Keskiviikko-ravit

23.10.2019 18:00

Keskiviikko-ravit

T64, Vantaan Energian Voimaliiga, Kolmivuotistähti, IV Divisioona -karsinta, Amatöörilähtö. Ravit alkavat klo 18. Tervetuloa!

KÄSIOHJELMAN NÄKÖISPAINOS

23.10.2019 Vermo

Selaa julkaisua

TOTO64-VARMAVALINNAT

Toto64-vihjesysteemit sekä aloitetaan että päätetään varmalla. Avauskohteen 3 JOSEPH BOKO omaa kovan kapasiteetin, mutta keskittymisen kanssa on ollut ongelmia. Joseph Boko ruunattiin syyskuussa, ja sen jälkeen käyttäytyminen on kohentunut kaiken aikaa. Kolmesta viime startista on irronnut kaksi voittoa – molemmat tyylikkäillä suorituksilla. Syyskuisessa voitossaan Joseph Boko kukisti johtavan rinnalta täysin selityksittä nytkin vastassa olevat Stonecapes Sethin sekä Q-Rex Oakin, joten ravilla Mika Forssin ajokin pitää olla tukevasti kiinni voitossa juoksupaikasta riippumatta. Toisena tukipilarina toimii päätöskohteen 4 BETTER BOSS. Se on tehnyt Iikka Nurmosen käsistä läpi kauden loistojälkeä. Viimeksi Teivossa Better Boss kamppaili johtopaikalta urheasti niinkin kovaa hevosta kuin Atupemia vastaan. Asetelmat vaikuttavat siltä, että kiihdytysvaiheen sujuessa ongelmitta Better Bossin luulisi pääsevän johtopaikalle. Sen jälkeen se ei normaalina häviäisi. 

TOTO64-VIHJESYSTEEMIT

T64-1: 3 (5,8)
T64-2: 7,4 + 2,1,12 (9,10)
T64-3: 6,9 + 5,4,10,1,2,3 (11,8)
T64-4: 13,1,11,16,3 (5,7)
T64-5: 1,3,8,11 + 4 (2,10)
T64-6: 4 (11,10)

Pieni systeemi 80 riviä, hinta 8 euroa.
Suuri systeemi 1000 riviä, hinta 100 euroa.

ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT 

Lähtö 1.

RANKING
A) 8-1 B) 5-4-2-3 C) 6-7-9
IMMERSIVE WORKOUT – E.V. MICI – OLLY JUMPER – WIVIAN PII

Keskiviikkoilta käynnistyy c-ajoluvan omaavien kuskien mittelöllä. Siinä kaksi hevosta erottuu selvästi muusta porukasta. Suosikki on tällä kertaa Marjo Kivimaan ajama 8 IMMERSIVE WORKOUT, joka on aloittanut uransa hienosti. Uransa avauskilpailussa tamma nousi vielä lähtösuoran laukkansa jälkeen kolmanneksi, ja sen jälkeen on tullut kaksi vakuuttavaa voittoa. Viimeksi Vermossa Immersive Workout juoksi pääosin matkasta 2. rataa ilman selkää jyräten silti ylivoimaiseen voittoon. Mikäli vain harvoin ajava kuski onnistuu, on voitto väkisinkin lähellä. Vielä selvempi kakkosrankkaus on nuoren Oona Halmeen ajama 1 E.V. MICI. Myös se on tehnyt kelpo suorituksia johtavan rinnaltakin. Viimeisimmässä Vermon kilpailussaan E.V. Mici marssi kolmatta rataa pitkin 2. radalle ilman selkää 1300 jäljellä ja oli hyvä kolmas vain Perfect Rainmakerille sekä My Ways Not Yoursille häviten. 5 OLLY JUMPER ei ole suorittanut tänä vuonna kykyjään vastaavasti. Viimeksi Kaustisella se oli kuitenkin ihan mukava kolmas johtavan rinnalta. 4 WIVIAN PII seuraili Porissa 3. sisältä kärjen tuntumassa varsin hyvätasoisessa lähdössä viidenneksi. Wivian Pii ei vaikuta kiertäjätyypiltä, mutta ainakin keulasta tai 2. sisältä sillä olisi realistinen totomahdollisuus. Myös 2 FASHION CLOUD ja 3 TIRELESS SURVIVOR lähtevät jahtaamaan nappionnistumisella totosijaa.

Lähtö 2.

RANKING
A) 4-1-3 B) 2-11-12-7-8 C) 5-10-9-6
RARITY RED – ZIRKONIA COMERY – IMAKEITUPTOTHESKY – BEATRIX KIDDO

Toisena lähtönä ajettavasta lämminveristen alokassarjasta löytyy useita mukiinmeneviä aloittelijoita. 4 RARITY RED ei ole vielä uransa kahdessa ensimmäisessä kilpailussa yltänyt totosijoille, mutta viimekertainen Vermon neljäs sija kovasta lähdöstä tuli oikein lupaavalla suorituksella. Päätöspuolikas sujui nimittäin 3. ulkoa peräti 11,5-kyytiä, ja kovin vauhti ruunalla oli maalin kohdalla. Ainakin viime kilpailun perusteella tämänkertainen matka on pelkästään plussaa. Myös 1 ZIRKONIA COMERY on aloittanut uransa nousujohteisilla suorituksilla. Lauantaina Seinäjoen Nuorten Sarjassa se hyökkäsi 2. ulkoa 300 jäljellä ja punnersi kalkkiviivoilla ykköseksi. 3 IMAKEITUPTOTHESKY ei pystynyt uransa avauskilpailussa Kouvolassa pitämään ykkösradalta suoraan johtopaikkaa, mutta haki keulapaikan 1400 jäljellä ja voitti oikein varmaan tyyliin. Lähtö oli kuitenkin heikkotasoinen, joten parempi kuva tamman nykytilanteesta saadaan vasta tässä startissa. Joka tapauksessa matkan luulisi olevan eduksi. 2 BEATRIX KIDDO on aloittanut uransa kahdella totosijalla, mutta putoaa silti niukasti B-ryhmän puolelle. 11 PIECE OF GLORY ja 12 LUCAS LA RENTA olisivat mahtuneet paalulta mukaan A-ryhmään, mutta takamatkaltakin nekin putoavat B-ryhmäläisten joukkoon. Molemmat ovat kuitenkin oikein kehityskelpoisia tapauksia. Pikkusaumat saa myös 7 THE STORY.

Lähtö 3.

RANKING
A) 9-6-1 B) 5-3-10-7-8-2 C) 4-11
RANTANIEMELÄN SAVU – EL TIMOTEI – RIINAN KIRMA – PYRKIVÄN VESKU

Kolmannessa lähdössä ykkösvihjeeksi kohoaa lahjakas 5-vuotias 9 RANTANIEMELÄN SAVU. Se on jonkin verran epävarma, mutta ravilla Reetta Niemelän valmennettavan kuuluu menestyä tässä tehtävässä. 6 EL TIMOTEI on parhaimmillaan ollessaan kova vastustaja, mikäli vain kulkee koko matkan ravia. Viimeksi Vermossa El Timotei oli jo matkalla kohti keulavoittoa uransa ensimmäisellä tähtiaikaisella tuloksella, kunnes laukkasi vähän ennen maalia. Myös 1 RIINAN KIRMA nostetaan mukaan A-ryhmään. Se on tehnyt aika suoritusvarmaa työtä, eikä porukka ole nyt aivan niin kova kuin monessa viime kilpailussa. 5 PYRKIVÄN VESKU aloittaa B-ryhmän. Se kiri Teivon tauoltapaluussaan ihan mukavasti kolmanneksi. Päätöspuolikas sujui 27,3-vauhdilla. Pitkältä tauolta palaava 3 TROLLE on kilpaillut urallaan hyvällä statistiikalla. Ei koelähdön suoritus mitenkään häikäisevä ollut, mutta tosipaikan tullen meno voi olla selvästi parempaa. Niin ikään tauolta palaava 10 PIPAREEMO on ihan kyvykäs, mutta kovin epävarma. 7 KOPSAHOVIN HUMMA ja 8 H.V. TUREKS hyötyvät keskipitkästä matkasta.

Lähtö 4. | Toto64-1

RANKING
A) 3 B) 5-8-7-6-2 C) 1-4
JOSEPH BOKO – STONECAPES SETH – Q-REX OAK – QVIDJA’S AAPO

Toto64-kierros käynnistyy 3-vuotiaiden lämminveristen Kolmivuotistähdellä. 3 JOSEPH BOKO on aina tiedetty oikein kyvykkääksi menijäksi, mihin nähden uran aloitus ei ole ollut ihan odotetunlainen, vaikka se huippuhienosti huhtikuussa käynnistyikin. Joseph Boko ruunattiin 17. päivä heinäkuuta, ja sen jälkeen jyvä on alkanut hiljalleen löytyä. Viime keskiviikkona Mika Forss tarkkaili tilannetta pitkään taustalla. Joseph Boko matkasi 4. ulkona, mistä nousi selässä 3. radalle 600 jäljellä. Forss hivutti ajokkinsa loppusuoran alussa 4. radalle, ja vauhtiin päästyään Joseph Boko rynnisti lopun selvästi parhaiten ehtien vielä oikein varmaan voittoon. Ei laukka mitenkään yllätyksenä tulisi, mutta Forss kommentoi viimeksi jo ennen lähtöä, että hevonen on kyllä selvästi varmistunut. Joseph Boko on vahva menijä, jolla voi ajaa monenlaisella taktiikalla. Paikka johtavan rinnallakin sopii mainiosti, minkä osoitti syyskuinen Vermon voitto kyseiseltä juoksupaikalta. 5 STONECAPES SETH sijoittui edellä mainitussa Vermon lähdössä johtopaikalta kakkoseksi. Myös viimekertainen Teivon Kriteriumin lohdutuslähdön kakkossija tuli keulasta. Keulapaikka lienee nytkin tähtäimessä. 8 Q-REX OAK jäi viimeksi Teivossa 3. sisälle pussiin. Kyseessä on kehityskelpoinen menijä. Myöskään 7 QVIDJA’S AAPO ei saanut viimekertaisessa Teivon lähdössä mahdollisuutta 2. sisältä. 6 SAMVAIS selviytyi Kriteriumin finaaliin, mutta silti ori ei kohoa ihan rankingin kärkisijoille. 2 JANIS JOPLIN BOKO on hyvältä lähtöpaikaltakin vain hyvä haastaja.

Lähtö 5. | Toto64-2

RANKING
A) 7-4 B) 2-1-12-9-10-11-8-3-5
GUILTY PLEASURE – MASTERSTROKE ARIA – AMOUR AMIKO – LANGEN’S AIRBORNE

Toisessa Toto64-kohteessa 7 GUILTY PLEASURE nousee mainion välistarttinsa ansiosta suosikiksi. Ruuna nimittäin voitti torstaina keulasta Jokimaa Tekee Tähtiä –kilpailun karsinnan. Kun jo aiemmatkin kilpailut Hannu Koven käsistä sujuivat positiivissävytteisesti, voi ruuna napata keulavoiton nytkin. 4 MASTERSTROKE ARIA on lähdön toinen A-hevonen. Hannu Torvinen otti ruunaan tuntumaa viime Vermon kisassa ja tuloksena oli heti kakkossija hyvällä 800 metrin kirillä 4. ulkoa. Ilman selkää ruuna kiri viimeiset 400 metriä. Tällä kertaa niin vastus kuin asetelmatkin vaikuttavat varsin sopivilta. Masterstroke Aria on toinen vaihtoehto johtopaikalle, mutta viime kilpailun perusteella Guilty Pleasure on kuitenkin ykkösehdokas joukon johtajaksi. 2 AMOUR AMIKO ailahtelee jonkin verran, mutta pystyy hyvänä päivänään menestymään. Viimeksi Vermossa Amour Amiko esiintyi pikamatkalla edukseen, sillä ruuna pääsi etenemään 3. rataa pitkin johtavan rinnalle vasta kierros matkaa maaliin. 1 LANGEN’S AIRBORNE oli syyskuisessa Vermon kisassaan ihmeen saamaton. Ruuna pystyy paljon parempaankin, ja lähtöasetelmatkin ovat mainiot. 12 ESTELLE NORDIQUE toivoo kovaa ylivauhtia. 9 LEEMARK’S EVELYN on hämmästyttävästi onnistunut kilpailemaan koko kauden ilman totosijoja, vaikka on tehnyt useita ihan näppäriä suorituksia. 10 BERNETTA voitti viimeksi keulasta, mutta nyt tehtävä on kaikin puolin paljon haastavampi.

Lähtö 6. | Toto64-3, Toto4-1

RANKING
A) 6-9 B) 5-4-10-1-2-3-11-8
CANTONA AMERICA – PASCHA TILLY – HAZELHEN HERMES – POR NIE ROCK

Toto4-peli käynnistyy Vantaan Energian Voimaliigalla. A-ryhmään nostetaan kaksi hevosta, mutta näiden epäonnistuessa lähtö suorastaan vilisee realistisia voittajakandidaatteja. 6 CANTONA AMERICA on tottunut menestymään, mutta viimeksi Teivossa ruunalle jäi johtopaikalla vaihde päälle, minkä jälkeen loppusuora osoittautui työlääksi. Lähtöön panostamalla tässä voisi päästä etenemään nopeasti johtopaikalle, mutta viimekertaisen käyttäytymisen jälkeen Hannu Torvinen ei välttämättä halua panosta lähtöön lainkaan, jotta ruuna pysyy varmasti rauhallisena. Sinänsä Cantona Americalla kun ei ole mikään kiire johtopaikalle, sillä kirikykyäkin löytyy. Voittaessaan Vermossa viime kuussa keskipitkällä matkalla Cantona America kiri 4. ulkoa loppusuoraa näyttävästi. Mikäli Cantona America ei panosta lähtökiihdytykseen, voisi johtopaikka olla nappilähdöllä 9 PASCHA TILLY haettavissa. Pascha Tilly pystyy toki ottelemaan kärkisijoista muillakin juoksunkuluilla, mutta varsinkin keulapaikalta se olisi huippumielenkiintoinen. 5 HAZELHEN HERMES avaa tosi tasaisen B-ryhmän. Se aloitti pitkän taukonsa jälkeen Forssassa kelvollisella kakkossijalla, ja startti vei varmasti eteenpäin. 4 POR NIE ROCK on suoritusvarma menijä, jolle pitkä matka sopii hyvin. Pelihevosia ovat myös tauolta startin kroppaansa saanut 10 CELEBRITY LANE sekä paalun kolmikko 1 QVIDJA’S FIRST, 2 YEEZUZ ja 3 THE RECTOR. Näistä Qvidja’s First antanee ainakin ensi tahdit lähdölle.

Lähtö 7. | Toto64-4, Toto4-2, Troikka

RANKING
A) 13-1-11-16-3 B) 5-7-10-9-8-15-12-6-14 C) 2-4
MERRAN JYSKE – LENNON RAPINA – VILIVIIMA – SIPORIN SANTTU

Illan ensimmäisessä troikkalähdössä A-ryhmään kohoaa viisi hevosta, joiden keskinäinen rankingjärjestys voisi olla oikeastaan mikä tahansa. 13 MERRAN JYSKE olkoon marginaalinen ykkösrankkaus, koska ei ole niin epävarma kuin rankingissa seuraavina tulevat. Merran Jyske joutui taivaltamaan viime keskiviikkona 2. rataa ilman selkää, mikä ei missään tapauksessa ole ruunalle optimaalinen juoksupaikka, vaikka Porin hallittu voitto helpommasta lähdöstä samaiselta juoksupaikalta tulikin. Mikäli Merran Jyske saa kirissä eteensä vetäviä selkiä, pystyy se tykittämään loppusuoraa vauhdikkaasti. 1 LENNON RAPINA on mainiolla paikalla, mistä pystyy ilman muuta ravilla paljoon. Laukkariski on kuitenkin korkea. Lappeenrannan 75-päivän voittojuoksussaan Lennon Rapina nousi 3. sisältä johtavan rinnalle 1300 jäljellä, painui puolimatkassa kärkeen ja vastasi varmoin ottein maaliin asti. Päätöspuolikas oli 25,5-vauhtinen. 11 VILIVIIMA on todella epävarma. Fyysinen vire on kuitenkin kohdallaan. Toissakertainen pitkän matkan voitto tuli johtavan rinnalta, ja myös viimekertaisessa pitkän matkan kisassa ruuna oli tekemässä samalta juoksupaikalta vahvaa juoksua, kunnes laukkasi menestyjän oloisena 500 jäljellä. 16 SIPORIN SANTTU näytti kirivän Viliviiman laukattua voittoon, mutta laukkasi lopulta itsekin johtavan rinnalta loppusuoralle tultaessa. Epävarma, mutta pystyvä on tämäkin. 3 PÄRTTYL kilpailee menestysputkessa ja on yksi kovista. Vastus ei ole kuitenkaan väheksyttävä, mikäli muut A-hevoset onnistuvat.

