su 24. huhtikuuta 2022 15.23.00
Finlandia-viikolla hevoset tuodaan lähemmäs yleisöä. Esittelyyn saavutaan erillistä esittelykujaa pitkin, kuja on rakennettu tallialueelta ns. poniportin kohdalta yleisöalueen läpi kohti kaviouraa. Reitti on merkitty oheiseen karttaan. Finlandia-viikolla kyseisestä portista ei ole kulkua tallialueelle, keskiviikkona 27.4. kulku yleisö- ja tallialueen välillä on mahdollista tallikaarteen loimituskopin kohdalla olevasta portista.
Esittelykuja on yksisuuntainen ja käytössä vain lähtöjen esittelyissä. Portit esittelykujalle ovat auki vain esittelyn ajan. Verryttelyyn meno tapahtuu normaaliin tapaan talliportista, samoin verryttelyn, esittelyn jälkeisen varustekorjauksen ja lähdön jälkeen radalta poistuminen normaalia reittiä talliportista. Ohjeita esittelykujaan liittyen on koottu alle.
Keskiviikon 27.4. ja Finlandia-viikonlopun raveissa on normaalia väljempi aikataulu, jotta hevosten verryttelyajolle jää riittävästi aikaa ja kaikki ehtivät ajoissa esittelyyn. Poikkeavasta tilanteesta / tiedossa olevasta esittelystä myöhästymisestä tulee ilmoittaa radan toimihenkilölle etukäteen. Esittelyn jälkeen lähtöön on aikaa n. 5-6 minuuttia.
Esittelykujan reitti kulkee tallikahvio- ja tallirakennuksen välistä, reitin varrella pysäköinti on kielletty. Myös reitti Finntackin myymälän edestä poikittaisliikenteelle on suljettu. Lähdön esittelyn alkaessa kaikkien tallialueen toimijoiden kannattaa olla tarkkana, parin minuutin ajan hevosia liikkuu enemmän kohti esittelykujaa johtavalla alueella. Poikkeava reitti esittelyyn ei vaikuta muuten tallialueen toimintoihin. Finlandia-Ajossa 30.4.-1.5. tallialue on rajattu kilpailijoille ja kilpailevien hevosten omistajille. Omistajat pääsevät kulkemaan tallialueelle tallikaarteen loimituskopin portista. Yleisöltä suljetut reitit on merkitty karttaan punaisella.