to 28. huhtikuuta 2022 08.00.00
Perinteinen Arvid Åvallin Tammaderby huipentaa Finlandia-lauantain lähtönä 11 klo 18.10. Voittajaa odottaa 24 000 euron ykköspalkinto. Tästä voit tutustua finalistien taustoihin! Esittelytekstit on kirjoittanut Ville Toivonen.
Kasvattaja ja omistaja: Jokikunnan Tila Oy & Star-Racing Oy
Valmentaja: Pekka Korpi
Hoitaja: Jenina Hamari
Magical Princess on toinen ikäluokan 2017 suurista tammatähdistä. Magical Princess aloitti uransa kolmevuotiskauden alussa suuria lupauksia herättävillä esityksillä, mutta alkukesästä tullut pieni loukkaantuminen piti tamman kolme kuukautta sivussa radoilta. Radoille palattuaan Magical Princess ehti kuitenkin Tammakriteriumin ja Kasvattajakruunun kakkoseksi ja Kriteriumin kolmanneksi. Nelivuotiaana suurin kauden 13 voitosta tuli Suuresta Suomalaisesta Derbystä, ja muita tähtihetkiä olivat mm. ykkössijat Kuopio Stakesissa ja Derbyn Tammachampionissa. Villinmiehen Tammakilpailussa ja St Legerissä Magical Princess oli toinen. Tänä vuonna Magical Princess on ollut kolmas Best Ladyssa ja neljäs Espoon Palkinnossa ja Viisivuotispokaalissa.
Emä Magical Queen oli yli 350 000 euroa ansainnut huipputamma, joka teki valtaosan urastaan Pekka Korvella. Tammaderbyssään Magical Queen oli toinen. Myös siitoksessa on alkanut hyvin, sillä Magical Queen on jättänyt myös Uudenmaan Upeimman voittaneen Magic Madonnan.
Taustayhtiöistä Star-Racing Oy tarkoittaa Pekka Korpea ja Jokikunnan Tila Oy Tiina Kinnusta ja Tapio Lehtorantaa. Pekka Korpi on voittanut Tammaderbyn valmentajana kolmesti ja ohjastajana kahdesti. Vuonna 2011 Korven talli otti kisassa kolmoisvoiton.
Kasvattaja ja omistaja: Korpelan Tila
Valmentaja: Reino Palomäki
Hoitaja: Janika Tiainen
Ikäluokan toinen supertamma An-Dorra on suurten tunteiden hevonen. Tamma on sulattanut raviseuraajien sydämet huikeilla suorituksillaan, ja suuria tunteita herättää myös sen valmentaja, 86-vuotias Reino Palomäki. Värikkäästä esiintymisestään tunnettu Palomäki ei ole pitänyt kynttilää vakan alla supertammaansa kilpailuttaessaan tai siitä puhuessaan. An-Dorra on jo viisivuotiskeväänään yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaistammoista. Jos se sijoittuu Tammaderbyssä kolmen parhaan joukkoon, se ylittää uransa ansioissa 500 000 euron rajan kahdeksantena Suomessa syntyneenä tammana kautta aikojen.
Uran suurimmat tilit ovat Suuren Suomalaisen Derbyn ja Kriteriumin kakkossijoista. An-Dorran suurimmat voitot ovat Villinmiehen Tammakilpailusta, kahdesta Kasvattajakruunusta ja Tammakriteriumista. Jo viime vuonna se oli neljäs Suur-Hollola-Ajossa.
Palomäen perhe on vaalinut An-Dorran emälinjaa 1970-luvulta alkaen, ja An-Dorra onkin Palomäkien kasvatti jo neljännessä polvessa. An-Dorran emä An-Amanda oli mahtiperiyttäjä, sillä sen yhdeksästä varsasta hitaimman ennätys on 14,3a. An-Amanda oli myös mainio kilpatamma, parhaana saavutuksenaan vuoden 2003 Tammaderbyn voitto, valmentajanaan Reino Palomäki ja ohjastajanaan Antti Teivainen.
Kasvattaja: KaimaCom Oy
Omistaja: Team Lara
Valmentaja: Risto Airaksinen
Hoitaja: Tiina Aaltonen
Lara Luca on lähes 70 000 euron ansioillaan ikäluokan tammojen rahatilaston neljäs. Suurinta tiliä on tullut nelivuotiaiden Kasvattajakruunun kakkosesta, Oulu Expressin kolmosesta ja Villinmiehen Tammakilpailun nelossijasta. Karsinnassaan Lara Luca oli selvä kakkonen Magical Princessin takana. Lara Luca aloitti uransa kolmevuotiskeväänään Tommi Kylliäisen tallista, mutta siirtyi Suomen ravien koronasulun myötä Petri Salmelalle Bodeniin ja jatkoi kolmevuotissyksynään Risto Airaksisen valmennukseen.
Lara Luca on Magical Princessin ja An-Dorran tavoin ruotsalaisen huippuori Maharajahin tyttäriä. Emä Frutti Lucan kilpailu-ura jäi yhdeksään starttiin tamman oltua tarpeettoman isoliikkeinen. Lara Luca on emänsä toinen varsa, ensimmäinen oli Kookoon raviliigahevonen Fruttifero Luca.
Omistajatallin takana ovat juvalaiset pitkän linjan hevosenomistajat Jarkko Ralli ja Marjo Kaipainen, joka on yhtiönsä kautta myös Lara Lucan kasvattaja. Kaipainen hankki emänemä Fresco’s Winnerin aikanaan USA:sta ja jatkaa sen suvun jalostamista, ajatuksenaan siementää Lara Luca jo tänä vuonna Nunciolla.
Valmentaja Risto Airaksisen paras saavutus Tammaderbyssä on Honey Been kakkossija vuodelta 1990. Tommi Kylliäinen oli 2014 kolmas Callela Colibrilla.
Kasvattaja: Kareljärvi Oy
Omistaja: Kareljärvi Oy & Hautaviita Jani & Laitinen Anne
Valmentaja & hoitaja: Emma Väre
Vauhti ja ravivarmuus ovat olleet Girls With Curlsia leimanneita ominaisuuksia. Girls With Curls aloitti uransa 17 rahasijan putkella, ja laukkoja sillä on uraltaan vain kaksi. Viime vuonna Girls With Curls nousi sarjoissaan komeasti, kohokohtanaan loppuvuoden kolmen voiton putki, joka huipentui Talvicup-finaalin voittoon Vermossa.
Emä Pearls For Girls kilpaili Girls With Curlsin osaomistaja Jani Hautaviidan valmennuksessa. Kaksikon tähtihetki oli nelossija Quite An Avengerin voittamassa vuoden 2013 Suuressa Suomalaisessa Derbyssä. Tammaderbyn karsinnassa Pearls For Girls laukkasi. Girls With Curlsin isän, Ruotsissa vaikuttavan jenkkiori Quite Easyn ansioitunein jälkeläinen on Finlandia-Ajossa juokseva euromiljonääri Cokstile. Suomessa Quite Easyn jälkeläisistä on ansioitunut etenkin Venice.
Kasvattaja-osaomistaja Kareljärvi Oy:n takana on Sanna-Kaisa Kareljärvi perheineen. Osaomistajapariskunta Anne Laitinen ja Jani Hautaviita ovat vermolaisille tuttuja, Jani Hautaviita oli pitkään Vermon ratavalmentaja ja Anne Laitinen on vaikuttanut mm. Suomen Hippoksen hallituksessa.
Tammaderbyn finaalipaikka on Emma Väreelle valmentajana toinen, ohjastajana hän on ollut kisan kakkonen Estelle Halmilla. Jukka Torvinen voitti Tammaderbyn kaksi vuotta sitten Peanutsilla.
Kasvattaja ja omistaja: Raino Riikonen
Valmentaja: Joni-Petteri Irri
Hoitaja: Jenni Kaija
Varsavuosinaan Ranskassa valmennuksessa ollut Credit To Hope oli jo kaksivuotiaana Kasvattajakruunun nelonen ja on ollut sen jälkeenkin ikäluokan tammakärjen tuntumassa. Viime vuonna se oli Suur-Hollolan Best Princessin kakkonen ja Villinmiehen Tammakilpailun kahdeksas, molemmissa laukan rasittamana. Tammaderbyn karsinnassaan Credit To Hope nousi tiukkaan tototaisteluun.
Emä Con Director on aloittanut siitoksessa lupaavasti. Credit To Hopen isoveli Credit To Love on voittanut 22 kertaa ja ansainnut lähes 65 000 euroa ja myös pikkuveli Credit To Easy on kelpo aloittelija. Emänemä La Can Canin paras jälkeläinen oli menestysori Dream Director. La Can Can on myös toisen finalistin Ava di Emelinin emänemä. Ranskalainen isä Le Monteil hankkinut kannuksensa Suomessa monien hyvin kilpahevosten isänä.
Credit To Hopen omistaja-kasvattaja Raino Riikonen on kymmenkunta vuotta sitten raviurheilusta innostunut yrittäjä. Omien kasvattien lisäksi Riikosen hevosista menestynein on ollut etenkin pitkillä matkoilla ansioitunut Global Kid.
Valmentaja Joni-Petteri Irri on Tammaderbyn finaalissa ensimmäistä kertaa. Ohjastaja Santtu Raitalan toistaiseksi paras saavutus Tammaderbyssä on Smiley Matchin kahden vuoden takainen nelossija.
Kasvattaja ja omistaja: Hangasojan Tila
Valmentaja: Timo Korvenheimo
Hoitaja: Sonja Korvenheimo
Ikäluokan tammojen rahatilastossa viidentenä oleva Artful Drop on kilpaillut koko uransa ajan kovissa ikäluokkalähdöissä. Kaksivuotiaana se oli Hevosenomistajapokaalin kuudes, kolmevuotiaana Tammakriteriumin kolmas ja nelivuotiaana Kasvattajakruunun neljäs. Artful Drop selvisi myös Villinmiehen Tammakilpailun finaaliin ja oli Derbyn lohdutuslähdössä kolmas.
Artful Drop on vanhalta ja hyvältä amerikkalaiselta emälinjalta. Emä Dream Hanoverin paras jälkeläinen on Ruotsin Kriteriumissa neljänneksi sijoittunut, yli kaksi miljoonaa kruunua ansainnut Cupido Sisu. Suomessa Dream Hanoverilla on neljä varsaa, joista Artful Drop on vanhin. Isä Quite Easy on Maharajahin ohella ainoa useamman jälkeläisen Tammaderbyn finaaliin saanut ori. Quite Easyn merkkisaavutuksia Vermossa on sen jälkeläisten vuoden 2013 Derbyssä ottama kaksoisvoitto.
Omistaja-kasvattaja Hangasojan Tilan takana ovat Sanna ja Jari Hangasoja, jotka ovat vuodesta 2017 alkaen kasvattaneet Artful-lämminverisiä ja Jokirannan-suomenhevosia. Kasvatustyö on alkanut hyvin, sillä tilan toinen viisivuotias lämminverikasvatti on Artful Deimos 12,9a. Timo Korvenheimolla on Tammaderbystä valmentajana kuutossija First Class Ladyn kanssa. Ohjastaja Ville Tonttilan paras Tammaderby-saavutus on Viridin viitossija.
Kasvattaja ja omistaja: Fire Circle Stable
Valmentaja: Hannu-Pekka Korpi
Hoitaja: Karin Vahesalu
Ava di Emelin on ikäluokan tammojen tilastokolmonen sekä voittosummassa että ennätyksessä mitattuna. Sen parhaita saavutuksia ovat Suuren Suomalaisen Derbyn viitossija, Kasvattajakruunun kolmossija sekä voitot Derbyn ja Villinmiehen Tammakilpailun karsinnoista. Hienon ennätyksensä 11,3a Ava di Emelin meni Kuopio Stakesissa neljänneksi sijoittuessaan. Tammaderbyn karsinnassa Ava di Emelin oli matkalla kaukana kärjestä, mutta kiri loppusuoralla lujaa viidenneksi.
Emä Angelina Vacation oli hyvä kilpatamma, joka selvisi Tammakriteriumin, Villinmiehen Tammakilpailun ja Kasvattajakruunun finaaleihin. Ava di Emelin on emänsä ensimmäinen varsa, seuraava on nyt kolmevuotias Ava di Alessia, joka on jo näyttänyt lahjansa Kasvattajakruunun kakkosena. Lähisuvun menestyshevonen on Angelina Vacationin täysveli Dream Director, joka ansaitsi lähes 200 000 euroa ja oli mm. kolmas Kriteriumissa ja Kungapokalenissa. Fire Circle Stablen takana on Asko Kollin, jonka hevosenomistajaura alkoi Dream Directorin osakkaana.
Ava di Emelin on Hannu-Pekka Korven ensimmäinen valmennettava Tammaderbyn finaalissa. Ohjastajana hän on ollut kisan kakkonen Amanda Duolla. Hannu Torvisen paras muisto Tammaderbystä on viime vuoden kakkossija Touch Me Toolla.
Kasvattaja: Team AA
Omistaja: Matti Tuomi
Valmentaja: Matti Tuomi
Miss America kuului karsintojen venyjiin. Toiseksi pienimmällä voittosummalla karsintoihin osallistunut tamma käänsi tiukan kamppailun viimeisestä finaalipaikasta edukseen ja on lauantaina uransa selvästi kovimmassa tehtävässä. Toistaiseksi uran suurin yksittäinen tili on nelivuotiskauden alussa Vermon kakkossijasta saatu tonni.
Miss America on Tammaderbyn finalisteista ainoa, jonka isä on syntynyt Suomessa. Express Duo oli ikäluokkansa ykkösravuri, joka ansaitsi yli 650 000 euroa, suurimpina saavutuksinaan Kriteriumin ja Suur-Hollola-Ajon voitot. Siitoksessa Express Duo on aloittanut erittäin lupaavasti. Sen ensimmäistä ikäluokkaa on Miss American täysveli, viime vuoden Suomen Mestari American Hero, ja nuoremmissa ikäluokissa yhdeksällä voitolla aloittanut suurlupaus Corazon Combo. Miss American emä Arctic America on FIU-hevonen, joka ei päässyt kasvattajakilpailuihin, mutta keräsi nuoruusvuosinaan silti hyvän tilin. Myös siitosavaus on ollut erinomainen, American Heron ja Miss American jälkeen sen kolmas varsa on viime syksynä Kriteriumissa neljänneksi sijoittunut American Zakke.
Viime kesänä Miss American hankkinut Matti Tuomi on ajanut vuodesta 1991 alkaen 434 starttia. Kasvattajatalli Team AA on Janne Korven aikanaan kokoama kimppa, johon kuuluvat mm. jääkiekkoilija Antti Pihlström sekä mediapersoona Jaajo Linnonmaa.
Kasvattaja ja omistaja: Seppo Härkönen
Valmentaja: Kaisa Toivonen
Hoitaja: Suvi Ruponen
Karsinnassaan kakkoseksi An-Dorran jälkeen punnertanut Lapland Royal on finaalin kovia nousukkaita. Sen menestyskulku alkoi puoli vuotta sitten, ja lokakuun lopusta alkaen Lapland Royal on juossut 14 starttia, joista se on voittanut puolet ja ansainnut yli 21000 euroa. Voittojen määrässä Lapland Royal on ikäluokan tammoista kolmas An-Dorran ja Magical Princessin jälkeen. Lapland Royalin uran yhdestätoista voitosta viisi on Vermosta.
Lapland Royalin emä Royal Tulsbjerg syntyi Tanskassa ja teki valtaosan kilpailu-urastaan Norjassa saavuttaen 12 voittoa. Emäpuolen tanskalainen suku on suomalaisittain harvinainen. Isä EL Rocket on suvukas jenkki, joka astui kaksi kautta ruotsalaisomistuksessa Suomessa, minkä jälkeen se siirtyi astumaan Ohioon USA:han. Lapland Royal on isänsä selvästi menestynein jälkeläinen Suomessa.
Karigasniemellä kauppiaana toimiva Seppo Härkönen on Suomen ehkä pohjoisin hevosenomistaja. Härkösen paras hevonen on ollut Villinmiehen Tammakilpailun voittaja ja vuoden 2020 Tammaderbyn kakkonen BWT Divine.
Valmentaja Kaisa Toivosella on BWT Divinen lisäksi kakkossija Tammaderbystä myös Pearly Mermaidilla vuodelta 2007. BWT Divinen kakkossija on myös ohjastaja Olli Koivusen paras saavutus Tammaderbyssä.
Kasvattaja: Punkarin Hevostalli Ky
Omistaja: Jarmo Heikkinen
Valmentaja: Tapio Mäki-Tulokas
Hoitaja: Johanna Säteri
My Match aloitti uransa kolmevuotiskeväänä, mutta sai ensimmäisen starttinsa jälkeen nuljuun murtuman ja oli sen myötä yli vuoden sivussa radoilta. Radoille My Match palasi vasta runsas vuosi sitten, ja Tammaderby onkin sen ensimmäinen ikäluokkakilpailu. Rahasarjoissa koko ajan pärjännyt tamma oli karsinnassaan hyvä kolmas.
Emä Princess Angelina on jättänyt Suomeen kymmenen varsaa, niistä parhaina yli 50 000 euroa tienanneet Magnificent Match ja Zogo Match. My Matchin isä Magic Technique juoksi vain yhden startin kaksivuotiaana USA:ssa, mutta sai siitoksessa mahdollisuuden loistavan sukunsa ansiosta. Ruotsissakin vaikuttanut Magic Technique astui Suomessa yhden kauden, My Match on täällä isänsä paras jälkeläinen.
Omistaja Jarmo Heikkinen on Heikkinen-yhtiöiden perustaja, joka on satsannut viime vuosina sekä ravi- että ratsastusurheiluun. My Matchin ohella Heikkisen hevosista on viime aikoina pärjännyt ikätoveri Rahajamatch. Kasvattaja Punkarin Hevostalli Ky eli Markku Punkari on viime vuosien näkyvimpiä suomalaiskasvattajia. Kasvateista paras on derbyvoittaja Mascate Match. Ohjastaja Ari Moilanen on kuudella voitollaan Tammaderbyn historian menestynein kuski. Valmentaja Tapio Mäki-Tulokkaan parhaat saavutukset Tammaderbyssä ovat Double Revengen ja Callela Colibrin kolmossijat.
Kasvattaja: Talli Hietsut Oy
Omistaja: BR Stable
Valmentaja: Markku Nieminen
Hoitaja: Piia Riihuhta
Betty Roof aloitti uransa kolmevuotiaana kolmen voiton putkella, minkä jälkeen se on ollut mm. Derbyn Tammachampionin kolmas ja voittanut Derby-tammasarjan. Betty Roof on myös selvinnyt Kymenlaakso-Ajon, Oulu Expressin sekä Tammakriteriumin finaaliin.
Suvultaan Betty Roof on maailmanluokkaa. Sen isä Muscle Hill on yksi maailman arvostetuimmista periyttäjistä, jonka jälkeläiset ovat haluttuja ympäri maailmaa. Suomessa syntyneitä Muscle Hillin jälkeläisiä on vain kourallinen. Emä Passionate Kemp on kaikkien aikojen eniten ansainnut Suomessa syntynyt ravuri 1,6 miljoonan euron ansioillaan. Passionate Kemp voitti lukemattomien muiden suurkilpailujen lisäksi myös Tammaderbyn ja Suuren Suomalaisen Derbyn.
Passionate Kempistä on seitsemän varsaa, joista Betty Roof on vanhin Suomessa syntynyt. Vanhemmista menestyneimpiä ovat Roofie 11,5a sekä Robin Roof 10,4a.
Talli Hietsut Oy:n takana on Seinäjoelta lähtöisin oleva Hietakankaan perhe, jolla on takanaan vuosikymmenten raviharrastus. Betty Roofin valmentaja Markku Nieminen on voittanut Tammaderbyn kahdesti. Passionate Kempin voittovuonna Niemisen talli otti kisassa kaksoisvoiton, lisäksi Niemisellä on Tammaderbyn voitto Bunuelalla vuodelta 1991.
KUVA: PEKKA SALONEN
Kasvattaja: Hevosopisto Oy
Omistaja: Oriental Stable
Valmentaja: Aripekka Pakkanen
Hoitaja: Petra Koivulahti
Ypäjä Oriente oli karsintojen venyjiä, sillä se oli karsintojen vähiten ansainnut ja vähiten kilpaillut osallistuja. Uran kuusi voittoa kertovat kuitenkin hyvää hevosen tasosta, ja Ypäjä Oriente kamppailikin varmasti finaaliin kokeneempien kilpakumppanien seassa.
Isä Readly Express oli muutama vuosi sitten maailman parhaita kilpahevosia ja nyt se on maailman kuumimpia siitosoriita. Urallaan mm. Prix d’Amériquen ja Finlandia-Ajon voittanut Readly Express on aloittanut siitoksessa upeasti, suurena tähtenään tappioton derbyvoittaja Calgary Games. Ypäjä Oriente on ensimmäinen Suomessa syntynyt varsa Readly Expressistä. Ypäjä Orienten emä Ardea jätti kolme varsaa, joista menestynein on isoveli, reilut 40 000 euroa tienannut Ypäjä Louvre 11,8a.
Ypäjä Orienten kilpailuoikeuden on vuokrannut kimppatalli Oriental Stable, ja hevosen omistaa sen kasvattanut Hevosopisto Oy. Ypäjän laitoksilla on kunniakkaat perinteet etenkin suomenhevosten kasvattajana, mutta on Ypäjällä syntynyt myös hyviä lämminverisiä, parhaana reilusti yli satatuhatta euroa tienannut Ypäjä Hereiam. Valmentaja Aripekka Pakkanen on toiminut viime vuodet valmentajana Hevosopistolla. Tammaderbyssä Pakkasen paras saavutus on Meadow Matchin viitossija vuodelta 2014. Nykyisin Ruotsissa vaikuttava Mika Forss on voittanut Tammaderbyn Venicellä vuonna 2014.