Lähtö 8. | Toto64-5, Toto4-3, Päivän Duo-1

RANKING
A) 1-3-8-11 B) 4-2-10 C) 5-7-9-6
LOVEYA FASHION – MIDSUMMER LOVE – BLUEBIRD NASH – NEDDA MILLER

Duo-peli käynnistyy lämminveritammojen IV Divisioona –karsinnalla. 1 LOVEYA FASHION on aloittanut pitkän taukonsa jälkeen voitolla sekä kakkossijalla. Kyseessä on todellinen luokkamenijä, mutta on kuitenkin huomattava, että tamma tosiaankin vasta palailee pitkältä tauolta, ja muutenkin rutiinia näihin lähtöihin on vielä vähän. Keulapaikan pitäminenkään ei ole ollenkaan saletissa. 3 MIDSUMMER LOVE on nimittäin niin nopea avaaja, että se on ulkopuoleltakin suosikki keulapaikan ottajaksi. Viime voitto tuli niin mainiolla suorituksella, että johtopaikalta Midsummer Love ei todellakaan olisi helppo ohitettava, mikäli matkavauhti pysyisi sopivana. Viimeksihän tempo oli koko ajan raastavaa, mutta nyt juostavaa matkaa on puoli kierrosta enemmän. Edellä mainittu kaksikko tulee rankingissa kutakuinkin tasapäin. 8 BLUEBIRD NASH ja 11 NEDDA MILLER tulevat huonoilta paikoiltaan selvästi perässä, mutta mahdollisen ylivauhtisen avauksen sattuessa tilanne muuttuisi hetkessä. Niinpä tämäkin kaksikko kelpuutetaan harkinnan jälkeen mukaan A-ryhmään. 4 VITESSE on vauhtikestävä menijä, joka olisi parhaimmillaan reipastempoisessa juoksussa. Kunto on kohdallaan, mutta koko suosikkinelikon kukistaminen on kuitenkin tiukassa. 2 PEARL ON STAGE ei riittänyt viimeksi 4-vuotislähdössä, ja kyllä voitosta otteleminen tulisi tässäkin lähdössä yllätyksenä.

Lähtö 9. | Toto64-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka

RANKING
A) 4 B) 11-10-2-9-7-5-3-12-6 C) 8-1
BETTER BOSS – VALIANT DREAM – BWT CAESAR – BEWITCH BOY

Illan päätöslähtönä ajettavassa toisessa troikkalähdössä asetelmat ovat vahvasti 4 BETTER BOSS puolella. Koska kovimmat vastustajat on arvottu takariviin, päässee Better Boss etenemään kiihdytysvaiheen sujuessa haavereitta sujuvasti johtopaikalle. Sen jälkeen Iikka Nurmosen kovakuntoinen suojatti ei kyllä normaalina häviäisi. Sen verran urheasti Better Boss viimeksi Teivon Tammer-ajossakin kamppaili johtopaikalta kivikovaa Atupemia vastaan. 11 VALIANT DREAM aloitti Mika Forssin käsistä neljällä vakuuttavalla voitolla. Viimeksi ruuna oli mukana uransa toistaiseksi kovimmassa tehtävässä, ja lopputuloksena oli täydellinen simahtaminen keulasta runsaat 700 jäljellä. Kaikki ei tainnut olla silloin kunnossa. Edellisten kilpailujen kaltaisena Valiant Dream pystyy takarivistäkin paljoon, mutta keulassa juoksevan Better Bossin kukistaminen ei siltikään tunnu realistiselta. 10 BWT CAESAR on kyvykäs 5-vuotias, jonka voittosumma voisi olla vielä korkeampikin. Kaarrejuoksussa on aina välillä omat ongelmansa, mutta onnistuessaan BWT Caesar pystyy paljoon. 2 BEWITCH BOY on tehnyt Sami Alamaan käsissä uuden tulemisen. Alla on jo useita positiivisia suorituksia. Tässä voisi olla paikka nappireissuun Better Bossin takana 2. sisällä, jolloin totosija olisi täysin mahdollinen. 9 EL DIRTYMAN ja 7 MAY ROSE ovat peruskyvykkäitä hevosia, jotka eivät kuitenkaan ole suoritustasoltaan luotettavia.

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

T4-1: 6,9 + 5,4,10,1,2,3 (11,8)
T4-2: 13,1,11,16,3 (5,7)
T4-3: 1,3,8,11 + 4 (2,10)
T4-4: 4 (11,10)

Pieni systeemi 40 riviä, hinta 8 euroa.
Suuri systeemi 200 riviä, hinta 40 euroa.

PÄIVÄN DUO | L8-L9

1,3,8,11
4

Yhteensä 4 yhdistelmää.

TROIKKA | LÄHTÖ 7

13,1,11,16
13,1,11,16,3
13,1,11,16,3,5,7,10

Yhteensä 96 yhdistelmää, hinta 48 euroa.

TROIKKA | LÄHTÖ 9

4
11,10,2
11,10,2,9,7,5,3,12,6

Yhteensä 24 yhdistelmää, hinta 12 euroa.

OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTIT 

Ari Moilanen

L2/2 BEATRIX KIDDO: Aivan asiallisilla suorituksilla tamma on aloitanut uransa. Ennen viime kisaa oli viikolla ollut jotain pientä probleemaa ja tuo hieman näkyi startissa. Hevonen ei ollut ihan samanlainen jälkimmäisessä, vaikka kelpo juoksun tekikin. Varmasti se on lähtenyt liikkeelle sekä voltista, että auton takaa.

L4/6 SAMVAIS: Ori teki ihan hyvän esityksen ajamassani Kriterium-karsinnassa. Ravia mennessään se on kelpo polle tähän lähtöön.

L4/8 Q-REX OAK: Varsa tekee tasaista työtä. Lähtöpaikka on vähän turhan ulkona. Keulasta tämä olisi ihan eri hevonen. Juoksunkulut sanelevat paljon kaksikon keskinäistä järjestystä Vermossa.

L5/8 SAHARA HOT MAMA: Hiukan tasapaksuja on olleet viime suoritukset. Aivan hyvät reissut on saatu, mutta viimeistä puristusta on vähän uupunut.

L6/4 POR NIE ROCK: Lauantaina Seinäjoellä lähtöpaikka oli ulkona. Ei saatu paikkaa parijonosta ja hänniltä ei ollut mitään jakoa pärjätä.

L8/11 NEDDA MILLER: En ole ollut juttusissa valmentajan kanssa. Hevonen palasi Turussa pitkältä tauolta ja sillä on nyt startti kropassa. Aina tamma on pärjännyt, jos ravi vain on luistanut.

L9/7 MAY ROSE: Teivossa oli kovatasoinen porukka. Tämä voi jossain kohta voittaakin lähdön. Tamma kilpailee paljon tauluaan paremmassa vireessä.

Jarno Kauhanen

L4/5 STONECAPES SETH: Toki finaaliin tiukasti tähdättiin Kriteriumissa. Karsinnassa mentiin matkalla vähän liian reipasta sille kelille. Tämä haki keulat ja oli siinä väliprässikin. Väsy tuli lopussa. Consolationissa hevonen oli parempi, vaikka tappio tulikin. Kokeiltiin ensimmäistä kertaa kääntyviä lappuja. Ruuna oli vielä johdossa, kun kuski veti laput vähän ennen maalia. Varsa hieman hölmistyi ja hiljensi. Hyvältä hevonen tuntuu kotona. Ei moitittavaa. Tästä saadaan lähtö ennen Kymenlaakso-ajon karsintoja.

L6/7 TROT KRONOS: Hevonen ei ole ollut kuin kerran sellainen, mitä on toivottu. Tuossa Lahden voittojuoksussa. Viimeksi se meni loppukaarteessa ulkoradoilla oikeaohjaiseksi ja vauhtia hukkui siihen. Hieman epäluotettava tapaus ja vaikea on mitään varmaa luvata. Jos se suorittaa parhaalla tasollaan, pystyy se pärjäämään tässäkin. Jos rata sallii, ainakin edestä napataan kengät pois. Todennäköisesti yritetään sisäratajuoksua.

Christa Packalen

L2/3 IMAKEITUPTOTHESKY: Varsa oli hyvä avauskilpailussaan ja se voitti helposti. Nyt on pidempi matka, mikä on etu. Lähtö on kyllä kovempi, mutta uskon tamman pystyvän pärjäämään tässäkin.

L6/6 CANTONA AMERICA: Ruuna jäi Teivossa painamaan ihan liikaa ja lopussa tuli väsy. Nyt ajetaan selkäreissu. Hevosen pitäisi pärjätä Vermossa. Kummallekaan ei tule varustemuutoksia.

Matias Salo

L6/10 CELEBRITY LANE: Ruuna palasi Teivossa paussilta. Se jäi lopulta kuolemanpaikalle. Hevonen kangistui lopussa vähän. Hieman taukotukkoisuus näkyi. Aivan positiivinen esitys. Nyt on startti kropassa ja uskon sen vieneen ruunaa kovasti eteenpäin. Tämä on mennyt hyvin kaikki matkat. Takamatkalta ei tarvitse alussa hötkyillä. Säästyy kirivoimat loppuun.

L9/5 MASSIVE CLOUT: Hevonen suorittaa tasaisen asiallisesti koko ajan. Se kilpailee perushyvässä kunnossa. Juoksunkulku sanelee paljolti sijoituksen. Onnistuneella reissulla ruuna pystyy kärjen tuntumaan. Ainakin jotain kenkiä riisutaan tälläkin kertaa.

Juha Utala

L2/6 QUICK CASH: Vähän on taukoa alla. Ehkä rahasijasta on hyvä lähteä liikkeelle.

L2/11 PIECE OF GLORY: Tamma on tehnyt aivan hyviä startteja. Lähtöpaikat on vähän sanelleet pärjäämistä. Viimeksi keula sai vetää tosi hiljaa ja tempo kiihtyi sitten koko ajan. Nyt on erilainen tehtävä. Halusin ajaa yhden volttilähdön ennen Kymenlaakso-ajon karsintoja. Tuskin mitään yliaktiivista ajoa nähdään tässä. Toton tuntumassa jos ollaan, ihan hyvä.

L8/4 VITESSE: Hevonen naputtaa menemään tasaisen varmasti. Viimeksi Teivossa se vähän arkoi kavioitaan. Nyt ajetaan kengät jalassa. Ehkei tuolla ole valtavaa merkitystä tämän kohdalla. Pari hyvää siinä on vastassa. Tähdätään sijoille 3-5.
 

Lähtö 1 
Väliajat 12,5-16,0-19,0-15,5

E.V. MICI: Ei pystynyt puolustamaan johtopaikkaa. Kohosi 1. kaarteessa 2. ulos. Jäi ilman vetoapua 450 juostuna. Puristi väkisin ykköseksi. 
OLLY JUMPER: Vaati alkumatkasta johtavalta vauhtia. Painui keulaan 450 juostuna. Avaus venähti suht reippaaksi. Vastasi hyvin perille saakka. Hävisi kuitenkin täpärästi. 
WIVIAN PII: Lähti vauhdikkaasti ja eteni keulaan ennen 1. kaarretta. Jatkoi 2. sisällä 450 juostuna. Käänteli 150 ennen maalia 3. radalle. Ei pystynyt haastamaan kärkikaksikkoa. 
FASHION CLOUD: Matkasi 5.-4. sisällä. Oli pussissa loppukaarteessa. Sai tilaa 200 ennen maalia ja lopetti kohtalaisesti. 
SANTOS BRAVE: Nousi 4. sisältä 2. kaarteen lopussa 3. ulos. Menetti viim. takasuoran lopussa metrejä väsyvän takana. Käänteli loppukaarteessa 3. radalle varsin kaukana kärjestä. Tuli kohtalaisesti perille. 
TIRELESS SURVIVOR: Nappireissu 3. sisällä. Vaisu. 
TURBORI: Oli 2. ulkona vaikeuksissa viim. takasuoralla. Kehno. 
HOPE'S LEGACY: Juoksi hännillä. Laukkasi etusuoralla ja jäi taustalle.
IMMERSIVE WORKOUT: Poissa.

Lähtö 2 
Väliajat 22,0-20,5-19,5-13,0

IMAKEITUPTOTHESKY: Kiihdytti keulapaikalla tempoa lopussa. Oikein varma voitto. 
PIECE OF GLORY: Laukkasi 1. kaarteen alkuun. Juoksupaikka 5. sisällä. Kiri mallikkaasti perille ja nousi vielä kakkoseksi. Viim. 600 m 12,0. 
LUCAS LA RENTA: Kohosi 4. sisältä viim. takasuoralla 3. ulos. Käänteli samassa 3. radalle. Polki mukavasti maalin asti. 
BEATRIX KIDDO: Nappireissu johtavan takana. Kohtalainen. 
RARITY RED: Kiersi 1. kaarteen 4. rataa. Pääsi 1. etusuoran lopussa toiselle ilman vetoapua. Punnersi vahvasti perille asti. 
THE STORY: Hyökkäsi 4. ulkoa 1200 jäljellä. Eteni 2. ulos 800 ennen maalia. Veto hiipui loppukurvissa. 
MAY BE MERRY: Ei vakuuttanut 3. ulkoa. 
FINGERBORG: Oli 3. sisällä vaikeuksissa viim. takasuoralla. 
BLANDON: Kiersi 1. kaarteen 3. rataa ja eteni 2. ulos. Varhain vaikeuksissa. 
QUICK CASH: Putosi heti hännille. Pysyi taustalla. 
ZIRKONIA COMERY: Laukkasi 1. etusuoralla 3. sisällä. Hylättiin.
BAKETAMON FRIDO: Laukat lähtöön ja uudestaan 1. kierroksen aikana. Hylättiin liioista laukoista.

Lähtö 3 
Väliajat 31,5-32,5-33,0-28,5

RIINAN KIRMA: Nousi 3. sisältä 1. kaarteessa toiselle ilman vetoapua. Sai selän eteen 500 juostuna. Käänteli viim. takasuoralla 3. radalle. Kiri ykköseksi. Viim. 600 m 27,7. 
OJALAN VILKAS: Lähti viim. takasuoralla selässä 3. radalle. Punnersi kakkoseksi. 
EL TIMOTEI: Avasi johtavan rinnalle ja painui keulaan 250 juostuna. Asiallinen suoritus. 
PIPAREEMO: Lähti 4. ulkoa viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Käänteli 200 ennen maalia 4. radalle. Kelpo kiri. 
H.V. TUREKS: Matkasi 5. sisällä. Nousi viim. takasuoralla 5. ulos. Käänteli 350 ennen maalia selissä 3. radalle. Mukavasti perille. 
RANTANIEMELÄN SAVU: Juoksupaikka 3. sisällä. Nousi viim. takasuoralla 2. ulos. Varsin vaisu lopussa. 
KOPSAHOVIN HUMMA: Laukkasi ennen 1. kaarretta. Eteni 3. kaarteessa 6. sisälle. Nousi 950 jäljellä 6. ulos. Ei pystynyt parannuksiin lopussa.
TROLLE: Avasi keulaan. Jatkoi 1. kaarteessa 2. sisällä. Nappireissu. Ei vielä vakuuttanut pitkän tauon jälkeen. 
REHULAN NOPEE: Hyökkäsi 5. ulkoa 700 jäljellä. Laukkasi 550 ennen maalia.
KARMAN JAROMIR: Kiersi alun 3. rataa ja eteni toiselle ilman vetoapua 500 juostuna. Ravi hukkui 50 ennen maalia. Menetti siinä rahasijan. Hylättiin.
PYRKIVÄN VESKU: Juoksi 4.-3. sisällä. Nousi toiselle puoli kierrosta ennen maalia. Oli viim. kaarteessa pussissa. Käänteli 3. radalle loppumatkasta. Laukkasi 100 jäljellä. Hylättiin.

