Ajankohtaista

Le Gros Bill sai ensimmäisen kutsun TherMidas VET Finlandia-Ajoon

ma 29. maaliskuuta 2021 08.25.00

Kotimaista ravurieliittiä edustava Le Gros Bill saa kunnian olla ensimmäinen kutsuttu tämän vuoden TherMidas VET Finlandia-Ajoon, joka juostaan Vermo Areenalla sunnuntaina 9. toukokuuta. Ari Vianderin valmentama 7-vuotias Le Gros Bill lähtee kirkastamaan viimevuotista Finlandia-Ajon kolmossijaansa ja tavoittelemaan muhkeaa 110 000 euron ykköspalkintoa.

Le Gros Bill on aloittanut tämän kauden kahdella tyylipuhtaalla ykkössijalla, joista tuorein tuli viime lauantaina Teivossa Kavioliiga-osakilpailussa. Le Gros Bill on kutsuttu myös 17. huhtikuuta ajettavaan Seinäjoki Raceen.

”Le Gros Bill otti jo viime vuonna paikkansa kotimaisten lähtöjen huipulla ja tämäkin kausi on alkanut niin lupaavasti, että riittävät näytöt on jo annettu”, Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi perustelee.

Viime vuonna TherMidas VET Finlandia-Ajo siirtyi koronapandemian aiheuttaman ravitauon takia keväältä syyskuun alkuun. Antti Teivaisen ajama Le Gros Bill oli tuolloin Vermon huippulähdössä paras suomalainen, kun se kamppaili Zarenne Fasin ja Double Exposuren jälkeen kolmanneksi. Samalla syntyi uusi ennätystulos 10,1.

Le Gros Billin omistaja ja kasvattaja on iittiläinen Team Luck'ap. Ari Viander on valmentaja ja Krista Skutnabb hoitaja. Ori on voittanut uransa 60 kilpailussaan 26 kertaa ja tienannut 199 000 euroa.

TherMidas VET Finlandia-Ajoon kutsutaan kymmenen hevosta. Vermossa keskiviikkona 28. huhtikuuta ajettavan Helsinki-Ajon voittaja saa suoran kutsun. TherMidas VET Finlandia-Ajon kilpailumatka on 1620 metriä ja ykköspalkinto on 110 000 euroa. Voittaja saa myös kutsun Euroopan suurimpaan sprintterikilpailuun Elitloppetiin, joka ravataan perinteisesti toukokuun viimeisenä sunnuntaina Tukholmassa Solvallan raviradalla.

Finlandia-päivänä ajetaan myös kolme STL-divisioonakarsintaa Elitloppet-lauantain finaaleihin Solvallassa.