to 15. heinäkuuta 2021 13.00.00
MT26-kanava lähettää suorana Ponikuninkuusravien toisen päivän tapahtumat Vermon raviradalta. Sunnuntain lopuksi televisioitavissa voittajaseremonioissa juhlitaan vuoden ponikuningasta ja -kuningatarta sekä poniruhtinasta ja -ruhtinatarta.
Lähetys antennitalouksissa alkaa sunnuntaina 25.7. kello 13. Televisiointi järjestyy Maaseudun Tulevaisuuden, Vermon Raviradan ja Suomen Hippoksen yhteistyön ansiosta.
”Haluamme olla mukana tukemassa tärkeää työtä poniraviurheilun näkyvyyden edistämiseksi. Ravinuorten toiminta on aktiivista eri puolilla maata. Ponien kanssa toimiminen antaa nuorille arvokasta oppia eteenpäin elämässä – oli se sitten harrastukseksi tai ammatiksi asti. Heissä kasvaa maaseudun tulevaa elinvoimaa”, kommentoi Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen.
"On hienoa päästä järjestämään poniraviurheilun vuoden suurin ja samalla koko perheen tapahtuma pääkaupunkiseudulla", Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä hehkuttaa. "Omien Facebook- ja YouTube-lähetystemme lisäksi pystymme tarjoamaan Ponikunkkareille arvoisensa näkyvyyden valtakunnallisesti yhteistyössä MT:n ja Hippoksen kanssa."
24.-25.7. ajettavat Ponikuninkuusravit ovat vuoden suurimmat poniravit Suomessa. 17. kerran järjestettävää tapahtumaa isännöi Vermo ensimmäistä kertaa.
Poniravit ovat osa Suomen Hippoksen nuorisotoimintaa. Tapahtumaan odotetaan yli kahtasataa ponivaljakkoa, lähtöjä on kumpanakin päivänä 10.
Lisätiedot tapahtumasta: Heikki Häyhä, Vermo Areena, puh. 044 3018363.