Ajankohtaista

Kultaa Seefeldistä ja Vermosta, keskiviikon kisakatsomossa hevosia ja hiihtoa!

pe 22. helmikuuta 2019 10.22.00

Vermossa ravintola Ravilla avaa ovensa keskiviikkona jo klo 14.30, sillä raviravintola taipuu myös kisakatsomoksi. Klo 15 jännitetään, miten olympiavoittaja ja ravimies Iivo Niskasella menee Seefeldin MM-kisojen 15 kilometrin kisassa. Niskanen puolustaa kahden vuoden takaista maailmanmestaruuttaan. Eikä tässä vielä kaikki. Jännitys jatkuu, kun Vermon ensimmäinen Toto64-lähtö starttaa. Iivon ja muiden hiihtomiesten Bismarck Comery hakee toista peräkkäistä Vermon voittoa.

Ravillassa pääsee seuraamaan MM-hiihtoa isolta näytöltä, minkä lisäksi myynnissä on virvokkeita ja burgereita. Kisakatsomoon tulleet pääsevät myös ilmaiseksi seuraamaan illan raveja, jotka alkavat ponilähdöllä klo 17.40.

Keskiviikko jatkuu jännittävänä, kun Bismarck Comery juoksee Vermon ravien neljännessä lähdössä klo 19.15. Bismarck Comery voitti edellisellä Vermon-vierailullaan ylivoimaisesti ja kantaa ennakkosuosikin paineet. Iivo Niskasen lisäksi omistajaporukkaan eli Talli Hiihtoliitoon kuuluvat mm. Matti Heikkinen ja Ristomatti Hakola. Viime viikolla Hakola leukaili Helsingin Sanomien haastattelussa nappaavansa Seefeldin MM-sprintissä saman taktiikan kuin raveissa: johtavan takaa voittoon! Yrittääkä Olli Koivunen Bismarck Comeryllä samalla taktiikalla?

Hiihtomiesten silmäterää Bismarck Comeryä pääsee myös tapaamaan keskiviikkona. Ohjattu tallikierros Bismarckin luokse lähtee klo 17.15 yleisöalueelta maalipaalun kohdalta.

Keskiviikkoillan lähtöihin ilmoitettiin ilahduttavan paljon hevosia. Ohjelmassa on mm. kaksi 3100 metrin volttilähtöä molemmille roduille – suomenhevosten Valtra Sisusarja ja lämminveristen Vantaan Energian Voimaliiga ovat Vermon perinteisiä, joka kuukausi järjestettäviä lähtöjä. Voimaliigassa avaa kautensa Jack Vader, joka oli viime syksynä Suuressa Suomalaisessa Derbyssä neljäs.

Vermon viikko jatkuu tiiviinä, sillä lauantaina 2.3. on luvassa koko perheen talvirieha ja tasokkaat divisioonafinaalit. Viime viikolla jälleen kerran hurmannut terästamma Ranch Kelly on tulossa lauantaina kilpailemaan Espoon Palkintoon. Talviriehassa on runsaasti ohjelmaa koko perheelle.

Hiihtäjien kimppahevonen Bismarck Comery kilpailee keskiviikkona neljännessä lähdössä numerolla 10. Viime Vermon-vierailullaan Bismarck Comery oli murskaavan ylivoimainen.

20.03.2019

3vihjaa: Montéspesialistit tipsaajina

15.03.2019

Ensimmäinen Finlandia-kutsu jaettu: Pastore Bob puolustaa voittoaan

Viime vuoden voittaja Pastore Bob on kutsuttu Vermon kevään vauhtilähtöön Finlandia-Ajoon.

14.03.2019

Graceful Swamp aloitti voitolla Derbyn Talvisuosikissa

Erkki-Pekka Mäkisen tähtiravuri aloitti nelivuotiskautensa tyylikkäällä ykkössijalla.

13.03.2019

Finlandian ennakkostudio: Lipunmyynti avattu ja lento varattu!

13.03.2019

Finlandia-päivän ponivoittajat kutsutaan Mini ja Lilla Elitloppetiin

Vermon kevään pääkilpailun Finlandia-ajon voittaja saa tänäkin vuonna suoran paikan Tukholmassa Solvallan raviradalla 26. toukokuuta juostavaan Elitloppetiin. Pohjoismaiden pääratojen yhteistyö laajenee nyt myös ponilähtöihin.

12.03.2019

Tähtiravurin kauden avaus keskiviikkona Vermossa

12.03.2019

Kotiradan hevoset huippuvauhdissa maanantaina

Vermon ensimmäisessä Magic Mondayssa säväytti erityisesti Juhani Tapanin tallin Tanpopo.

07.03.2019

Magic Monday ensimmäistä kertaa Vermossa - ilmainen ravibussi Helsingistä

Säväys stadia, ripaus Lappia – sitä on Magic Monday 11. maaliskuuta!

07.03.2019

Kolmivuotistähdessä kotivoiton makua

Varsalähdön kiriherkin oli India Web, jonka osaomistajat ovat vermolaisille tuttuja kasvoja.

04.03.2019

Salamakypärät 2019 valittu - seitsemän osalähtöä Vermossa

Nuorten ohjastajien kilpailusarja Salamakypärät jatkuu tänäkin vuonna. Seitsemän osalähtöä ravataan Vermossa.