Ajankohtaista

Uudenmaan Upein uudistuu vuonna 2022 – sarjamääritys ja ajankohta muuttuvat

ti 28. syyskuuta 2021 10.00.00

Vermo Areenan perinteisiin suurkilpailuihin kuuluva Uudenmaan Upein uudistuu. Aiemmin vuoden viimeisenä suurkilpailuna profiloitunut Uudenmaan Upein on jatkossa lämminveristen nelivuotiskauden ensimmäinen suurkilpailu, joka ajetaan pääsiäisen aikaan.

Muutos astuu voimaan vuonna 2022, ja vielä tänä syksynä Uudenmaan Upein ajetaan entisellä sapluunalla ja paikallaan. Tämän vuoden Uudenmaan Upeimman karsinnat ovat ohjelmassa keskiviikkona 15. joulukuuta ja finaali keskiviikkona 29. joulukuuta.

Ajankohtamuutoksen lisäksi kilpailun sarjamääritys muuttuu jatkossa voittosummaperusteiseksi. Finaalissa perusmatkalta starttaavat enintään 10 000 euroa tienanneet, kahdenkymmenen metrin takamatkalta lähtevät enintään 30 000 euroa ansainneet ja sitä enemmän tienanneet neljänkymmenen metrin takamatkalta. Eri voittosummien hevoset juoksevat omissa karsintalähdöissään.

Uudenmaan Upeimpaan ovat entiseen tapaan oikeutettuja osallistumaan hevoset, joiden kasvattajan kotipaikka hevosen rekisteröintihetkellä on vanhan Etelä-Suomen läänin alueella, johon kuuluu 72 eri paikkakuntaa. Ennakkomaksulliseen kilpailuun maksetaan jatkossakin kaksi maksuerää: kolmivuotiskauden marraskuussa ja nelivuotiskauden tammikuussa. Ensimmäinen maksuerä uuteen kilpailuun on tämän vuoden marraskuun lopussa eli 30.11. Nykyinen kolmivuotisikäluokka eli v. 2018 syntyneet pääsevät halutessaan osallistumaan sekä tämän vuoden että vuoden 2022 Uudenmaan Upein -kilpailuun.

Kilpailun järjestäjinä toimivat Uudenmaan Hevosenomistajat ULHO ry ja Vermo Areena.

”Olemme halunneet uudistaa kilpailua, koska loppuvuonna ajettavan kilpailun osallistujamäärät ovat pienentyneet. Siirto nelisvuotiskevääseen avaa mahdollisuuden useammalle myöhäisellekin varsalle, ja voittosummaan perustuva sarjamääritys on tasavertaisempi”, ULHO ry:n puheenjohtaja Birgitta Mangström sanoo. "Sään puolesta kevät on varmasti myös parempi ajankohta suurkilpailun järjestämiselle."

”Yhdessä ULHO:n kanssa käytiin läpi eri vaihtoehtoja liittyen ajankohtaan ja sarjamääritykseen. Tällä uudistuksella palvellaan myös nousevia, vielä vähän vähemmän tienanneita hevosia. Uudenmaan Upeimpaan maksettaville hevosille järjestetään myös oheislähtöjä”, Vermo Areenan kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi lisää.

Uudistuvan Uudenmaan Upeimman säännöt näkee tästä linkistä.

Vuodesta 1993 lähtien järjestetyn Uudenmaan Upeimman aiemmat voittajat löytyvät täältä.
 

Lisätietoja:

Birgitta Mangström
puheenjohtaja
Uudenmaan Hevosenomistajat ULHO ry
p. 0400 810 309
14.03.2019

Graceful Swamp aloitti voitolla Derbyn Talvisuosikissa

Erkki-Pekka Mäkisen tähtiravuri aloitti nelivuotiskautensa tyylikkäällä ykkössijalla.

13.03.2019

Finlandian ennakkostudio: Lipunmyynti avattu ja lento varattu!

13.03.2019

Finlandia-päivän ponivoittajat kutsutaan Mini ja Lilla Elitloppetiin

Vermon kevään pääkilpailun Finlandia-ajon voittaja saa tänäkin vuonna suoran paikan Tukholmassa Solvallan raviradalla 26. toukokuuta juostavaan Elitloppetiin. Pohjoismaiden pääratojen yhteistyö laajenee nyt myös ponilähtöihin.

12.03.2019

Tähtiravurin kauden avaus keskiviikkona Vermossa

12.03.2019

Kotiradan hevoset huippuvauhdissa maanantaina

Vermon ensimmäisessä Magic Mondayssa säväytti erityisesti Juhani Tapanin tallin Tanpopo.

07.03.2019

Magic Monday ensimmäistä kertaa Vermossa - ilmainen ravibussi Helsingistä

Säväys stadia, ripaus Lappia – sitä on Magic Monday 11. maaliskuuta!

07.03.2019

Kolmivuotistähdessä kotivoiton makua

Varsalähdön kiriherkin oli India Web, jonka osaomistajat ovat vermolaisille tuttuja kasvoja.

04.03.2019

Salamakypärät 2019 valittu - seitsemän osalähtöä Vermossa

Nuorten ohjastajien kilpailusarja Salamakypärät jatkuu tänäkin vuonna. Seitsemän osalähtöä ravataan Vermossa.

02.03.2019

Stoneisle Ocean ja T.Rex päivän kirkkaimmat tähdet

Espoon Palkinnossa Stoneisle Ocean kiri ohi Ranch Kellystä, ja Kultadivisioona-finaalissa T.Rex runnoi väkisin voittoon.

01.03.2019

Huippu-urheilupäivä hiekkapintaisella talviradalla

Lauantain 2.3. ravit päästään ajamaan hyvissä olosuhteissa.