ma 18. huhtikuuta 2022 14.49.00
Vuoden 2020 Elitloppet-voittaja Cokstile on seitsemäs vahvistus tämän vuoden Finlandia-Ajoon. Erik Bondon valmennuksessa oleva huippuravuri kilpaili edellisen kerran sunnuntaina 10. huhtikuuta Torinossa ja siirtyy tulevalla viikolla Italiasta Ruotsiin valmistautumaan Finlandia-Ajoon.
Cokstile on kilpaillut viime vuodet Euroopan absoluuttisella huipulla. Se nousi vuoden 2020 Elitloppet-voittajaksi Propulsionin tulosten tultua mitätöidyksi. Myös viime vuonna se eteni Elitloppetin finaaliin. Viime talvena Ranskan talvimeetingissä suurin onnistuminen tuli Prix d’Amériquen merkittävässä esikilpailussa Prix de Bourgognessa, jonka Cokstile voitti tuloksella 10,9/2100 jättäen taakseen mm. Vivid Wise Asin.
Suomessa 9-vuotias Cokstile on nähty aiemmin kerran, kun se oli kesän 2020 Kymi Grand Prix’ssä toinen Vitruvion jälkeen. Cokstilea saapuu ohjastamaan Finlandia-Ajossa ruotsalainen Christoffer Eriksson.
Cokstilen hoitaja on suomalainen Anu Intonen, joka tulee innoissaan tähtiravurinsa kanssa Suomeen.
”Hevosella on ollut epäonnea parissa viime startissa, jossa vakiopaikka on ollut kolmannessa sisällä eikä ole päästy oikein kirimään”, Intonen kertoo. ”Mielestäni hevonen on nyt paremmassa kunnossa kuin talvella Ranskan-starttien aikoihin. Se on iloisella mielellä kotona. Olen hoitanut Cokstilea pari vuotta ja elänyt elämääni pitkälti sen mukaan, koska olemme kiertäneet kilpailemassa ympäri Eurooppaa. On tosi hienoa tulla taas Suomeen.”
Cokstilen tiedot italialaisella sivustolla >>
Gareth Boko
Deangelo
Stoletheshow
Tycoon Conway Hall
Next Direction
Bepi Bi
Cokstile