ke 3. helmikuuta 2021 10.45.00
Vermo Areenan kansainvälinen päätapahtuma Finlandia-Ajo järjestetään tänä vuonna kaksipäiväisenä tapahtumana lauantaina ja sunnuntaina 8.-9. toukokuuta. Viikonlopun päälyhteistyökumppani on viimevuotiseen tapaan eläinten diagnostisen lämpökuvantamisen asiantuntija TherMidas VET. Päälähdön TherMidas VET Finlandia-Ajon voittaja kuittaa muhkean 110 000 euron palkintopotin.
TherMidas VET jatkaa myös kuukausittaisen kilpailusarjan lämminveristen Tammatähden yhteistyökumppanina.
"Raviurheilu on tarjonnut meille erinomaiset puitteet tuoda osaamistamme suuren yleisön ja hevosurheilun sekä eläinlääkinnän ja eläinten hyvinvoinnin ammattilaisten tietoisuuteen", TherMidas Oy:n toimitusjohtaja Raimo Mansikkaoja toteaa. "Vermo Areenan EM-raveista 2019 alkanut yhteistyö on tuonut meille kaivattua näkyvyyttä, ja olemme TherMidas VET Finlandia-Ajon ja nimikkolähtöjen ansiosta päässeet seuraamaan huippuravurien menestystä ihan eturivistä. Vermo Areena on lisäksi tarjonnut erinomaiset puitteet lämpökuvantamis- ja koulutuspalveluillemme sekä tapaamisille ja työskentelylle toimitiloissaan."
"On hienoa päästä jatkamaan yhteistyötä Vermon asiantuntevan tiimin kanssa vuonna 2021", Mansikkaoja iloitsee.
"Olemme innoissamme jatkuneesta kumppanuudesta. TherMidas VET sopii täydellisestä kansainvälisen huipputapahtumamme pääyhteistyökumppaniksi. Toukokuun alun suurtapahtuma tulee olemaan raviurheilun ilotulitusta”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä riemuitsee.
Raviurheilun juhlaa keväisenä viikonloppuna
Tänä vuonna Finlandia-Ajo on kaksipäiväinen tapahtuma. Lauantaina 8.5. ajetaan perinteiset suurkilpailut Arvid Åvallin TammaDerby ja Seppele-Ajo. Urheilullisen huippuviikonlopun pääpäivä on sunnuntai 9.5., jolloin ajetaan TherMidas VET Finlandia-Ajon lisäksi mm. Glenn Kosmos Memorial, Prix Monté Finlandia ja Erkon Pokaali. Viikonlopun kilpailusarjat julkaistaan kokonaisuudessaan tulevana perjantaina.