ti 10. maaliskuuta 2020 10.00.00
Vermon Ravirata Oy:n hallitus ja Suomen Hippoksen sääntövaliokunta ovat hyväksyneet Suuren Suomalaisen Derbyn päivitetyt säännöt. Suuri Suomalainen Derby on 150 000 euron ykköspalkinnollaan Suomen suuripalkintoisin yksittäinen ravilähtö ja nelivuotiaiden Suomessa syntyneiden lämminveristen pääkilpailu. Suuri Suomalainen Derby ajettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1970.
Sääntömuutos koskee erityisesti karsintalähtöjen määrää sekä periaatetta, jolla karsintalähtöjen voittajat valitsevat lähtöradat finaaliin. Samalla päivitetään kilpailumatka 2620 metriksi vastaamaan Vermon nykyisiä kilpailumatkoja, jotka muuttuivat viime syksynä maalipaalun siirron yhteydessä.
Karsintalähtöihin hyväksyttyjen hevosten maksimimäärä säilyy 60 hevosessa. Tähän saakka karsintalähtöjä on järjestetty 51-60 hevosen tapauksessa viisi, jolloin finaaliin on edennyt jokaisen karsintalähdön kaksi parasta sekä kolmanneksi sijoittuneista ne kaksi, joilla on paras sijoitus Derby-rankingissa.
Jatkossa vähintään 51 hevosen ilmoittautuessa karsintoihin järjestetään kuusi karsintalähtöä, josta kaikista kaksi parasta etenee finaaliin. Muutos lähti liikkeelle Vermon kilpailuvaliokunnasta, johon kuuluva ravivalmentaja Hannu-Pekka Korpi pitää positiivisena muutosta, jossa 51-60 hevosen karsijan tapauksessa karsintalähtöjä on viiden sijasta kuusi.
”Jatkossa menestys ei ratkea niin paljoa karsinnan lähtörata-arvonnassa, sillä kukaan ei joudu karsintalähdössä lähtöradalle 11 tai 12”, Korpi perustelee.
Samalla muuttuu finaalin lähtöratojen valintaperiaate. Aiemmin lähtöradat on valittu karsinnoissa juostun kokonaisajan mukaisessa nopeusjärjestyksessä, mutta päivitetyissä säännöissä valintajärjestys arvotaan ensin karsintavoittajien ja sen jälkeen toiseksi sijoittuneiden kesken.
”Homma on tasapuolisempi eikä ole väliä, vaikka olosuhteet muuttuisivat karsintaillan aikana. Jatkossa ei tarvitse Derbyn karsintalähtöä ajaessa miettiä, ajaako liian hiljaa ja saa siksi huonomman lähtöradan. Voi keskittyä vain yksittäisen lähdön voittamiseen”, Hannu-Pekka Korpi luonnehtii.
Uudistetut säännöt ovat voimassa jo vuoden 2020 Suuressa Suomalaisessa Derbyssä, jonka karsinnat ravataan keskiviikkona 26. elokuuta ja finaali lauantaina 5. syyskuuta.
1 §
Suuri Suomalainen Derby -kilpailun (jäljempänä Derby) järjestää Vermon Ravirata Oy vuosittain elo-syyskuun vaihteessa Vermon raviradalla.
2 §
Derbyyn on oikeutettu osallistumaan 4-vuotias Suomessa syntynyt lämminverihevonen, jonka tulee täyttää seuraavat ehdot:
Hevosella tulee olla Suomen Hippoksen ravikilpailusääntöjen mukainen oikeus osallistua suurkilpailuihin tai niiden karsintakilpailuihin.
Hevosesta on täytynyt suorittaa jäljempänä mainitut kilpailun järjestäjän määräämät osallistumismaksut.
3 §
Varsa ilmoitetaan Derbyyn maksamalla ensimmäinen osallistumismaksu 1-vuotiaana viimeistään lokakuun loppuun mennessä. Omistajatiedot otetaan Suomen Hippoksen omistajarekisteristä, ja mahdollisista muutoksista niissä tiedoissa vastaa omistaja. Omistaja vastaa siitä, että maksut tulevat maksetuksi ajallaan.