Lähtö 4 
Väliajat 13,0-16,5-17,0-12,0

JOSEPH BOKO: Otti lähdön tosi varman päälle. Nousi 1. takasuoralla toiselle ilman vetoapua. Hankki loppusuoralla oikein vaivatta otteen johtohevosesta. Viim. 400 m 11,2. 
QVIDJA'S AAPO: Eteni keulaan 1. kaarteeseen mentäessä. Sai vetää matkalla tosi maltillista tempoa. Ei pystynyt vastaamaan lopussa voittajalle. 
Q-REX OAK: Nousi 4. sisältä 1300 jäljellä 2. ulos. Asiallisesti perille. 
JANIS JOPLIN BOKO: Nappireissu johtavan takana. Ei pysynyt lopussa parhaiden kyydissä. 
MATAMIXX: Juoksupaikka 3. sisällä. Käänteli viim. kaarteessa 2.-3. radalle. Ei pystynyt parantamaan. 
STONECAPES SETH: Alku 3. rataa. Laukkasi 1. kaarteessa. Hylättiin liioista laukoista.
MUCKELYMIMMY: Poissa.
SAMVAIS: Poissa.

Lähtö 5 
Väliajat 13,5-16,5-17,5-13,0

MASTERSTROKE ARIA: Iski 2. ulkoa 1. takasuoralla 3. radalle ja eteni toiselle ilman vetoapua. Vastasi haastajalle varmasti ja puristi hienosti maaliin saakka. 
GUILTY PLEASURE: Hyökkäsi 3. ulkoa 800 jäljellä ja eteni hurjalla spurtilla kärkiparin rinnalle. Ei päässyt pudottamaan toiselle ennen loppukurvia. Punnersi väkevästi perille asti. Viim. 700 m 11,5. 
ESTELLE NORDIQUE: Nousi kaukaa 5. ulkoa 900 jäljellä 3. radalle. Kiersi vahvasti loppumatkan ja esitti upean kirin. Viim. 800 m 11,7. 
AMOUR AMIKO: Juoksi johtavan takana. Nousi toiselle puoli kierrosta ennen maalia. Kohtalainen. 
LEEMARK'S EVELYN: Juoksupaikka 4. sisällä. Oli loppukurvissa pussissa. Pääsi nousemaan toiselle 250 ennen maalia. Jatkoi pian 3. radalle. Mukavasti perille. 
SAHARA HOT MAMA: Juoksi 4. ulkona. Jatkoi 800 jäljellä 3. ulkona. Käänteli 550 jäljellä selässä 3. radalle. Tasaisesti perille. 
BERNETTA: Matkasi 5. sisällä. Nousi viim. takasuoralla 4. ulos. Kiri aivan hyvin perille. Viim. 400 m 12,5. 
LANGEN'S AIRBORNE: Puolusti keulapaikan. Pehmeä lopussa. 
HELEN IS HER NAME: Juoksupaikka 3. sisällä. Taipui loppumatkasta. 
POCKET MATT: Alku toista ilman vetoapua. Sai jatkossa selän eteen. Taipui pahoin loppumatkasta. 
GRANITE: Laukkasi lähtösuoralla. Hylättiin.
OBSESSION EDEN: Poissa.

Lähtö 6 
Väliajat 18,0-18,5-16,0-15,0-11,5

POR NIE ROCK: Juoksi 4.-3. sisällä. Pääsi 2. sisälle puoli kierrosta ennen maalia. Portit aukesivat onnekkaasti keulahevosen laukatessa. Pääsi etenemään kiertelemättä ylivoimavoittoon. Viim. 700 m 11,2. 
SUDBURY: Matkasi 2.-3. ulkona. Pudotti 700 jäljellä sisälle. Pääsi etenemään onnekkaastikin sisärataa kakkoseksi. 
PASCHA TILLY: Juoksi 3.-4. ulkona. Käänteli 3. radalle 1700 jäljellä. Juuttui polkemaan parijonon ulkopuolelle. Oikein sitkeä esitys. 
CELEBRITY LANE: Matkasi 5.-4. sisällä. Nousi viim. takasuoralla 4. radalle. Asiallinen kiri. Viim. 600 m 12,6. 
DREAMBOW: Juoksi 6. sisällä. Lähti viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Pudotti loppukurvissa toiselle. Oli vailla väylää. Tiputti sisälle 100 ennen maalia ja tuli tasaisesti. 
QVIDJA'S FIRST: Nousi johtavan takaa toiselle 500 ennen maalia. Tasapaksu. 
HAZELHEN HERMES: Alku toista ilman vetoapua. Sai selän eteen 1900 jäljellä. Hakeutui 600 ennen maalia selässä 3. radalle. Tuli pussissa maaliin.
YEEZUZ: Kohosi 3. sisältä 1900 jäljellä toiselle ilman vetoapua. Antautui loppumatkasta pahoin.
THE RECTOR: Avasi keulaan ja veti joukkoa. Laukkasi loppukaarteessa johtopaikalta. Hylättiin.
CANTONA AMERICA: Poissa.
TROT KRONOS: Poissa.

Lähtö 7 
Väliajat 30,5-29,5-26,5-26,0

PÄRTTYL: Eteni toista rataa ja painui keulaan 450 juostuna. Vastasi mallikkaasti perille asti. Niukka mutta varma voitto. 
MERRAN JYSKE: Lähti 6. ulkoa etusuoralla selissä 3. radalle. Punnersi vahvan kirinsä kakkoseksi. 
ADVEN TURE: Sitkeä esitys toiselta ilman vetoapua. 
TÄHTIMENEVÄ: Juoksupaikka 3. sisällä. Kohosi 550 jäljellä 4. ulos. Oli viim. kaarteessa pussissa. Sai tilaa 250 ennen maalia. Mukavasti perille. 
SIPORIN SANTTU: Liittyi 7. ulkoa etusuoralla 3. radan letkaan. Käänteli loppusuoralla 5. radalle. Teki vahvan juoksun. 
JILIAN LAX: Laukkasi 1. kaarteessa. Juoksi sitten 2. ulkona. Tasainen. 
AARTEEN ETSIJÄ: Peri laukkojen myötä keulapaikan 1. kaarteessa. Jatkoi 450 juostuna 2. sisällä. Pehmeä lopussa. 
INTOIIVARI: Juoksi 6. sisällä. Nousi kierros jäljellä 5. ulos. Oli loppumatkasta pussissa. Sai tilaa 200 ennen maalia ja polki aivan mukavasti loppusuoran.
AHON TAIKA: Juoksupaikka 4. sisällä. Jatkoi viim. takasuoralla 3. sisällä. Ei vakuuttanut. 
RAPSANTERI: Laukka 1. kaarteeseen. Juoksi 5. sisällä, mistä kohosi 1100 jäljellä 4. ulos. Tasainen suoritus. 
VEKRAUS: Juoksupaikka 8.-6. ulkona. Liittyi 3. radan jonoon 900 jäljellä. Kohtalainen paluustartti. 
KRISTA: Laukka lähtökiihdytykseen. Matkasi sitten 7.-5. sisällä. Pysyi hännillä.
LENNON RAPINA: Laukkasi 1. kaarteessa johtopaikalta. Jatkoi sitten 4. ulkona, mistä lähti etusuoralla vetämään 3. radan letkaa. Uusi laukka viim. takasuoralla. Hylättiin.
VENNELMON TYYNE: Laukka kiihdytykseen. Lähti aivan hänniltä 9. ulkoa etusuoralla selissä 3. radalle. Laukkasi uudestaan loppusuoran alussa ja hylättiin liioista laukoista.
VILIVIIMA: Laukka kiihdytykseen. Lähti 5. ulkoa etusuoralla selässä 3. radalle. Jatkoi viim. takasuoralla kolmatta ilman vetoapua. Laukkasi uudestaan 150 ennen maalia totokamppailusta. Hylättiin.
UNNAN TÄHTI: Juoksupaikka 3. ulkona. Oli loppukurvissa vailla vapaata. Käänteli 250 jäljellä 3. radalle. Laukkasi 50 ennen maalia rahasijan. Hylättiin.

Lähtö 8 
Väliajat 16,5-19,5-16,0-11,0

NEDDA MILLER: Iski 2. ulkoa 700 jäljellä ja eteni johtavan rinnalle. Puristi lopussa väkisin ykköseksi. Viim. 700 m 09,7. 
MIDSUMMER LOVE: Täräytti keulaan. Sai vetää matkalla tosi maltillista vauhtia. Vastasi pitkään voittajalle, mutta jäi kakkoseksi. 
LOVEYA FASHION: Matkasi johtavan takana. Nousi loppukaarteessa toiselle ja maalisuoralla 3. radalle. Kiri kärkirintamaan. 
PEARL ON STAGE: Nappireissu 3. sisällä. 
ELEGANCE SISU: Matkasi 4. sisällä. Ei vakuuttanut. 
BEAUTY ERIN: Ei esittänyt oikein mitään 4. ulkoa. 
VITESSE: Lähti 3. ulkoa 700 jäljellä selässä 3. radalle. Kiri ei kantanut kunnolla. 
MOUNTAIN SMOKE: Juoksi johtavan rinnalla. Taipui viim. takasuoralla pahoin.
JUNIOR MAGISTRATE: Poissa.
BLUEBIRD NASH: Poissa.
HAZELHEN HEMERA: Poissa.

Lähtö 9 
Väliajat 13,5-14,5-13,5-10,0

BETTER BOSS: Painui toiselta radalta keulaan 400 juostuna. Piti yllä tasaisen reipasta tempoa. Lopetti kymppiä ja oli todella vakuuttava. 
MASSIVE CLOUT: Pääsi pudottamaan johtavan kantaan 1. kaarteeseen mentäessä. Jatkoi 1. takasuoran alussa 3. sisällä. Nousi toiselle 250 ennen maalia ja käänteli loppusuoralla 3. radalle. Kiri hyvin kakkoseksi. 
MAY ROSE: Kiersi 1. kaarteen 3. rataa. Jäi taivaltamaan toista rataa ilman vetoapua. Oikein sitkeä esitys palkittiin totosijalla. 
BEWITCH BOY: Avasi keulaan. Jatkoi 2. sisällä 400 juostuna. Kelpo suoritus. 
BESTSELLER: Juoksi 5. sisällä. Oli loppukaarteessa pussissa. Nousi toiselle 300 jäljellä ja kiri tosi terävästi loppumetrit.
EL DIRTYMAN: Hyökkäsi 3. ulkoa 450 jäljellä. Kiri ei kantanut kunnolla perille asti.
DENNIS BOKO: Juoksi 4. sisällä. Tasaisesti perille. 
ROSE COGER: Lähti 4. ulkoa loppukaarteessa selässä 3. radalle. Kohtalainen. 
PUCE TANIC E.: Tasapaksu 2. ulkoa. 
LEEMARK'S CASIMIR: Nousi 6. sisältä 900 jäljellä 5. ulos. Ei pystynyt lopussa parannuksiin. 
BWT CAESAR: Poissa.
VALIANT DREAM: Poissa.