ma 8. kesäkuuta 2020 20.58.00
Maanantaina ravattiin jälleen Vermo Areenalla, ja ensimmäistä kertaa koronatauon jälkeen raveihin pääsi myös rajallinen määrä yleisöä. Yhdeksässä lähdössä nähtiin mm. väkevä tauolta paluu, uran avausvoitto makeassa paikassa ja voitokas debyytti uudelta valmentajalta.
Kovin ykköspalkinto jaettiin TherMidas VET -viisivuotislähdössä, jossa Aripekka Pakkasen tallin Staro Miami palasi vakuuttavasti tauolta. Ari Moilasen kannustama tamma rutisti johtaneen Peanutsin ulkopuolelta ykköseksi ja vastasi urheasti kovaa kirineelle Dream Girlille.
Oheisessa videohaastattelussa Staro Miamin hoitaja Etta Pakkanen kertoi tähtitamman jatkosuunnitelmista.
Kotiradan valmentajille osui yksi voitto, kun Emma Väreen valmennukseen siirtynyt Adanna debytoi voitokkaasti uusista käsistä. Emma kannusti uuden treenattavansa kärkipaikalle, mistä tamma kontrasi rehdisti ykköseksi.
Kovimmat voittojuhlat järjesti Tapio Perttusen valmentaman Bilettäjän omistajakimppa Team Bilettäjä, joka otti ilon irti hevosensa ravattua jo 12. voittoon uransa 19. kilpailussa. Videohaastattelussa osakasvattaja ja -omistaja Karita Kotikulma kertoi riemuporukan tunnelmat.
Kokelasohjastajien kilpailusarja Salamakypärät pyörähti myös käyntiin Vermo Areenalla. Osalähdössä nähtiin tasainen kamppailu voitosta. Ensimmäistä kertaa Salamakypärissä kilpaileva Riku Lehtonen ohjasti Baron Boxin niukkaan, mutta varmaan voittoon taitavan ajosuorituksen päätteeksi.
Voitto oli Lehtoselle hänen uransa ensimmäinen. Ennen Vermon lähtöä kurikkalainen oli ohjastanut 27 lähtöä ilman voittoja, mutta nyt täysosuma tuli juuri sopivaan paikkaan.
”Hyvät fiilikset on, uran ensimmäinen voitto tuli makeaan paikkaan”, Lehtonen tunnelmoi.
Baron Boxia valmentaa Rikun isä Kari Lehtonen, ja ohjastaja itse toimii oriin hoitajana. Hevosen voittoaika oli 16,0a/2120 metriä.
Toiseksi lähdössä sijoittui Niko Huuskola, joka on mukana Salamakypärissä kolmatta kertaa. Kolmanneksi kiri Patri Filatoff, joka on Lehtosen tapaan Salamakypärien ensikertalaisia.
Lehtonen työskentelee isänsä tallilla, ja raviurheilu kuuluu nuoren ohjastajan päivittäiseen elämään tiiviisti.
”Joka päivä olen tallilla. Treenataan hevosia ja koitetaan pärjätä hyvin”, Lehtonen tiivisti.
Salamakypäriin osallistuminen ei ollut aivan selvää Lehtoselle, kun hakuaika käynnistyi.
”Mentiin Turkuun raveihin isän kanssa, ja mietittiin siinä, että pitäisikö hakea. Ja olin sitten, että laitan nyt hakemuksen sisään puhelimella. Ottivat sitten sisään tämmöisen pöhlön. On myös mukavaa, että tulevien lähtöjen sarjat ovat sillä tavalla sopivia, että voimme ilmoittaa oman tallin hevosia niihin”, Lehtonen kertoi.
Seuraavan kerran Salamakypärät ovat vauhdissa perjantaina 19. kesäkuuta Härmän PowerParkin raveissa. Silloin nuoret ohjastavat hyppäävät ensimmäistä kertaa kilpailusarjan historiassa suomenhevosten kärryille.
Pistetilanne ensimmäisen osalähdön jälkeen
1. Riku Lehtonen 16 pistettä
2. Niko Huuskola 12
3. Patri Filatoff 10
4. Niko Riekkinen 9
5. Terno Grönstrand 8
6. Kaisa Mikkola 7
7. Jesse Piirainen 6
8. Tino Paldan 5
9. Toni Mäntyniemi 4
10. Vilja Kivinen 3
11. Anette Antti-Roiko 2
12. Mats Havulehto 1
Riku Lehtonen ajoi uransa ensimmäisen voiton Salamakypärät 2020 -kilpailun ensimmäisessä osalähdössä. Kuva: Juho Hämäläinen/ Suomen Hippos
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota