ke 8. tammikuuta 2020 16.02.00
Vermo Areena ja Suomen huippuraviohjastajiin kuuluva Hannu Torvinen ovat tehneet yhteistyösopimuksen, joka kattaa erityisesti yritysvierailuita ja raviurheilun esittelyä lajin ulkopuolisissa tapahtumissa. Vermo Areena näkyy myös vuosittain yli 1500 lähtöä ajavan Torvisen ajopuvuissa.
Osana ravielämystä yritysasiakkaille tarjotaan perinteisesti mm. tallikierroksia ja totopeliopastusta. Vermon Ravikoulun kanssa yhteistyössä myös tandemajelut ravihevosella ovat kasvattaneet suosiotaan. Etenkin uudet asiakkaat kuulevat jatkossa raviurheilun taustoja huippuohjastajan kertomana.
”Vermo Areenalla satsataan ravien lisäksi muihin tapahtumiin, joihin osana sopii erinomaisesti ravien huippu-urheilijan mukanaolo ”, Vermo Areenan toimitusjohtaja Heikki Häyhä taustoittaa. ”Keväällä on tulossa mm. 1500 henkilön myyntiseminaari Vermon tiloihin ja kesän ponikuninkuusraveja jalkaudutaan markkinoimaan ympäri pääkaupunkiseutua. Suunnitteilla on myös Espoon koululaisten vierailuita tänne."
”Viime vuonna Vermo Areenalla järjestettiin mm. kaksi suurta kisakatsomoiltaa jalkapallo-otteluiden seuraamista varten ja molemmilla kerroilla katsomoravintola oli täynnä. Tällaisissa tapahtumissa on luontevaa markkinoida entistä paremmin myös raviurheilua.”
Hannu Torvinen, 27, voitti kaudella 2019 ensimmäistä kertaa urallaan Vermon ajajaliigan. Koko urallaan hän on ajanut yli 12 200 lähtöä ja pian tulee täyteen 1500 voittoa.
”Kaikkien raviurheilijoiden on hyvä olla mukana markkinoimassa lajia myös suuremmalle yleisölle”, Hannu Torvinen sanoo. ”Yritysvieraiden innostusta raveja kohtaan on ollut kiva seurata. Sosiaalinen media on myös hyvä kanava levittää ravisanomaa uusille asiakkaille.”
Katso Häyhän ja Torvisen videohaastattelu tästä:
Finlandia-Ajo viikonlopulle on tarjolla kaikkiaan kolme ennakkostudiota