pe 18. kesäkuuta 2021 10.13.00
Vermo Areenalla järjestetään loppukesästä uusi ennakkomaksullinen kilpailu lämminveritammoille. Karsintalähdöt juostaan keskiviikkona 18. elokuuta ja finaali ravataan Derby-lauantaina 4. syyskuuta. Finaalin ykköspalkinto on vähintään 10 000 euroa.
Kilpailu on suunnattu enintään 30 000 euroa tienanneille lämminveritammoille. Finaali on 2120 metrin tasoitusajo, jossa enintään 10 000 euroa tienanneet saavat kahdenkymmenen metrin etumatkan 10 001 – 30 000 euroa ansainneisiin nähden. Näiden voittosummien mukaan järjestetään myös erilliset karsintalähdöt.
Kisa on avoin kaikille hevosille, joista maksetaan tarvittava maksuerä. Tuoreimmassa Kilpailukutsut-lehdessä olleissa säännöissä oli virheellisesti rajattu mukaan pääsijät Suomen rekisterissä oleviin, mutta kilpailuun voi maksaa myös ulkomaan rekisterissä olevan tamman.
Kilpailuun maksetaan yksi 150 euron suuruinen maksuerä, jonka eräpäivä on maanantaina 2.8. Eräpäivän mukaiset voittosummat ovat voimassa karsinta- ja finaalipäivinä.
”Tämäntyyppisille ennakkomaksullisille kilpailuille tuntuu olevan kysyntää, kuten muun muassa Jokimaa Tekee Tähtiä ja Pilvenmäki Special osoittavat”, Vermo Areenan kilpailupäällikkö Miika Lähdeniemi taustoittaa.
”Halusimme kehittää oman kilpailun nimenomaan tammoille, joille ei ole vielä liikaa omia lähtöjä. Vermon kilpailussa hyvät, nousevat tammat pääsevät mittelemään isosta ykköspalkinnosta. Maksueräpäivä on laitettu mahdollisimman lähelle kilpailua.”
Vermon TammaCupin säännöt löytyvät kokonaisuudessaan tästä linkistä.
tas.ajo 2120 m enint. 10 000 € tienanneille, ykköspalkinto 2500 € sekä
tas.ajo 2120 m 10 001 – 30 000 € tienanneille, ykköspalkinto 2500 €
Voittosummat 2.8. tilanteen mukaan.
tas.ajo 2120 m p. 10 000 € + 20m/ enint. 30 000 €, ykköspalkinto vähintään 10 000 €
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota