Ajankohtaista

Finlandia-Ajon voittajalle jälleen kutsu Elitloppetiin

pe 5. helmikuuta 2021 07.00.00

Vermon ja Solvallan saumaton yhteistyö jatkuu ratojen kansainvälisten kilpailujen osalta myös tänä vuonna. TherMidas VET Finlandia-Ajon voittaja saa kutsun Elitloppetiin.

TherMidas VET Finlandia-Ajo juostaan sunnuntaina 9. toukokuuta 1620 metrin matkalla. Voittaja saa 110 000 euroa. Elitloppetin päivämäärä on toukokuun viimeinen sunnuntai eli 30. toukokuuta. Mailin finaalissa ykköspalkinto on kolme miljoonaa Ruotsin kruunua.

”Meillä on ollut hieno yhteistyö Vermon kanssa, ja Finlandia-Ajo -päivinä on aina ollut korkea urheilullinen taso. Se, että Finlandia-Ajon voittaja saa suoraan paikan, Stockholms Travsällskapin hyväksynnän jälkeen, laajentaa entisestään kiinnostusta Elitloppetiin”, Solvallan kilpailupäällikkö Anders Malmrot sanoo.

”Todella upeaa, että suora paikka on tarjolla TherMidas VET Finlandia-Ajon voittajalle. Poikkeuksellinen viime vuosi katkaisi perinteen, nyt palataan niin sanotusti normaaliin. Jo Elitloppetin karsintaan pääsy on monelle takuulla uran huippuhetki”, Vermo Areenan kilpailukoordinaattori Jarkko Korhonen säestää. ”Vermon huippuviikonlopun sarjat ovat täynnä rautaista ravitykitystä.”

Finlandia-viikonloppu on tänä vuonna kaksipäiväinen. Lauantaina 8. toukokuuta aloitetaan. Arvid Åvallin TammaDerbyn finaali on päivän päätapahtuma, voittaja saa 24 000 euroa. 3-vuotiaiden Seppele-Ajo, 620 metrin Knockout Race ja kylmäveristen Tammatähti vauhdittavat lauantaita.

Sunnuntai on täynnä kansainvälistä tähtiloistoa. TherMidas VET Finlandia-Ajon lisäksi ajetaan kolme perinteistä kilpailua, 4-vuotiaiden Glenn Kosmos Memorial, Prix Monté Finlandia ja kylmäveristen Erkon Pokaali sekä viime vuodelta tuttu 5-7-vuotiaiden tasoituslähtö. Pohjoismainen yhteistyö syvenee entisestään, kun Vermossa ajetaan peräti kolme Ruotsin ravien pääsarjan STL:n divisioonakarsintaa. Hopea-, Pronssi- ja Klass I -divisioonista ainakin voittajat pääsevät Elitloppet-viikonloppuna ajettaviin finaaleihin.

Viikonlopun Mini- ja PikkuFinlandia-ponilähtöjen voittajat saivat toissa vuonna kutsut Mini ja Lilla Elitloppet -kilpailuihin. Tänä vuonna kyseiset Elitloppetin ponilähdöt ajetaan Solvallan poniraveissa 19.6. ”Iloksemme myös tänä vuonna Finlandia-viikonlopun ponivoittajat saavat kutsun Solvallan ponilähtöihin”, Jarkko Korhonen kertoo. ”Korona on vaikuttanut etenkin poniraviurheiluun molemmissa maissa, toivottavasti kevään mittaan kilpailutoiminta pystytään aloittamaan uudestaan.”

TherMidas VET Finlandia-Ajo järjestetään la-su 8.-9.5. klo 13 Vermo Areenalla. Viikonlopun kilpailusarjat ovat tämän tiedotteen lopussa.

Lisätietoja:

Jarkko Korhonen, Vermon kilpailukoordinaattori, puh. 045-78816203, jarkko.korhonen@vermo.fi

Anders Malmrot, Solvallas sportchef, puh. +46-70-636 00 58, anders.malmrot@solvalla.travsport.se

LAUANTAI 8.5.2021 klo 13

Lämminveriset
1 Arvid Åvallin TammaDerby 5-v. tammat Suom.synt. P. 24 000 €
2 Seppele-Ajo 3-v ryhmäajo 2120 m P. 11 000 €
3 Knockout Race ryhmäajo 620 m P. 3000 €
4 Tammalähtö 15 hevosen autolähtö ryhmäajo 2120 m väh. 36 001 € P. 7000 €
5 Tammalähtö tas.ajo 2120 m p. 12 000 € + 20m/ 24 000 € enint. 36 000 € P. 4000 €
6 Ryhmäajo 2620 m 3-4-v. enint. 15 000 € P. 4000 €
7 Ryhmäajo 2120 m enint. 9900 € P. 4000 €

Kylmäveriset

8 Monté ryhmäajo 2120 m avoin P. 3000 €
9 Tammatähti ryhmäajo 2620 m avoin P. 7000 €
10 Ryhmäajo 1620 m enint. 66 000 € P. 4000 €
11 Ryhmäajo 1620 m enint. 25 000 € P. 4000 €
12 Tas.ajo 2120 m p. 6000 € + 20m/ 4000 € enint. 14 000 € P. 3000 €

A-ponit

31 MiniFinlandia ryhmäajo 1620 m avoin P. 250 €


SUNNUNTAI 9.5.2021 klo 13

Lämminveriset
1 TherMidas VET Finlandia-Ajo Group I ryhmäajo 1620 m P. 110 000 €
2 Glenn Kosmos Memorial 4-v. ryhmäajo 2120 m P. 11 000 €
3 Prix Monté Finlandia ryhmäajo 1620 m P. 7000 €
4 STL Silverdivisionen ryhmäajo 2120 m vähintään 49 050 € enintään 166 770 € P. 12 500 €
5 STL Bronsdivisionen ryhmäajo 2620 m vähintään 49 050 € enintään 88 290 € P. 11 000 €
6 STL Klass I ryhmäajo 2120 m vähintään 24 525 € enintään 49 050 € P. 11 000 €
7 Voimaliiga tas.ajo 3120 m p. 35 000 € + 20m/ 70 000 € pt. 40 m. P. 7000 €
8 Ryhmäajo 2120 m enint. 25 000 € P. 5000 €

Kylmäveriset
9 Erkon Pokaali ryhmäajo 2120 m P. 11 000 €
10 Tas.ajo 2120 m p. 5-vuotiaat, 20m 6-vuotiaat, 40m 7-vuotiaat P. 11 000 €
11 Ryhmäajo 2120 m enint. 140 000 € P. 5000 €
12 Tas.ajo 2620 m p. 20 000 € + 20m/ 15 000 € enint. 50 000 € P. 5000 €

B-ponit

31 PikkuFinlandia ryhmäajo 1620 m avoin P. 250 €