Ajankohtaista

Norjalaisväriä TherMidas VET Finlandia-Ajoon

ke 21. huhtikuuta 2021 11.00.00

Sunnuntaina 9.5. ajettavassa TherMidas VET Finlandia-Ajossa nähdään myös norjalaisedustusta, sillä Trond Anderssenin valmentama Hickothepooh on kutsuttu Vermo Areenan huippulähtöön. Edellisen kerran Finlandia-Ajossa on kilpaillut norjalaisvalmennuksessa oleva hevonen vuonna 2014, jolloin Juliano Rags oli kisassa viides. Norjassa syntynyt Thai Profit oli viime vuoden Finlandiassa viides.

9-vuotias Hickothepooh ravasi viime talvena useita ykkössijoja, joista arvokkaimpana tapaninpäivänä Solvallassa tullut STL-divisioonafinaalin kirivoitto. Viime kilpailunsa Hickothepooh juoksi huhtikuun alussa Halmstadin kultadivisioonassa, jossa se tykitti kaukaa takajoukoista kakkoseksi ennätystään 10,2 sivuten.

Hickothepooh oli kutsuttu myös kesän 2019 Kymi Grand Prixiin, mutta hevonen joutui jäämään pois kuljetuksessa sattuneen haaverin takia.

”Finlandia-Ajo on tänä vuonna ennen kaikkea pohjoismainen kisa, kun Ranskasta ei ole mahdollisuutta järjestää lentokuljetusta. On mukavaa, että saadaan myös hyvä norjalaisedustaja kisaan mukaan. Viimeisin näyttö Halmstadista oli vahva, sillä Hickothepooh kiri viimeiset 700 metriä ulkoratoja pitkin 07-alkuisia vauhteja. Se viimeistelee Finlandia-vireensä vielä ensi lauantaina Sörlandetissa”, Vermon kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi kertoo.

Norjalaisvalmentaja Trond Anderssen tunnetaan erityisesti aikansa huippuhevosen Yarrah Bokon valmentajana. Hänen tallinsa Thai Broadway kutsuttiin vuoden 2015 Finlandia-Ajoon, mutta hevonen joutui jäämään tuolloin pois.

TherMidas VET Finlandia-Ajoon on kutsuttu nyt neljä hevosta: Le Gros Bill ja Ubertino Grif Suomesta, Dear Friend Ruotsista ja Hickothepooh Norjasta. Vermossa keskiviikkona 28.4. ajettavan Helsinki-Ajon voittaja saa suoran kutsun.

Vuodesta 1980 alkaen ajettuun perinteiseen Finlandia-Ajoon kutsutaan kaikkiaan kymmenen hevosta taistelemaan 110 000 euron ykköspalkinnosta ja paikasta Tukholmassa toukokuun viimeisenä sunnuntaina ajettavassa Elitloppetissa.