: Punkarin Hevostalli Ky & Mikkola Saku

Omistaja: Sahra-Talli Oy & Streak-Team

Valmentaja: Eija Sorvisto

Hoitaja: Eija Sorvisto

Smiley Match oli omassa karsinnassaan mainio kakkonen Double Revengeä lopussa kirittäen. Muutenkin sen kausi on sujunut positiivisesti. Parasta tiliä on tullut Jyväskylän T75-lähdön voitosta sekä Isla-Ajon kolmossijasta, tuolloin edellä olivat vain kivikovat Staro Miami ja Peanuts. Viime talveen asti Smiley Match oli Christa ja Susanna Packalenin omistuksessa ja Christa Packalenin valmennuksessa. Häneltä Smiley Match oli nelivuotiaana Kasvattajakruunun kakkonen ja Villinmiehen Tammakilpailun viides.

Packalenit hankkivat Smiley Matchin Ypäjän huutokaupasta 4000 euron vasarahinnalla. Hinta oli tamman sukuun nähden edullinen, sillä sen isä SJ’s Caviar on tunnustettu periyttäjäori. Ensin USA:ssa ja sittemmin Ruotsissa vaikuttanut SJ’s Caviar on Zola Bokon ohella ainoa isäori, joka sai jälkeläisen sekä Derbyn että Tammaderbyn finaaliin. Jenkkiemä Somolli Song on jättänyt Suomeen jo yhteensä kolme haamumaileria.

Omistajatahojen takana on yhteensä seitsemän osakasta, heidän joukossaan valmentaja Eija Sorvisto. Ylivieskalainen Sorvisto on jo pitkään kuulunut Pohjanmaan kärkivalmentajiin, mutta derbykuvioissa hän on finaalivalmentajana ensimmäistä kertaa.

Kasvattajakaksikko Punkarin Hevostalli Ky eli Markku Punkari ja Saku Mikkola ovat myös Derbyn suosikin Mascate Matchin kasvattajia. Saku ja Maini Mikkolan kasvateista Derbyssä ovat aiemmin olleet Stone Capes Nougat ja Stonecapes Queila.


5 EVEN SMALLER PLUM - Jorma Kontio

​​​​​​​​​​​​​​

Tamma, synt. 5.5.2015 Even Better Odds – Plum Wise As, Windsong’s Legacy

Startit: 29 (5-3-4) Ennätys: 13,4ly Voittosumma: 36 323 €

Kasvattaja: Franco Degrassi

Omistaja: Franco Degrassi

Valmentaja: Aripekka Pakkanen

Hoitaja: Etta Pakkanen

Even Smaller Plum aloitti uransa Ruotsissa Mattias Djusen valmennuksessa. Suomessa se kävi kolmevuotiaana juoksemassa Tammahambosta kakkosen ja Tammakriteriumista viitossijan. Nelivuotissyksynään Even Smaller Plum siirtyi Iikka Nurmoselle, jolta se oli seitsemäs Villinmiehen Tammakilpailussa. Kauden päätteeksi tamma siirtyi Aripekka Pakkaselle.

Even Smaller Plumin italialainen omistajakasvattaja Franco Degrasso päätyi Suomessa syntyneen hevosen kasvattajaksi omistettuaan Even Smaller Plumin emän Plum Wise As:n aikaisemmin suomalaisten ystäviensä kanssa. Nykyisin Plum Wise As on Ruotsin rekisterissä. Even Smaller Plumin isä Even Better Odds astui ensin Ruotsissa ja sitten 3 kautta Suomessa, mistä se jatkoi USA:n Ohioon. Oriin menestynein jälkeläinen on kruunumiljonääri Camelot Sisu.

Aripekka Pakkanen oli ainoa kaksi hevosta Tammaderbyn finaaliin saanut valmentaja, Even Smaller Plumin lisäksi hänen tallistaan tulee Queen Of Pirates. Pakkasen tallin suurin tähti on myös viisivuotias tamma, Ruotsissa syntynyt ja huikeasti menestynyt Staro Miami.

Even Smaller Plumin ohjissa on Pohjoismaiden voitokkain raviohjastaja, yli 11000 voittoa ajanut Jorma Kontio. Tammaderbyn Kontio on voittanut 1996 Kathleen Laukolla ja 1997 Speedy Flickalla. Suuren Suomalaisen Derbyn Kontio on voittanut yhdeksän kertaa, viimeksi kaksi vuotta sitten Hachiko de Veluwella.


6 QUEEN ADELE - Henri Bollström

​​​​​​​

Tamma, synt. 16.4.2015 Dream Vacation - La Can Can, Angus Hall

Startit: 53 (4-8-3) Ennätys: 12,5aly Voittosumma: 31 792 €

Kasvattaja: Elina Harju

Omistaja: Hulkkonen Riitta & Kivijärvi Jussi & Väyrynen Paavo

Valmentaja: Jussi Kivijärvi

Hoitaja: Jussi Kivijärvi

Karsinnassaan neljännestä sisältä neljänneksi sijoittunut Queen Adele on kilpaillut paljon Ruotsissa, ja sen uran neljästä voitosta kolme onkin länsinaapurista. Suomessa Queen Adele on voittanut vajaa vuosi sitten, kun silloinen omistajavalmentaja Pekka Korpi ajoi sen yllätysvoittoon Vermossa. Nykyisille omistajilleen Queen Adele siirtyi alkukesästä.

Isä Dream Vacation on pitkään Ruotsissa vaikuttanut periyttäjäjenkki, jonka jälkeläisiä on mm. Finlandia-edustaja Hotshot Luca. Queen Adelen emä La Can Can on varsin hyvä periyttäjä. Sen paras jälkeläinen on lähes 200 000 euroa ansainnut Dream Director, Kungapokalenin ja Kriteriumin kolmonen, Suur-Hollolan nelonen ja Killerin Eliitin ykkönen. Haamumailereita emästä on yhteensä neljä.

Queen Adelen kotitalli on Suomussalmella lähes 700 kilometrin päässä Vermosta, ja tamma jäikin karsintojen jälkeen odottamaan finaalia Pekka Korvelle. Valmentaja Jussi Kivijärvi on Suomussalmen harvoja raviurheilijoita ja pitkän linja harrastaja, jolla on kokemusta myös Derbyn finaalista. Kivijärven Sonette oli 1989 Midnight Rockyn voittaman Derbyn yhdeksäs.

Kasvattaja Elina Harju on tunnettua ravisukua, sillä hänen isoisänsä Alpo Harju on pitkän linjan raviurheilija ja hevoskasvattaja. Elina Harju on ollut myös Dream Directorin osaomistaja koko oriin uran ajan. Killerin Eliitin voittajan ja Derbyn kuutosen Air Gunnerin kasvattaja Laura Harju on hänen serkkunsa.


7 PEARL ON STAGE - Tommi Kylliäinen

​​​​​​​

Tamma, synt. 7.5.2015 Zola Boko - Super On Stage, Sugarcane Hanover

Startit: 45 (6-3-1) Ennätys: 12,3aly Voittosumma: 20 790 €

Kasvattaja: Kortesmaa Anne & Keijo & Sundberg Jan

Omistaja: Jan Sundberg

Valmentaja: Nina Pettersson-Perklen

Hoitaja: Milla Virtanen

Pearl On Stage kiersi karsinnassa päätöspuolikkaan alussa kolmannesta ulkoa kärjen rinnalle ja kesti viidenneksi. Parhaimmillaan Pearl On Stage oli kesäkuussa, jolloin se juoksi voiton ja 2. sijan Ruotsin pääradalla Solvallassa. Alkuvuoteen asti Harri Koivusen valmennuksessa ollut Pearl On Stage on aiemmin ollut 6. Suur-Hollolan Best Princessissä.

Isä Zola Boko juoksi vain 11 starttia, mutta ehti juosta seitsemän voittoa, joista arvokkain oli kolmevuotiaiden Euroopan Mestaruus. Zola Boko sai derbyfinaaliin Piece Of Gloryn. Emä Super On Stage on jättänyt liudan asiallisia kilpahevosia, joista Pearl On Stage on ennätykseltään nopein. Emänemä Stage Entrance oli erinomainen kilpahevonen, joka voitti synnyinmaassaan USA:ssa Merrie Annabellin ja American Nationalin. Stage Entrance myös osallistui vuoden 1989 Finlandia-Ajoon. Olle Goop ajoi tamman karsintansa kolmanneksi ja finaalissa ohjat sai Antti Teivainen, joka narutteli Stage Entrancen kolmanneksi Florida Jewelin voittaessa.


8 QUEEN OF PIRATES - Antti Teivainen

​​​​​​​

Tamma, synt. 2.4.2015 Citation Lindy - Queen Of Heart, Not Disturb

Startit: 25 (4-6-3) Ennätys: 13,1aly Voittosumma: 13 320 €

Kasvattaja: Kuhna Arto & Laine Arto

Omistaja: Kuhna Arto & Laine Arto

Valmentaja: Aripekka Pakkanen

Hoitaja: Johanna Mikander

Queen Of Pirates on uusi nimi ikäluokan suurkisoissa. Sen toistaiseksi suurin meriitti on vuoden takaa heinäkuusta, jolloin Queen Of Pirates voitti Vermossa jättäen taakseen mm. Smiley Matchin ja Morriksen. Karsinnassaan Queen Of Pirates nakkasi ensin keulaan ja juoksi lopulta neljännessä sisällä keulahevosen vaihduttua useampaan kertaan.

Queen Of Pirates on lonkan murtuman takia starttaamattomaksi jääneen emänsä Queen Of Heartin ainoa jälkeläinen. Emänemä Valley Bell oli kohtuullinen periyttäjä, jonka varsoista paras on 12,8-aikainen Basswood Grove. Valley Bellin kasvattajia olivat Mikko ja Jyrki Laakkonen – Mikko on yhtiönsä kautta derbyfinalisti Always Readyn omistajakasvattaja ja Jyrki toisen finalistin Callela Ikaroksen omistavan Joona Laakkosen isä. Kolmas emä Arklow oli hyvä kilpatamma ja emälinjan kulmakivi on neljäs emä Rinabell. Sen varsoista Fleetwood Mac oli raudanluja kilpahevonen ja Ring My Bell kolmas vuoden 1995 Derbyssä.

Omistajakasvattajat Arto Kuhna ja Arto Laine ovat harrastaneet raveja jo pitkään. Heidän ensimmäinen kimppahevosensa oli Queen Of Piratesin emänemä Valley Bell.

Valmentaja Aripekka Pakkasen valmennettavat ovat olleet mukana Suuren Suomalaisen Derbyn finaalissa kolmesti. Sieltä hänen paras saavutuksensa on Beboperin kolmossija vuodelta 2002. Derbyvoittoa Pakkanen on saanut juhlia Bob Hopen osakasvattajana. Tammaderbyssä Pakkaselta on esiintynyt Meadow Match, joka oli 2014 kisan viides.


9 SWEET CAROLINA - Iikka Nurmonen

​​​​​​​

Tamma, synt. 14.4.2015 S.J.’s Caviar - Sofia’s Love, Love You

Startit: 32 (1-6-8) Ennätys: 13,2aly Voittosumma: 27 472 €

Kasvattaja: Mika Vihelä

Omistaja: Mika Vihelä

Valmentaja: Ossi Nurmonen

Hoitaja: Ossi Nurmonen

Sweet Carolina on pyörinyt ikäluokan tammalähdöissä kärjen tuntumassa. Vuosi sitten se oli Kasvattajakruunussa 5. ja Villinmiehen Tammakilpailussa kuudes. Kasvattajakruunun välierässä Sweet Carolina oli toinen vain Peanutsille häviten. Tammaderbyn karsinnassa Sweet Carolina oli sisäradalta kolmas pitäen muun pääjoukon komennossaan.

Suvultaan Sweet Carolina on kiinnostava. Sen isä SJ’s Caviar vaikutti pitkään USA:ssa, mistä se hankittiin 2012 Ruotsiin. Siellä ori on ollut kovassa suosiossa ja se onkin jättänyt mm. viisivuotisikäluokan kovat tammat Conrads Rödluva ja Staro Miami. Emä Sofia’s Love kilpaili kolmella kaudella yhteensä vain 11 kertaa voittaen kahdesti ja ollen yhteensä kuudesti totossa. Sofia’s Loven Sweet Carolinaa nuoremmat varsat on rekisteröity Ruotsissa syntyneiksi. Emänemä Elation Ride oli kova periyttäjä, josta on mm. kolme Derby-finalistia, niiden joukossa Tammaderbyn voittanut Reding Lady. Merkittävin Elation Riden varsoista kuitenkin oli Amazing Ride, oman Derbynsä kahdeksas ja Derbyn ja monien muiden suurkilpailujen sankareina kunnostautuneiden Brad de Veluwen ja Hachiko de Veluwen emä.

Sweet Carolinan omistajakasvattaja Mika Vihelä on ollut viime vuosina otsikoissa Ruotsissa menestyneen Martin de Bosin omistajana. Jo sen emä Dicey Spicey teki Vihelän omistuksessa mukavan uran.

Maaninkalainen Ossi Nurmonen on valmentanut itse kasvattamansa Highschool Joen Derbyn kuudenneksi.


10 ARCTIC ELSA - Pekka Korpi

​​​​​​​

Tamma, synt. 4.4.2015 Express It - El Miss Eeva, Garland Lobell

Startit: 47 (4-9-3) Ennätys: 13,0aly Voittosumma: 88 710 €

Kasvattaja: Star-Racing Oy

Omistaja: Star-Racing Oy

Valmentaja: Pekka Korpi

Hoitaja: Hanna Rakkolainen

Arctic Elsa aloitti uransa kaksivuotiaana mallikkaasti ja etenkin kolmevuotiskausi oli sille erinomainen. Tamma teki kolmevuotiaana yli 66000 euron tilin voittaen mm. Kasvattajakruunun. Tammakriteriumissa Arctic Elsa oli kolmas ja Kriteriumissa kahdeksas.

Arctic Elsan isä Express It teki kilpailu-uransa Pekka Korven käsissä ja on sen jälkeen kunnostautunut periyttäjänä. Derbyn voittoon sen jälkeläisistä on yltänyt vuoden 2010 sankari Express Type, muita kovia jälkeläisiä ovat olleet mm. Express Duo ja Express Merett. Emä El Miss Eeva on jättänyt jo 7 Suomessa uransa tehnyttä haamumaileritammaa.

Arctic Elsa on sisarussarjan ensimmäinen tammaderbyfinalisti. Arctic Elsa on hyvin läheistä sukua Derbyn finaalissa starttaavalle American Herolle. Arctic Elsan isä on American Heron isänisä ja emä American Heron emänemä.

Kotiradan menestysvalmentaja Pekka Korpi on myös Arvid Åvallin Tammaderbyn suuria nimiä. Korpi on itse ajanut Tammaderbyn voitot Lady Sonikilla ja Arctic Lovella, lisäksi Ari Moilanen on ajanut Korven tallin Classical Duon Tammaderbyn ykköseksi. Arctic Love oli Korven oman Star-Racing Oy:n kokonaan kasvattama, Classical Duo taas Star-Racingin ja belgialaisen Jean Claesin omistaman Stoeterij Merettin yhteiskasvatti. Saman yhdistelmän kasvatteja on myös derbyvoittaja Fabrice Duo. Pekka Korpi on tänä vuonna ainoa valmentaja, jolla on edustusta sekä Tammaderbyn että Derbyn finaalissa.


11 SPILL THE BEANS - Hannu Torvinen

​​​​​​​

Tamma, synt. 27.5.2015 All Laid Out - Burnhill’s Angel, Juliano Star

Startit: 35 (2-2-4) Ennätys: 12,1aly Voittosumma: 26 440 €

Kasvattaja: Mäkinen Vesa & Sairanen Johanna

Omistaja: Suut Supussa Talli

Valmentaja: Jukka-Pekka Hukkanen

Hoitaja: Jukka-Pekka Hukkanen

Spill The Beans puristi karsinnassaan johtavan rinnalta viidenneksi. Sitä ennen tamma meni kahdesti 1.12-tulokset maililla, joten kunto näyttäisi olevan mallillaan. Spill The Beans on aiemminkin pärjäillyt ikäluokan koitoksissa: kolmevuotiaana se oli Kymenlaakso-Ajon kuudes ja Kasvattajakruunun kuudes.  Nelivuotiskauden näyttöjä taas olivat kolmossijat Suur-Hollolan Best Princessissä ja Derbyn Tammachampionissa.

Isä All Laid Out kilpaili jo USA:ssa suomalaisomistuksessa menestyen ikäluokan ykköstasolla asti. Suomessa All Laid Out juoksi 8 starttia voittaen kolmesti ja ollen joka kerta totosijoilla. Sen jälkeläisistä puhutuin on viime vuoden 2-vuotiskisoissa loistanut An-Aiolos. Emä Burnhill’s Angel juoksi 11 starttia vailla menestystä, mutta sen emä Teetotaller oli 75-tason kilpahevonen ja kelpo periyttäjä. Kauempaa emälinjalta tulevat St Legerin voittanut ja Tammaderbyssä toiseksi sijoittunut Aquaria sekä sen poika, derbynelonen Inverigo. Samaa emälinjaa on myös derbykutonen Rick Boss.

Spill The Beansin kasvattajat ja osaomistajat Johanna Sairanen ja Vesa Mäkinen ovat harrastaneet raveja intohimoisesti jo vuosien ajan. Vesa Mäkinen on myös toiminut Suomen Hippoksen toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä.

Valmentaja ja osaomistaja Jukka-Pekka Hukkanen on aiemmin valmentanut Upstreamin Tammaderbyn kolmoseksi vuonna 2012. Yhteensä omistajatallissa on viisi osakasta.


12 STONECAPES RESPECT - Tapio Perttunen

​​​​​​​

Tamma, synt. 4.3.2015 Knows Nothing - Fast Food U.S., S.J.’s Caviar

Startit: 37 (5-6-5) Ennätys: 13,5aly Voittosumma: 19 785 €

Kasvattaja: Mikkola Maini & Saku

Omistaja: Osmo Rajala Oy

Valmentaja: Tapio Perttunen

Hoitaja: Sonja Huovila

Stonecapes Respect punnersi karsinnassaan parijonon perältä finaaliin. Se on ollut varma kilpailija, joka on tehnyt jatkuvasti tasaisen vahvoja suorituksia. Alku-uransa Juho Ihamuotilan valmennuksessa ollut tamma siirtyi omistajanvaihdoksen myötä Tapio Perttusen valmennukseen ravien ollessa koronan takia tauolla. Villinmiehen Tammakilpailussa Stonecapes Respect oli kahdeksas.

Derbyfinaalissa esiintyvät Mikko ja Hannu Laakkonen hankkivat Stonecapes Respectin isän Knows Nothingin huutokaupasta 240 000 dollarilla oriin ollessa 4-vuotias. Knows Nothing kilpaili Ruotsin kultadivisioonissa Reijo Liljendahlin tallista ja siirtyi sitten Suomeen siitokseen. Parhaiten jälkeläisistä on aloitanut Derbyn 2019 kakkonen Knows Best. Emä Fast Food U.S. on tehnyt siitoksessa vahvaa jälkeä. Siitä on Suomessa jo 5. haamumaileria, parhaana viime vuonna 5-vuotiaiden EM:n voittanut Stonecapes Queila. Se oli oman Derbynsä 8. ja finaaliin on emän varsoista selvinnyt myös Stone Capes Nougat. Kolmevuotias Stone Capes Thor on aloittanut uransa mallikkaasti.

Kasvattajat Maini ja Saku Mikkola pyörittävät Sillanpään Oriasemaa. Kaksikko palkittiin viime talvena Ravigaalassa vuoden kasvattajina.

Valmentaja Tapio Perttusella on täysosuma Tammaderbystä osaomistajana: Perttunen on osakkaana

viime vuoden sankaritar El Fitzgeraldissa, joka voitti Tammaderbyn Timo Nurmoksen valmennuksessa.

HEVOSESITTELYT: Ville Toivonen - HEVOSKUVAT: Anu Leppänen