Ajankohtaista

Vermon yhtiökokous käsitteli raskaasti tappiollisen tuloksen vuodelta 2021

pe 1. heinäkuuta 2022 09.37.00

Vermon yhtiökokous kävi perusteellisesti läpi tilinpäätöksen 2021, jossa julkistettiin yhtiön tappiollinen tulos -172 336 €.

Tulosta painoivat alas pääosin koronarajoitukset, joiden syystä lippu-, yhteistyökumppani- sekä ravintolatuotot jäivät merkittävästi tavoitteesta. Lisäksi mm. ulkoalueiden hoidon sekä kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat yleisen kustannustason nousun takia.

Vaikutusta oli myös koronavuoden tuilla – edellisvuodesta poiketen yritys ei saanut ollenkaan kustannustukea, jolla oli suuri vaikutus tulokseen. Lisäksi vuosittainen toimintatuki pienentyi huomattavasti.

Vermon Ravirata Oy maksoi omakustanteista palkintorahaa myös vuonna 2021. Kohteita olivat muun muassa lähiravit, poniravit (erityisesti Ponikuninkuusravit sekä ponien PM-ravit), kasvattajapalkinnot sekä keskiviikko- ja lauantairaveissa maksetut ylimääräiset palkinnot.

“Vuosi oli erittäin vaikea, sillä koronan takia ei ollut mahdollisuutta suunnitella ja toteuttaa normaalia toimintaa. Elimme jatkuvassa epävarmuudessa, ja sitä jatkui noin kaksi vuotta”, Vermon toimitusjohtaja Heikki Häyhä avaa tilannetta. “Positiivistakin vuodessa oli – saimme ajaa kaikki ravit toisin kuin edellisvuonna ja halusimme heikosta tuloksesta huolimatta jatkaa omakustanteista palkintojenmaksua hevosten ja ponien omistajille”.

Investoinneillekin oli tarvetta: ”Tulevaisuuden investointeja tehtiin paljon, jotka suuntautuivat pääosin päärakennuksen muutostöihin sekä tallialueen toiminnallisuuden parantamiseen”, Häyhä painottaa.

Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle.

 

Lisätietoa:

Heikki Häyhä
toimitusjohtaja, Vermon Ravirata Oy
heikki.hayha@vermo.fi
+358 44 301 8363

Mikko Salminen
puheenjohtaja, Vermon Ravirata Oy
+358 40 558 5427

15.03.2019

Ensimmäinen Finlandia-kutsu jaettu: Pastore Bob puolustaa voittoaan

Viime vuoden voittaja Pastore Bob on kutsuttu Vermon kevään vauhtilähtöön Finlandia-Ajoon.

14.03.2019

Graceful Swamp aloitti voitolla Derbyn Talvisuosikissa

Erkki-Pekka Mäkisen tähtiravuri aloitti nelivuotiskautensa tyylikkäällä ykkössijalla.

13.03.2019

Finlandian ennakkostudio: Lipunmyynti avattu ja lento varattu!

13.03.2019

Finlandia-päivän ponivoittajat kutsutaan Mini ja Lilla Elitloppetiin

Vermon kevään pääkilpailun Finlandia-ajon voittaja saa tänäkin vuonna suoran paikan Tukholmassa Solvallan raviradalla 26. toukokuuta juostavaan Elitloppetiin. Pohjoismaiden pääratojen yhteistyö laajenee nyt myös ponilähtöihin.

12.03.2019

Tähtiravurin kauden avaus keskiviikkona Vermossa

12.03.2019

Kotiradan hevoset huippuvauhdissa maanantaina

Vermon ensimmäisessä Magic Mondayssa säväytti erityisesti Juhani Tapanin tallin Tanpopo.

07.03.2019

Magic Monday ensimmäistä kertaa Vermossa - ilmainen ravibussi Helsingistä

Säväys stadia, ripaus Lappia – sitä on Magic Monday 11. maaliskuuta!

07.03.2019

Kolmivuotistähdessä kotivoiton makua

Varsalähdön kiriherkin oli India Web, jonka osaomistajat ovat vermolaisille tuttuja kasvoja.

04.03.2019

Salamakypärät 2019 valittu - seitsemän osalähtöä Vermossa

Nuorten ohjastajien kilpailusarja Salamakypärät jatkuu tänäkin vuonna. Seitsemän osalähtöä ravataan Vermossa.

02.03.2019

Stoneisle Ocean ja T.Rex päivän kirkkaimmat tähdet

Espoon Palkinnossa Stoneisle Ocean kiri ohi Ranch Kellystä, ja Kultadivisioona-finaalissa T.Rex runnoi väkisin voittoon.