Ajankohtaista

Cokstile vakuuttava voittaja Finlandia-Ajossa, Elitloppet-lippu palkintona

su 1. toukokuuta 2022 19.54.00

Norjassa syntynyt, italialaisessa omistuksessa kilpaileva Cokstile ravasi Finlandia-Ajon voittoon uudella rataennätyksellä 09,6a/1620m. Ruotsalainen Christoffer Eriksson ohjasti voiton, Tanskasta lähtöisin oleva Erik Bondo on valmentaja ja suomalainen Anu Intonen hoitaja. Cokstile on todella kansainvälinen.

Majestic Man piti sisäradalta johtopaikan. Rikard N Skoglund luopui keulapaikasta, kun Bepi Bi tuli rinnalle. Alessandro Gocciadoro ajoi kierroksen 10,5-vauhtia. Cokstile veti toisen radan jonoa takanaan Tycoon Conway Hall, Stoletheshow, Gareth Boko ja alkumatkalla porukan perälle pakitellut Brambling.

Cokstile oli murskaava loppusuoralla. Se eteni ylivoimaiseen voittoon ja tienasi 110 000 euroa ja Elitloppet-paikan. Stoletheshow kiri kakkoseksi ja Gareth Boko kolmanneksi. Willow Pride oli paras suomalainen nousemalla viidenneksi. Brambling meni peitsille loppukaarteessa ja hylättiin.

- Cokstile on fantastinen hevonen. Se on kilpaillut vuosia kaikkien kovimmalla tasolla. Pääsimme matkaan ihan mukavasti, ja tärkeintä oli, että Brambling jäi alussa taakse. Cokstile tuli loppusuoraa tosi vahvantuntuisesti, Eriksson kertoi.

Toto75-kierros alkoi Ruotsin STL-Klass I -karsinnalla. Santtu Raitala ajoi Bosse Nicen johtopaikalle. Maalisuoralla Leena Sinnemaan Bosse Nice lähti omille teilleen ja voitti vakuuttavasti ajalla 13,3a/2120m. Ykkönen toi paikan Elitloppet-viikonvaihteen finaaliin.

- Nyt on mietittävä tosissaan, lähdemmekö Elitloppet-viikonvaihteeseen. Totta kai se kaikkien harrastajien unelma päästä sellaisiin raveihin, Sinnemaa sanoi.

Parvelan Retu oli Erkon Pokaalissa suursuosikki. Mutta voittajaksi saatiin suuryllättäjä. Parvelan Retu paineli johtopaikalle ensimmäisellä takasuoralla. Stallone tuli rinnalle ja vaati vauhtia. Maalisuoralla Parvelan Retu taipui. Stallone painui keulaan, mutta takaa tuli uusi vaara. Jarmo Saarela käänsi Veeran Pojan Stallonen takaa kiriin. Jussi Suomisen valmentama Veeran Poika tykitti ykköseksi ajalla 22,7a/2120m. Ykköspalkinto oli 15 000 euroa. Stallone oli urhea kakkonen. Välkyn Tuisku kiri kovaa kolmanneksi.

- Veeran Poika on tosi hienossa kunnossa. Voitto toki oli yllätys. Se on vanhempana vain innostunut menemään, ja takana on hyvä talvitreeni. Elitkampenista en osaa sanoa, kun Veeran Poika ei ole mailin hevonen, Suominen kertoi.

Kivikylä Voimaliiga oli 75-pelin kolmoskohde. Voitto meni Ruotsiin. Örjan Kihlström ajoi Versace Facen johtopaikalle. Avauskierroksen jälkeen Kihlström kiristi vauhtia, eikä muista ollut uhkaajiksi. Daniel Redénin valmentama ja Maarit Mäkelän hoitama Versace Face paineli kymppitonnin voittoon ajalla 14,8/3120m. North Lexus seurasi terhakasti kakkoseksi ja Quite A Boy kolmanneksi. Unique Creation ei jaksanut johtavan rinnalta voittotaistoon.

- Mukavaa on aina olla Suomessa. Rata on tänään tosi hyvä, pikku sade teki radan vielä paremmaksi. Versace Face oli hieno tänään. Startit ovat vieneet sitä eteenpäin. Se vastasi hyvin, kun vedin silmälaput, Kihlström sanoi.

STL SIlverdivisionen oli neloskohde. Amornero Roc, Always Ready ja Kurri Jari Boko painelivat kolme rinnakkain keulassa. Vauhti oli sen verran reipasta, että tuoreet voimat tulivat voittotaistoon. Hannu Laakkosen valmentama Knows Best kiri väkevimmin, ja Santtu Raitala ajoi hienon voittotuloksen 11,7a/2120m. Jason’s Camden eteni vahvasti kakkoseksi. Kurri Jari Boko kesti uskomattomasti kolmanneksi. Always Ready putosi pois voittotaistosta takasuoralla. ”Hevonen löi päkiälleen”, Tommi Kylliäinen selvitti.

- Knows Best meni tosi hyvän tuntuisesti loppukaarteessa, ja uskoin, että taistelemme voitosta. Iso tunnustus myös Jason’s Camdenille, joka kiritti hyvin. Knows Bestiä kehuin kovasti jo Mikkelin voiton jälkeen, Raitala totesi.

Glenn Kosmos Memorial oli yksi sunnuntain huippukohteista. Björn Goop pamautti Asteroidin kasiradalta keulaan, ja homma ratkesi siihen. Frode Hamren valmentama 4-vuotias Creatinen poika tuli päätöspuolikkaan 10,0-kyytiä ja irtosi vakuuttavaan voittoon ajalla 12,5a/2120m. Shackhills Twister kiri takaa väkevästi kakkoseksi. Nineeleven oli johtavan selästä hyvä kolmas.

- Asteroid tuntui hienolta jo auton takana ja lähti tosi kovaa. Voimia oli jäljellä maalissa. Tulevaisuudessa odotukset ovat suuret tämän hevosen kanssa, Goop kertoi.

Örjan Kihlström ajoi päivän kolmannen voittonsa kuutoskohteessa STL Bronsdivisionen -lähdössä. Redénin Epimetheus ei pystynyt sisäradalta pitämään johtopaikkaa. Kihlström oli tarkkana ja nosti heti toiselle radalle. Piece Of Hero kiisi kärkeen ensimmäisellä takasuoralla, ja Epimetheus veti toisen radan jonoa. Hard Livinin poika Epimetheus hallitsi maalisuoraa ja voitti ajalla 12,4a/2120m. Piece Of Hero seurasi kakkoseksi ja My Sweden pinkoi sisärataa pitkin kolmanneksi.

- Epimetheus ei ollut nopein startissa, mutta riittävän nopea, että pääsimme nousemaan toiselle. Tämä on iso ja raskasliikkeinen hevonen, mutta menee ihan hyvin. Voitto tuli varmasti. Vedin silmälaput varmuuden vuoksi, Kihlström sanoi.

Jo ennen 75-kierrosta nähtiin hienoa urheilua. Pekka Korven ja Ilkka Herlinin Corazon Combo jatkoi uskomatonta menoon 3-vuotiaiden Seppele-Ajossa ja jatkaa uraansa ilman tappioita 10 startin jälkeen. Korpi ajoi superlupauksen keulaan ohi vastaan pyristelleen Luciano Brynen. Matkalla mentiin hölkkää, ja Corazon Combo piti muut maalisuoralla helposti kurissa. 11 000 euroa tuli ajalla 18,6a/2120m. Luciano Bryne seurasi kakkoseksi, ja El Cheapo kiri kolmanneksi.

- Corazon Combo näki jonkin varjon pruuvissa ja laukkasi siinä. Se ei kuitenkaan huolestuttanut. Startissa kaikki sujui hyvin. Kun pääsimme Antin (Luciano Bryne/Teivainen) ohi, oli helppo ajaa rauhalista vauhtia. Ehkä Kuopiossa on seuraava startti, Korpi sanoi.

Prix Monté Finlandia oli vauhdikas. Target Kronos painoi kärjessä kovaa vauhtia. Pia-Maria Moilanen seurasi tilannetta toisella radalla Van Kronoksen kanssa. Maalisuoralla Van Kronos viiletti helppoon voittoon ajalla 12,8a/1620m.

Ponilähtöjen voittajat saivat kutsut Elitloppet-viikonlopun ponikisoihin. Ilona Rekilän Euforia oli ykkönen shetlanninponien lähdössä. Rekilän tahtiin mentiin myös B-ponien lähdössä. Hän ajoi Odd Mollyn voittoon.

Cokstilea juhlittiin Finlandia-Ajon sankarina ja uutena rataennätyksen haltijana (kuva: Roope Kiviranta).