Ajankohtaista

EM-jalkapallon kisakatsomo ja huippuravit keskiviikkona Vermo Areenalla

pe 11. kesäkuuta 2021 14.00.00

Yleisötilaisuuksiin liittyvien rajoitusten lieventymisen myötä keskiviikkona 16.6. on luvassa tulikuuma urheiluilta Vermo Areenalla yleisön kera.

Suomi pelaa jalkapallon EM-kisaottelun Venäjää vastaan klo 16 alkaen, ja Huuhkajien ottelu on seurattavissa aivan terassikatsomon vieressä olevalta jättiscreeniltä. Heti jalkapallojännityksen laannuttua jatketaan huippuraviurheilun pariin, kun legendaariset Vermon keskiviikkoravit alkavat klo 18. Jalkapallo-ottelun lomassa viritellään tunnelmaa kohti ravi-iltaa, joka sisältää kymmenen mielenkiintoista lähtöä.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tiedottanut ryhtyvänsä valmistelemaan päätöstä kokoontumisrajoitusten lieventämisestä. Tiedotteen mukaan päätös on määrä julkaista maanantaina 14.6. ja tulla voimaan tiistaina 15.6. Lipunmyynti keskiviikon huipputapahtumaan avataan maanantaina 14.6. päätöksen vahvistuttua.

”Haluamme tarjota etenkin lähialueen ihmisille mahdollisuuden yhteisölliseen EM-kisakatsomoon, johon Vermon terassi ja jättiscreeni sopivat erinomaisesti”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä kertoo.

”Samalla on hyvä sauma tuoda lajeja yhteen ja tutustuttaa jalkapallosta kiinnostuneita ihmisiä myös raviurheiluun. Keskiviikkoravit alkavat sopivasti heti ottelun päätyttyä.”

Tapahtumaan on klo 17 saakka ilmainen sisäänpääsy. Klo 17 eteenpäin pääsymaksu on 8 euroa etukäteen Vermo Shopista tai Vermo Areenan mobiilisovelluksesta ostettuna ja 10 euroa portilta (alennusryhmät 4 ja 5 euroa).

Kisakatsomon ja ravien yleisöä palvelee terassin vieressä oleva 60 neliömetrin kokoinen jättiscreeni, jolta kelpaa katsoa ensin Huuhkajien ottelu. Sen jälkeen kaviouralle astelevat Vermo Areenan keskiviikkoravien osallistujat. Luvassa on kymmenen lähtöä, joista suurimmat setelit eli 10 000 euron ykköspalkinto odottaa perinteikkään Tawaststjernan Muistoajon voittajaa.

Keskiviikon ravien aikataulu muuttuu hieman siten, että koelähtö ajetaan jo klo 17 Huuhkajien ottelun puoliajalla.