pe 15. toukokuuta 2020 12.46.00
Suomen pääraviradan Vermo Areenan kaviouran remontti on valmis. Huhtikuun puolivälissä alkaneessa laajamittaisessa kunnostuksessa radan kantavat kerrokset uusittiin ja pinta-aines vaihdettiin uuteen kivituhkaan. Lisäksi kaarteiden kallistukset korjattiin.
”Lopputuloksena rata on entistäkin hevosystävällisempi ja nopeampi”, Vermo Areenan ratamestari Juha Keskimaunu myhäilee. ”Nopeimmillaan rata on todennäköisesti vasta ensi keväänä, kunhan kiviaines hakee lopullisesti paikkansa. Kaarteissa hevosten on jatkossa helpompaa juosta kovaa ja pitää oma kaista.”
Viime syksynä Vermo Areenalla siirrettiin maalipaalun paikkaa niin, että loppusuora piteni kaksikymmentä metriä. Juha Keskimaunu uskoo, että kunnostettu kavioura tuo uutta vauhtia ja väriä ravilähtöihin.
”Perinteisesti kärkipaikoilla juosseet hevoset ovat olleet tosi vahvoilla Vermossa, mutta kaarteiden korjausten myötä hevosten on helpompaa kaartua loppusuoralle myös ulkoratoja kiertäen. Hevoset pitävät paremmin vauhtinsa ja se mahdollistaa entistä enemmän takajoukoista kiriviä voittajia”, Keskimaunu pohtii.
Rataremontin näkyvin muutos tapahtui pintahiekan värissä ja kaarteiden kallistuksissa. Uusi pinta-aines noin 11 senttimetrin syvyydeltä on punertavaa kivituhkaa. Kaarteiden kallistukset palautettiin 12 prosentista alkuperäiseen 15 prosenttiin.
Ennätysten rikkojille on jatkossa tarjolla bonuksia. Vermo Areena tarjoaa rataennätyksen rikkomisesta 2000 euron bonuksen ja uudesta Suomen ennätys -tuloksesta 1000 euron bonuksen ennätyshevosen omistajalle. Ennätysbonus on voimassa 1. kesäkuuta lähtien.
Raviurheilussa Suomen ennätyksiä kirjataan eri mm. eri kilpailumatkoilla ja ikäluokilla. Tällä hetkellä on voimassa 22 sellaista Suomen ennätystä, jotka on tehty Vermossa. Vanhin niistä on Muiston Virin lokakuussa 1998 juoksema 5-vuotiaiden tammojen SE-tulos 1.29,3 joka juostiin yli 3000 metrin matkalla.
Vermon rataennätykset ovat puolestaan D.D.’s Hitmanin Finlandia-Ajon voiton yhteydessä vuonna 2017 juoksema kilometriaika 1.09,8 ja Hullumiehen noteeraama 1.20,1 vuonna 2016.
Vermo on ollut raviurheilun ykkösareena Suomessa jo vuodesta 1977 lähtien, mutta näin mittavaa peruskunnostusta ei ole aiemmin tehty. Kaviouran kunnostus on osa isompaa investointia, jonka suuruus on raviratayhtiölle kaikkiaan noin 600 000 euroa. Maa- ja Metsätalousministeriön investointituen osuus tästä on 384 000 euroa.
Kaviouran kunnostuksen aikana valmistui uusi hevosten harjoitussuora Vermon pysäköintialueen taakse. Investoinnit jatkuvat kaviouran avaamisen jälkeen, sillä myöhemmin radalle on tulossa vielä automaattinen ajanottojärjestelmä sekä infonäyttöjä radan varteen. Yleisöä palvelemaan hankitaan myös iso led-näyttö.
Faktaa Vermo Areenan kaviourasta:
- Rata on 1000 metrin pituinen. Loppusuoran pituus on 200 metriä. Kaarresäteet 85 metriä.
- Kaarteiden kallistus kuudella sisimmällä radalla eli noin kymmenen metrin leveydellä on 15 %, radoilla 7-8 kallistus 6 % ja ulkoreunassa rata kaartuu 3 % ulospäin.
- Lämminveristen rataennätys: D.D.’s Hitman 1.09,8 (juostu Finlandia-Ajon voiton yhteydessä 7.5.2017)
- Kylmäveristen rataennätys: Hullumies 1.20,1 (juostu Tähtisprintteri-voiton yhteydessä 3.9.2016)