to 19. syyskuuta 2019 14.17.00
EM-ravien yhteydessä järjestettävän jalostusseminaarin esiintyjien esittelyt avaa pohjoisamerikkalainen menestyskasvattaja Steve Stewart. Jalostusseminaari järjestetään lauantaina 12. lokakuuta Vermo Areenalla Helsingissä.
Steve Stewart on Kentuckyssa sijaitsevan Hunterton Farmin omistaja ja jalostusasiantuntija. Vuodesta 1981 Lexintonissa Hunterton Farmia pitänyt Stewart on maailman suurin lämminverikasvattaja, jolla ei ole siitosoriita tallissaan. Stewartin tilat Stoner Creek Stud ja Woodlawn Farm kattavat yli 350 hehtaaria. Tänä päivänä Huntertonin farmilla on 200 tammaa ja vuosittain farmi myy noin 150 vuotiasta varsaa. Hunterton Farm kasvattaa sekä ravureita että peitsareita. Stewart on kasvattanut useita suurkilpailuvoittajia, kuten tämän vuoden Hambletonian voittaneen Forbidden Traden.
Steve Stewartin pitkä ja suunnitelmallinen työ kasvattaa poikkeuksellisen hyviä kilpahevosia on jo vuosia nostanut hänet Amerikan ykköskasvattajiin. Vermossa hän tulee kertomaan, kuinka hän tavoittelee tammalle 100 prosenttisesti parasta mahdollista oria. Steven Stewartin luento on ainutlaatuinen tilaisuus kuulla hänen aatteitaan ensi kertaa Suomen kamaralla, jonne hän saapuu vaimonsa, Hunterton Farmin osaomistaja, Cindy Stewartin kanssa.
OHJELMA: www.hippos.fi/jalostusseminaari
LIPUT jalostusseminaariin voi ostaa osoitteesta lippu.fi
EM-RAVIT – PV LA --> Lauantai + seminaari 35 €
(sis. sisäänpääsyn raveihin lauantaina, kansainvälisen jalostusseminaarin ja istumapaikan pääkatsomossa)
EM-RAVIT – 2 PV PE-LA --> 2 PV + seminaari 45 €
(sis. sisäänpääsyn raveihin perjantaina ja lauantaina, kansainvälisen jalostusseminaarin lauantaina ja istumapaikan pääkatsomossa lauantaina)
Maailmanluokan asiantuntijoita kansainvälisessä jalostusseminaarissa 12. lokakuuta EM-ravien yhteydessä
Seuraavan sukupolven juoksija – mitä oppeja Ranskasta ja Pohjois-Amerikasta? Kansainvälinen jalostusseminaari tuo Vermoon ranskalaisen menestyskasvattaja Pierre Juliennen ja Hunterton farmin asiantuntija Steve Stewartin Pohjois-Amerikasta. Keskustelua johtaa Kemppi-tallin ja MAS -hevosten takaa löytyvä hevoskasvatuksen ja raviurheilun moniosaaja Martti Ala-Seppälä. Jalostusseminaari järjestetään lauantaina 12. lokakuuta Vermo-areenalla Helsingissä EM-ravien yhteydessä.
EM-ravit tuo Euroopan ikäluokkatähdet Vermoon 11.-12. lokakuuta
Raviurheilun Euroopan mestaruuksista ravataan ensimmäistä kertaa historiassa Suomen pääradalla Vermossa. EM-ravien päälähtönä ajetaan lauantaina 12.10. nelivuotiaiden lämminverihevosten UET Grand Prix -finaali, jonka kunniataulu on täynnä legendaarisia ravitähtiä, kuten Maharajah, Brad de Veluwe, Bold Eagle ja Readly Express. UET GP:n ykköspalkinto on muhkea 200 000 euroa. UET GP:n lisäksi Euroopan mestaruuksista ravaavat 3- ja 5-vuotiaat lämminveriset. Kaksipäiväinen syksyn ravijuhla tarjoaa yleisölle parasta eurooppalaista huippuraviurheilua sekä elämyksellisiä ravikokemuksia oheisohjelmineen pimenevän illan valomaailmassa.
www.em-ravit.fi
EM-ravien yhteydessä on poikkeuksellinen tilaisuus kuulla Steve Stewartin ajatuksia. Kuva: Riku Niittynen
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota