Ajankohtaista

Jari Haanniemi on Vermon uusi kilpailupäällikkö

ti 28. kesäkuuta 2022 15.00.00

Riihimäkeläinen Jari Haanniemi, 45, on valittu Vermon uudeksi kilpailupäälliköksi. Ravien tv-kasvona tunnettu Haanniemi valittiin tehtävään 18 hakijan joukosta.

Vermon kilpailupäällikön paikka vapautui kesän alussa Miika Lähdeniemen siirryttyä Jyväskylän raviradan toimitusjohtajaksi. Haanniemi valikoitui tehtävään kaksiosaisen hakuprosessin kautta.

”Olemme Vermossa erittäin tyytyväisiä hakijoiden tasoon sekä tietysti valituksi tulleeseen”, toimitusjohtaja Heikki Häyhä iloitsee. ”Haanniemen pitkä kokemus, hyvä esiintymistaito ja vankat kontaktit tekivät hänestä mielestämme parhaan henkilön kilpailupäällikön tehtävään.”

TotoTV:n lähetyksistä tuttu Jari Haanniemi on iloinen ja ylpeä uudesta haasteestaan.

”Kun kuulin paikan vapautumisesta, ajattelin, että tämä voisi olla mun juttu”, Haanniemi aloittaa. ”Tässä työssä saan olla päivittäin ja täysipainoisesti tekemisessä asian kanssa, jota rakastan – siis raviurheilun. Työkaverit ovat minulle pääosin entuudestaan tuttuja, joten ei tunnu, että kyseessä olisi hyppy tuntemattomaan.”

Jari Haanniemi kokee, että hänellä on maan pääradalle paljon annettavaa.

”Minulla on Vermon kanssa jo vuosikymmenten pituinen side, olinhan täällä rataselostajana vuosituhannen vaihteen tienoilla. Uskon, että pystyn auttamaan maan päärataa omalla panoksellani ja palvelemaan tärkeintä osaa, eli hevosten taustajoukkoja.”

Haanniemi aloittaa Vermon kilpailupäällikkönä elokuun alusta.

Lisätietoja:
Heikki Häyhä
Vermo Areena toimitusjohtaja
heikki.hayha@vermo.fi
+358 44 301 8363

Katso Jari Haanniemen haastattelu:
 

Loppusilauksena sopimukselle Jari Haanniemen ja Heikki Häyhän kädenpuristus.