4 §
Säilyttääkseen kilpailuoikeuden tulee hevosesta olla suoritettuna seuraavat osallistumismaksut:
erä |
hevosen ikä |
eräpäivä |
summa |
1. erä |
1-vuotiaana |
31.10. |
50 € |
2. erä |
2-vuotiaana |
31.3. |
70 € |
3. erä |
2-vuotiaana |
31.10. |
90 € |
4. erä |
3-vuotiaana |
31.3. |
100 € |
5. erä |
3-vuotiaana |
31.10. |
110 € |
6. erä |
4-vuotiaana |
31.3. |
120 € |
7. erä |
4-vuotiaana |
30.6. |
130 € |
yhteensä |
|
|
670 € |
Viidennen erän jälkeen mukana olevat tammat voidaan ilmoittaa Arvid Åvallin Tammaderbyyn. Halutessaan hevosen omistaja voi ilmoittamisen yhteydessä suorittaa maksut 1-7 ennakkoon, jolloin niiden summa on 600 euroa. Maksut on suoritettava säännöllisesti. Jos jokin erä on jäänyt määräaikaan mennessä maksamatta, se on mahdollista maksaa seuraavan erän yhteydessä paitsi 7. erä, joka on maksettava kaksinkertaisena viimeistään alkukilpailuiden ilmoittamispäivää edeltävänä päivänä.
5 §
Alkukilpailuina ajetaan enintään kuusi karsintalähtöä 2620 metrin matkalla autolähetyksellä.
Karsintalähtöihin hyväksytään enintään 60 hevosta seuraavan pistelaskun perusteella:
A) Pienin pistemäärä hevoselle, jolla on suurin voittosumma lisättynä kilpailuvuoden voittosummalla.
B) Pienin pistemäärä hevoselle, jolla on paras ennätys.
Näin saadut pisteet lasketaan yhteen ja pienimmän summan saaneelle annetaan sijaluku 1, toiselle 2 jne.
Jos viimeisellä eli 60. sijalla on useampia hevosia, edun saa se hevonen, jolla on suurempi kilpailuvuoden voittosumma. Jos se on sama, ratkaisee voittosumma lisättynä kilpailuvuoden voittosummalla sekä tämän jälkeen ennätys ja viimeisenä arpa. Karsintalähtöjen lähtöradat arvotaan.
Hevoset jaetaan karsintalähtöihin sijalukujen perusteella seuraavasti:
lähtö 1 2 3 4 5 6
sijaluku 1 2 3 4 5 6
12 11 10 9 8 7
13 14 15 16 17 18
24 23 22 21 20 19 jne
Karsintalähtöjen lukumäärä sekä loppukilpailuun pääsy määräytyy seuraavasti:
hevosia karsintalähtöjä loppukilpailuun
16-20 2 6
21-30 3 4
31-40 4 3
41-50 5 2 + 2 kolmanneksi sijoittunutta sijaluvun perusteella
51-60 6 2
Jos karsintalähtöihin hevosia jaettaessa kahden tai useamman hevosen sijaluku on sama, karsintalähtöihin jakamisen ratkaisee arpa.
Mikäli viimeisestä finaaliin oikeuttavasta sijasta tulee tasapääjuoksu, loppukilpailuun pääsee se hevonen, jolla on pienempi kohdan 5 alussa määritelty sijalukujen summa. Jos sijaluku on sama, ratkaisee suurempi kilpailuvuoden voittosumma. Jos nekin ovat samat, ratkaisee arpa.
Mikäli karsintalähtöjä on viisi, kolmanneksi sijoittuneista pääsee finaaliin ne kaksi hevosta, joilla on pienin kohdan 5 alussa määritelty sijalukujen summa.
6 §
Loppukilpailu ajetaan 2620 metrin matkalla autolähetyksellä. Hevosen valmentaja tai hänen valtuuttamansa edustaja valitsee lähtöradat välittömästi karsintalähtöjen tulosten selvittyä. Valinta tapahtuu seuraavassa järjestyksessä:
1) Karsintalähtöjen voittajat arvotussa järjestyksessä.
2) Karsintalähtöjen lukumäärästä riippuen niissä toiseksi, kolmanneksi jne. sijoittuneet samalla periaatteella.
7 §
Kaikki maksetut osallistumismaksut käytetään kilpailun kokonaispalkintosummaan. Palkinnot määrätään vuosittain. Voittajahevonen saa loimen ja seppeleen. Hevosen kasvattaja, omistaja, valmentaja, hoitaja ja ohjastaja saavat muistopalkinnon.
8 §
Järjestäjä maksaa loppukilpailussa kaikille hyväksytyn juoksun tehneiden hevosten kasvattajille ylimääräisen kasvattajapalkinnon.
9 §
Näiden sääntöjen muuttamisesta päättää Vermon Ravirata Oy. Muutokset tulee alistaa Suomen Hippoksen hallituksen hyväksyttäväksi.