su 21. marraskuuta 2021 14.16.00
Vermo Areenan Suurkimpan toinen hevoskiinnitys on tehty. Lauantai-iltana ruotsalaisen Travera-sivuston internethuutokaupasta hankittiin 320 000 kruunun hintaan nelivuotias ori Bolt Kronos, joka siirtyy lähiaikoina tiimin valmentaja Nina Pettersson-Perklenin Vermon-talliin.
Bolt Kronos on kilpaillut koko uransa Svante Båthin valmennuksesta. Sillä on 23 kilpailusta seitsemän voittoa, kahdeksan kakkossijaa ja reilun 40 000 euron voittosumma.
”Bolt Kronos on tosi mielenkiintoinen hevonen, sillä se on mennyt hyvin kaikkina vuodenaikoina. Juttelin ennen huutokauppaa Svante Båthin kanssa ja hän kertoi, että viime starttien laukkojen jälkeen hevosta on hoidettu ja se tuntuu taas hyvältä. Edellinen omistaja satsaa varsoihin ja myy hevosiaan nelivuotiskauden jälkeen”, Nina Pettersson-Perklen kertoo.
Suurkimpan ensimmäinen hevoshankinta oli vuodenvaihteessa kaksivuotiaaksi kääntyvä No Limit Giant, joka on Pekka Korven valmennuksessa. Uuden kimppahevoskonseptin ideana on tarjota isolle porukalle hevosenomistamisen elämyksiä. Suurkimpassa on lopulta enintään 1000 yksityisosuutta ja 20 yhteistyökumppaniyritystä.
Porukkaan pääsee 500 euron kertamaksulla, joka kattaa kaikki kulut vuoden 2023 loppuun saakka. Lisäksi hintaan kuuluu Vermo Areenan kanta-asiakasetuja sekä totta kai jännittäviä elämyksiä isolla porukalla.
Lisätietoja Suurkimpasta löytyy tästä linkistä.
Ruotsissa seitsemän kertaa voittanut Bolt Kronos on Suurkimpan tuore hankinta.