to 16. tammikuuta 2020 10.00.00
Vermon Ravirata Oy aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Syynä on raviratayhtiön tulovirtojen pienentyminen ja muuttunut toimintaympäristö.
Torstaina 23.1.2020 alkavat neuvottelut kestävät vähintään kuusi viikkoa. Mahdollinen vähennystarve koskee enintään 20 työntekijää. Osalle työntekijöistä arvioidaan pystyttävän tarjoamaan uusia työtehtäviä yhtiön sisällä. Osa työntekijöistä jää eläkkeelle yhteistoimintaneuvotteluiden aikana. Yhteistoimintaneuvottelut koskevat vakituisessa työsuhteessa olevia Vermon Ravirata Oy:n toimiston, totomyynnin, myynnin ja markkinoinnin, äänityöläisten, eläinlääkäripalveluiden, kiinteistö- ja ulkoalueen sekä mekaniikan työntekijöitä.
Yhteistoimintaneuvotteluiden tavoitteena on keventää kustannusrakennetta ja sopeuttaa toimintaa tilanteessa, jossa raviradan saamien tuottojen ennustetaan vähenevän tulevina vuosina entisestään. Maa- ja Metsätalousministeriö tulouttaa peliyhtiö Veikkauksen tuotoista Suomen Hippoksen esityksen mukaisesti toiminta- ja palkintotukea raviradoille. Peliyhtiö Veikkaus on arvioinut, että vuonna 2021 kaikkea raha-automaattipelaamista koskeva pakollinen tunnistautuminen vähentää valtiolle tulevia tuottoja noin 150 miljoonaa euroa. Veikkauksen tekemät vastuullisuustoimenpiteet laskevat tulosta jo vuoden 2020 osalta noin 50 miljoonaa euroa. Lisäksi totopelimyynti on siirtynyt entistä voimakkaammin digitaalisiin kanaviin.
”Tulevaisuuden näkymien perusteella säästötoimenpiteitä täytyy tehdä välittömästi. Tämä tarkoittaa kokonaisvaltaista työtehtävien tarkastelua eli työntekijöiden määrää suhteessa työtehtäviin”, Vermon Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Heikki Häyhä taustoittaa.
Lisätietoja:
Vermon Ravirata Oy:n toimitusjohtaja Heikki Häyhä
puh. 044 301 8363