Ajankohtaista

Ikinuori Seabiscuit – vielä kerran Vermossa!

ti 10. joulukuuta 2019 18.38.00

Keskiviikkoraveissa 11.12. annetaan ansaittu huomio huippuravuri Seabiscuitille, joka kääntyy vuodenvaihteessa 13-vuotiaaksi ja sen kilpailuoikeus päättyy Suomessa. Upean kilpailu-uran tehnyt Seabiscuit ei kilpaile keskiviikkona, mutta saapuu Vermoon yleisön tavattavaksi ja taputeltavaksi.

Seabiscuit taustajoukkoineen esittäytyy voittajapodiumin tuntumassa kolmannen lähdön voittajaseremonioiden jälkeen n. klo 19.00. Hevosen valmentaja Emma Väre tuo silmäteränsä kotiradan yleisön eteen vielä kerran ennen pian odottavia eläkepäiviä.

Vuonna 2007 syntynyt Seabiscuit on kerännyt urallaan 81 kilpailussa 23 voittoa ja 372 785 euroa palkintorahoja. Uran suurimmat voitot tulivat juuri Vermosta: syksyllä 2011 Seabiscuit ravasi Suuren Suomalaisen Derbyn sankariksi ja vuonna 2015 tuli voitto lämminveristen Suomen mestaruudesta. Merkkivoittoihin kuuluu myös Helsinki-Ajon ykkössija vuonna 2017.

Epävirallinen maailmanennätyskin nähtiin Vermossa tänä keväänä, kun Seabiscuit paineli 12-vuotiaana kuin hurmoksessa ja täräytti täydellä 2100 metrin matkalla ajan 11,7. Vermossa ”Pappa” voitti uransa aikana kaikkiaan seitsemän kertaa.

Seabiscuitia valmensi uran alussa Timo Nurmos, joka teki hevosen kanssa menestyksekästä työtä Ruotsissa. Sittemmin ruuna siirtyi Ivar Holmlundille, jonka menehdyttyä hevonen jatkoi Ivarin vaimon Malin Holmlundin hoivissa. Uran viimeiset puolitoista vuotta Seabiscuit kilpaili nuoremman polven vermolaisen Emma Väreen valmennuksessa.

Seabiscuitin on kasvattanut Establo Gringos Locos ja omistajatalli on Maunulan Keksi ja Finanssi. Teräspapan tunnettu kaima on 1930-1940-luvulla elänyt laukkahevonen Seabiscuit, josta on tehty kaksi elokuvaa. Kuten Wikipedia-artikkelissa todetaan, ”vaatimattoman alun jälkeen Seabiscuitista tuli voittaja ja hevosen nousu kuuluisuuteen osoittautui Yhdysvalloissa 1930-luvun laman aikana yhdeksi toivon symboliksi.”

Myös Suomessa syntyneestä Seabiscuitista kasvoi voittaja ja huippuhevonen, joka nousi vielä 12-vuotiaana kovaan kuntoon. Lämminveristen kilpailuoikeus Suomessa päättyy vuodenvaihteessa, jolloin hevosesta tulee 13-vuotias.

Kilpakengät kotimaassa voidaan riisua, mutta Seabiscuitin uralle nostetaan keskiviikkona hattu päästä ja annetaan ansaitusti iso käsi.

Seabiscuitin Derby-voiton 2011 voi katsoa tästä linkistä.


Seabiscuit eli "Pappa" saapuu Vermoon keskiviikkona 11.12. Kuva: Anette Naroma