Ajankohtaista

Derby on Hanna Rakkolaiselle suurista suurin

to 3. syyskuuta 2020 20.16.00

Pekka Korven tallilla työskentelevällä Hanna Rakkolaisella on edessään todellinen superviikonloppu. Rakkolaisen hoidokit kilpailevat sekä Finlandia-Ajossa että Suuressa Suomalaisessa Derbyssä, jossa Mascate Match starttaa kisan ennakkosuosikkina ja viikon varmasti seuratuimpana hevosena.

 

Hanna Rakkolaisen hoidokkeja ovat sekä Mascate Match että Finlandia-Ajossa kilpaileva Hotshot Luca.


”Tosi hienolta tuntuu, että ollaan päästy isoihin lähtöihin mukaan.  Massin kanssa on tietysti kaikkein jännintä, kun on ennakkosuosikin paineitakin”, Rakkolainen toteaa.


Kiukaisista kotoisin oleva Rakkolainen, 31, kuuluu Korven tallin vakiokalustoon. Ensimmäisen kerran hän tuli kesätöihin Korvelle vuonna 2007.


”Välillä olen ollut poiskin, mutta kyllä tässä jo pitkään on oltu”, hän hymähtää.


Vermon ja HIFK:n raviliigahevonen Mascate Match on ollut alusta asti ikäluokkansa ykkösravuri Suomessa. Kotiradalla ajettavan Suuren Suomalaisen Derbyn voitto olisi huikea kruunu hevosen jo valmiiksi uskomattomalle uralle.


”Nyt kun kuuleekin sanan Derby, mahassa rupeaa möyrimään”, Rakkolainen nauraa. ”Olen muutenkin aika kova jännittämään, ja ainakin minulle Derby on suurin juttu Suomen raviurheilussa. Olisi tosi suuri asia, jos se onnistuttaisiin voittamaan. Jos kaikki menee hyvin, se on ihan mahdollista, mutta muutkin olivat karsinnoissa hyviä, ja rata-arvonnassa vähän hävittiin. Jännäksi homma menee joka tapauksessa.”


Rakkolainen laskee olevansa hoitohevostensa kanssa neljättä kerta Suuren Suomalaisen Derbyn finaalissa.


”Suurta menestystä ei ole vielä tullut. Derby on kuitenkin jo itsessään niin hieno ja iso juttu, että ne ovat olleet hienoja kokemuksia.”


Hotshot Luca starttaa perjantain Finlandia-Ajoon kolmosradalta.


”Rahasija”, Rakkolainen summaa odotukset. ”Toivottavasti ei tule ainakaan kovaa sadetta. Raskas rata ei olisi pienelle hevoselle eduksi.”


Rakkolaisella riittää jännitettävää, sillä hän hoitaa myös Tammaderbyn finaalissa starttaavaa Arctic Elsaa.


”Elsa tuntuisi olevan nousukunnossa”, hän kertoo. ”Lauantaina Tammaderby ja Derby ovat peräkkäiset lähdöt, joten Elsa täytyy jättää apukäsien huollettavaksi.”


Vaikka edessä on huikeita ravipäiviä, Hanna Rakkolainen ei usko tulevien kisojen valvottavan häntä illalla.


”Uniongelmia ei ole yleensä ollut, mutta kyllä nämä kisat saattavat uniin tulla.”


Hanna Rakkolaisen silmäterä on myös Hotshot Luca, jota juhlittiin kuvassa Suur-Hollola-Ajon välierävoittajana. Mukana myös ohjastaja-valmentaja Pekka Korpi sekä omistajaportaasta Pentti ja Kalevi Pietilä. Kuva: Iita-Maria Ahtiainen