Ajankohtaista

Skyfall Shinen voittoputki venyi yhdeksään

ke 21. huhtikuuta 2021 22.02.00

Vermo Areenan keskiviikkoravien yksi kirkkaimmista tähdistä oli kiistatta Skyfall Shine, joka ravasi jo yhdeksännen peräkkäisen voittonsa. Iikka Nurmosen vakioajokki hallitsi 1620 metrin pikapyrähdystä helposti alusta loppuun saakka ja teki voittotuloksen 12,3/1620a.

Markku Niemisen tallin Skyfall Shine eteni viime syksynä Suuren Suomalaisen Derbyn finaaliin ja aloitti sen jälkeen huiman voittoputken, johon kuuluivat viime vuoden lopulla myös Jokimaa Tekee Tähtiä- ja Kasvattajakruunu-voitot. Kausi 2021 on myös alkanut kahdella tyylipuhtaalla ykkössijalla.

Yksi illan menestyjistä oli myös orimattilalainen Timo Korvenheimo, jonka valmennustalliin tuli kaksi voittoa Jadira Webillä ja Meadow Miraclella sekä yksi kakkossija ja yksi kolmossija. Korvenheimo on menestynyt valmentaja, mutta harvemmin ohjastustehtävissä nähty henkilö. Meadow Miraclella hän ajoi kuitenkin itse ohjastajauransa toisen voiton.