ke 8. helmikuuta 2023 21.42.00
Keskiviikon Toto65-kierros käynnistyi kylmäveristen Tammatähdellä. Pertti Niverin valmentama Hulluduunari oli Antti Teivaisen ajamana paras.
Hulluduunari rymisteli kuljetusautossa sen verran, että se joutui matkalla vaihtamaan kulkupeliä matkalla Vermoon. Kilpailupaikalle tamma oli oma luotettava itsensä. Unnan Tähti juoksi johtopaikalla, Hulluduunari painui sen rinnalta ykköseksi ajalla 27,1/2160m. M.A. Piste kiri kakkoseksi. Tutun Impi eteni kolmanneksi.
- Pääsimme lopulta hyvään paikkaan toiseen pariin ulos. Kun edessä oleva laukkasi, jouduimme taivaltamaan johtohevosen rinnalla. Hulluduunari oli tosi hyvä, vaikka voitto meni tiukalle, Teivainen totesi.
Tapio Perttusen valmennuksesta aloittanut Jacques Hyneman porhalsi kärkeen 65-kakkosessa. Se veti reipasta vauhtia ja meni varmasti ykköseksi ajalla 15,3a/2120m. Ray Boy kiri kakkoseksi.
- Jacques Hyneman tuli meille edellisviikon maanantaina ja oli hyvässä kunnossa. Se on vähän oikukas hevonen, ja olemme treenanneet sitä isossa porukassa. Esitys oli hyvä, Perttunen kertoi.
Taistelupari Villieläin-Rannan Pomo otti mittaa toisistaan kolmoskohteessa, kuten monta kertaa viime syksyn aikana. Olli Koivunen ajoi Kaisa Toivosen valmentaman Villieläimen keulaan toisella puolikkaalla. Antti Teivainen käänsi Rannan Pomon hyökkäykseen viimeisellä takasuoralla. Villieläin ja Rannan Pomo tulivat maalisuoran rinta rinnan. Villieläin piti ykköseksi, loistoesitykset molemmilta hevosilta.
- Sanoin Antille maaliintulon jälkeen, että vanha taistelupari otti taas yhteen. Rannan Pomo on voittanut meidät monta kertaa, nyt oli meidän vuoromme voittaa, Koivunen iloitsi.
Emma Väre ajoi isä-Riston Richard Halmin voittoon neloskohteessa. Richard Halm taivalsi koko avauskierroksen kolmatta rataa ennen kuin pääsi johtohevosen rinnalle. Kova reissu ei painanut jaloissa, Richard Halm meni keulaan takasuoralla ja paineli helppoon voittoon. Bigwig Swamp ja Big Fireman kirivät seuraaviksi.
- Alku meni tosi hankalaksi, kun jouduimme kiertämään pitkään kolmatta. Ajoin eteenpäin, kun hevonen on vahva. Uskon, että tästä tulee tosi hyvä hevonen, sillä on niin hyvä jakso, Emma Väre sanoi.
Lämminveristen kovin sarja oli rajattu enintään 145 000 euroa voittaneille. Ville Tonttila ajoi The Duden keulaan. Valjakko hallitsi ja varma voitto tuli ajalla 15,2a/2120m. Anne Kankaan valmentama Credit To Love kiri porukan perältä väkevästi kakkoseksi. Kankaan toinen hevonen Quite A Lover oli johtavan rinnalta kolmas.
- The Dude meni lopussa vähän hapoille, muuten hevonen oli tosi terävänoloinen. Se on mahtava kilpahevonen, Tonttila kehui.
Kierros päättyi Queen Diablon keulavoittoon. Santtu Raitala ajoi Timo Korvenheimon valmennettavan johtoon. Queen Diablo hallitsi, ja ykkönen tuli ajalla 17,3/2120m. Voitto oli Raitalalle illan kolmas. Leemark’s Icy kiri takaa kakkoseksi. Divine Striker oli johtavan rinnalta kolmas.
- Queen Diablo oli oikein hyvä. Se lähti voltista hyvin liikkeelle ja meni keulaan ekakaarteessa. Lopussa se irtosi hyvissä ajoin muista, Raitala kommentoi.