ti 26. marraskuuta 2019 12.00.00
Raviurheilu on saanut voiton korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä 6.11.2019 (KHO:2019:139). Päätös on ns. vuosikirjapäätös, eli sillä on merkitystä lain soveltamiselle muissa samanlaisissa tapauksissa tai joilla on muutoin yleistä merkitystä. Nyt saatiin vuosien selvittelytyön tuloksena vastaus ja loistava päätös pitkään alaa askarruttaneeseen kysymykseen eli ennakkomaksullisten kilpailuiden arvonlisäverotukseen, joiden käytännöt ovat valtakunnallisesti olleet hyvin kirjavat. KHO:n päätöksen mukaiset ennakkomaksulliset kasvattajakilpailut eivät ole arvonlisäverollisia. Tämän ansiosta osakeyhtiömuotoiset raviradat saavat niistä ennakkomaksullisista kilpailuista maksamansa arvolisäveron takaisin ja tämä veronpalautus on raviradoille veronalaista tuloa. Palautuva raha tuodaan hevosten sekä taustajoukkojen hyödyksi raviradoille.
Osakeyhtiömuotoiset raviradat, joita tämä päätös koskee, tulevat tekemään ensi vuoden aikana parannuksia tallialueelle sekä hevosten kilpailuolosuhteisiin. ”Olemme iloisia tästä uutisesta ja haluamme kiittää Porin raviradan edustajia pitkäjänteisestä työstä ja oikeusprosessin läpiviemisestä”, toteavat raviratojen edustajat yhteen ääneen. Päätös tulee vaikuttamaan positiivisesti raviurheiluun vielä pitkään.
Iloisin raviterveisin,
Vermon Ravirata Oy, Keski-Suomen Ravirata Oy, Kuopion Ravirata Oy, Lappeenrannan Ravirata Oy, Porin Ravit Oy, Tampereen Ravirata Oy sekä Suomen Hippos Ry