to 14. huhtikuuta 2022 17.18.00
Uudenmaan Upeimman säännöt uudistuivat tälle vuodelle ja kisa ajetaan nyt 4-vuotiailla. Viisitoista hienoa entisen Etelä-Suomen läänin alueella syntynyttä ravuria kamppailee 15 000 euron ykköspalkinnosta.
Hannu-Pekka Korven valmennuksesta vakuuttavasti aloittanut Imperator voitti karsintalähdön ja lähtee suosikkina matkaan. Stonecapes Ulrica ja Kiikku’s Giant ottivat karsinnassa muut totosijat ja ovat kovia haastajia.
Hienosti viime kaudella menestynyt Magazine Match starttaa 20 metrin takamatkalta. Se oli suosikkeja Kymenlaakso-ajossa, mutta jäi laukanneena neljänneksi. Nubia sijoittui joulukuun Uudenmaan Upeimmassa kolmanneksi. King Of The North juoksi 3-vuotiaana neljä voittoa ja palaa Magazine Matchin tavoin tauolta.
Pisimmillä 40 metrin takamatkalla on kolme hevosta, jotka menestyivät 3-vuotiaina hienosti. Bee Combo on jo ehtinyt kilpailla kerran 4-vuotiaana ja voitti heti komeasti Derbyn Kevätsuosikin. Unique Sunrise päätti 3-vuotiskautensa Uudenmaan Upeimman kakkossijaan. Zolamani ravasi viime kaudella lähes 80 000 euroa. Kymppitonnin ykkönen napsahti kevään Kolmivuotispokaalissa.
Pääsiäismaanantaina ajetaan kaikkiaan 11 hevoslähtöä, joita ennen on luvassa ponien Uudenmaan Upein. Montékoitokset ovat molemmille roduille, samoin alokassarjat. Ponilähtö ajetaan klo 14.20 ja ensimmäinen hevoslähtö klo 15.00. Jackpotin höystämä Toto64 on iltapäivän pääpeli.
Tapahtumaan on vapaa sisäänpääsy lataamalla ilmaislippu Vermo Areenan mobiilisovelluksesta.
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota