Ajankohtaista

Breeders Course -karsinta ensimmäistä kertaa Suomessa – palkintoihin korotuksia

ma 12. huhtikuuta 2021 15.21.00

Vermo Areena on ensimmäisenä suomalaisratana mukana kansainvälisessä nuorten hevosten kilpailusarjassa Breeders Coursessa. Yhteistyö alkoi vuonna 2018 syntyneen ikäluokan kohdalla ja koska suomalaiset hevosenomistajat maksoivat varsoja riittävästi mukaan, Vermossa päästään ajamaan myös 3-vuotiaiden karsintalähtö.

Breeders Course -karsinta ajetaan Vermossa keskiviikkona 28. huhtikuuta. Kaksi parasta kaikki maksuerät suorittanutta etenee finaaliin, joka ravataan Solvallassa Elitloppet-sunnuntaina 30. toukokuuta. Finaalin voittajaa odottaa peräti miljoonan kruunun ykköspalkinto. Breeders Course -karsintoja ajetaan lisäksi Solvallassa, Wolvegassa, Jägersrossa, Milanossa ja Åbyssa.

Breeders Coursen sääntöjen mukaan karsintoihin pääsevät ensisijaisesti ne hevoset, joista on maksettu kaikki kolme maksuerää kilpailuun. Jos paikkoja jää, karsintaan voidaan ottaa myös hevosia, joista on maksettu yksi erä Breeders Courseen. Vain yhden erän maksaneilla on osallistumisoikeus karsintalähtöön, mutta ei pääsyä finaaliin.

Vermon karsintalähdössä ykköspalkinto on korotuksen myötä 7000 euroa. Kaikki osallistuneet palkitaan vähintään 350 eurolla.

Lisätietoja kilpailusarjasta (englanniksi) löytyy Breeders Coursen kotisivuilta.

Kolme maksuerää suorittaneet suomalaishevoset:

BWT Gazeau
Fake Super Fast
Haley Hoss
Hurry Cane Poof
Mescalin Shade
Nette’s Ensio
Rocktown Judge
Saddish
Sahara Playhard
Starry
Stick Match
Stonecapes Unique

Ensimmäisen maksuerän suorittaneet suomalaishevoset:

Adrienne Halm
Alma Cotter
American Zakke
Bee Combo
Benelli XO
Black Betty
Black Revenge
Blue Ocean
Bold Diablo
Bonde Combo
Boss Combo
Breakwater
BWT Gazeau
BWT Get Ready
Callela Exlover
Coltrane Frido
Dixie Halm
Eventful Swamp
Fake Super Fast
Golda Up The Way
Haley Hoss
Heavy Secret
Hurry Cane Poof
Ivory Donut
Johnny Cash
Karl Marx
Kato Kato
MAS For You
Maserati
Maywood Wania
Mescalin Shade
Miss Marketing
Miss Red
Muscle Mike
Muska
Nette’s Ensio
Perfect Circle
Pixie Dust
Remington XO
Rivercapes Beast
Rocktown Judge
Saddish
Sahara Playhard
Sahara Secrets
Starry
Stick Match
Stonecapes Ulala
Stonecapes Unique
Stonecapes Univers
Too Smooth For You
Zara Avenger