ke 22. joulukuuta 2021 17.50.00
Vermo Areenan keskiviikkoravit 29.12. aikaistuvat tunnilla. Ensimmäinen lähtö starttaa poikkeuksellisesti jo klo 17.00. Syynä ovat Valtioneuvoston määrittelemät uudet koronavirustilanteeseen liittyvät rajoitukset, joiden mukaan ruokaravintoloiden tulee sulkea ovensa viimeistään klo 20. Uudella alkamisajankohdalla katsomoravintola Ravillan asiakkaat voivat seurata ravit loppuun saakka. Ravillassa on keskiviikkona ainoastaan ruokatarjoilua. Muualle yleisöalueelle asiakkaiden pääseminen selviää rajoitusten tarkentuessa.
Vuoden viimeisten keskiviikkoravien kohokohtana on perinteinen suurkilpailu Uudenmaan Upein, joka ajetaan lähtönä 7. Kilpailu järjestetään yhteistyössä Uudenmaan Hevosenomistajat ULHO ry:n kanssa. Lisäksi yhteistyökumppaneina ovat Biofarm ja Uudenmaan Liitto.
”Yhteistyökumppanit ja Uudenmaan Upeimman finalistien omistajat ja kasvattajat kutsutaan Ravillassa järjestettävään tilaisuuteen ja tällä aikataululla pystymme tilaisuuden järjestämään kiireettömästi ja vastuullisesti”, Vermo Areenan kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi perustelee.
Muiden ravitapahtumien ja Talven Ihmemaan järjestelyissä odotetaan lisätietoa Etelä-Suomen Aluehallintovirastolta, jonka on määrä antaa koronapäätöksiä torstaina 23.12. Vermo Areena tiedottaa Talven Ihmemaasta ja alkuvuoden 2022 ravitapahtumista erikseen viimeistään maanantaina 27.12.
klo 16.30 A-ponien Uudenmaan Upein
klo 17.00 Lähtö 1
klo 17.20 Lähtö 2
klo 17.40 Lähtö 3
klo 18.00 Lähtö 4
klo 18.20 Lähtö 5 Toto65-kierros alkaa
klo 18.40 Lähtö 6
klo 19.00 Lähtö 7 Uudenmaan Upein
klo 19.20 Lähtö 8
klo 19.36 Lähtö 9
klo 19.52 Lähtö 10