Ajankohtaista

Vermon kaviourassa selviä puutteita keskiviikkoraveissa 8.6.

to 9. kesäkuuta 2022 14.50.00

Vermon kavioura ei ollut 8.6. keskiviikkoraveissa odotetulla huipputasolla. Pääratamestarin vuosiloman aikainen sijainen ei onnistunut radanhoidossa, vaan erilaisia ongelmia kasaantui kaviouralle.

Korjaavat toimenpiteet lähtöjen välillä eivät merkittävästi auttaneet, joten raveissa pidettiin n. 20 minuutin radankunnostustauko. Se auttoi jonkin verran, mutta illan aikana rataa ei enää normaalikuntoon saatu. Valmentajilla oli oikeus jättää hevosensa pois ilman poisjäännistä normaalisti seuraavaa 5 vrk:n ilmoittamiskieltoa, mutta kukaan ei käyttänyt tätä oikeutta. Ravit ajettiin kokonaisuudessaan loppuun asti.

”Saimme ravien aikana paljon palautetta kilpailijoilta sekä toimihenkilöiltä radan kunnosta. Sitä pyrittiin parantamaan ravien aikana, mutta siinä hetkessä ei ollut paljon tehtävissä”, Vermon toimitusjohtaja Heikki Häyhä pahoittelee.

Toimenpiteisiin on ryhdytty ja Teivon ratamestari Mikko Viitanen toimii ravipäivien ratamestarina kesäkuun loppuun saakka. ”Saimme ammattilaisen huolehtimaan kaviouran kunnosta kesäkuun muihin raveihin. Kiitos Teivon raviradalle yhteistyöstä!”, Häyhä jatkaa.

Seuraavat ravit Vermo Areenalla ajetaan keskiviikkona 15.6.

Lisätietoja:

Heikki Häyhä
toimitusjohtaja, Vermo Areena
+358 44 301 8363

heikki.hayha@vermo.fi