Keskiviikko-ravit

20.02.2019 18:00

Keskiviikko-ravit

Voitokkaasti jälleen aloittanut Ranch Kelly juoksee Tammatähdessä

Vuoden 2018 hevonen, Suur-Hollolan sankaritar, Suomen mestari ja Pariisin valloittaja Ranch Kelly ilahduttaa vermolaisyleisöä keskiviikkona. Anne Luttisen silmäterä aloitti kauden 2019 torstaina Jokimaalla voitokkaasti. Nyt on vuorossa Vermo, ja ensimmäinen isompi tähtäin lienee Espoon Palkinnossa lauantaina 2. maaliskuuta.

Ranch Kelly nähdään illan kahdeksantena lähtönä ajettavassa Tammatähdessä. Vastus on hyvää luokkaa. Stoneisle Ocean teki erinomaisen viime kauden ja menestyi myös Ruotsissa. Bosses Lily juoksee toisen kilpailun pitkän tauon jälkeen. Callela Eliza valloitti tammikuussa Tammatähden. Ravit alkavat klo 18. Tervetuloa!

KÄSIOHJELMAN NÄKÖISPAINOS

20.2.2019 Vermo

Selaa julkaisua

 

TOTO64-VARMAVALINNAT

Toto64-systeemien läpivarmaksi valitaan tällä kertaa taukohevonen. Kolmannen kohteen 6 LARSMAN pääsee aloittamaan 6-vuotiskautensa kykyjensä puolesta niin sopivasta tehtävästä, että viime vuoden Derby-kolmoseen löytyy heti vahvasti luottoa. Toki valmentaja Leo Mönttisen viime hetken kommentit on syytä kuunnella tarkasti, mutta samalla on myös muistettava, ettei Mönttinen yleensäkään tauolta palaavia suojattejaan liikaa hehkuta. Yleensä Mönttisen valmennettavat palaavat kyllä tauoltakin kelpo kilpailuvireessä, vaikka tietysti paras terä löytyykin sitten vasta starttien myötä.  Neljäntenä kohteena ajettava Teräsmiesliiga pelataan Toto64-systeemeissä kahdella vahvalla 40 metrin takamatkalta liikkeelle lähtevällä kilpurilla. Sekä 12 CYRIUS D’ARIANE että 15 GUIDO DI QUATTRO hyötyy juostavasta matkasta, ja molemmilla pystyy kyllä tekemään tarpeen vaatiessa peliliikkeitä jo hyvissä ajoin. Viidennessä kohteessa kanuunatamma 7 RANCH KELLY toimii pienen systeemin apuvarmana. Vahvasta välistartista huolimatta Anne Luttisen suojatti varmistetaan kuitenkin suuressa systeemissä.

TOTO64-VIHJESYSTEEMIT

T64-1: 9,8,3 + 4 (2,7)
T64-2: 3,4,7,1 (9,5)
T64-3: 6 (3,5)
T64-4: 12,15 (7,6)
T64-5: 7 + 4,5,3,1 (6,2)
T64-6: 10,1,6 + 2,9,8,4,11,12 (5,7)

Pieni systeemi 72 riviä, hinta 7,20 euroa.
Suuri systeemi 1440 riviä, hinta 144 euroa.

ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT 

Lähtö 1.

RANKING
A) 3-9-10-13-4-6-8 B) 1-7-5 C) 12-11-2
LE SAMUEL – HERMAN HALM – BACKWOOD’S HEXFIRE – WILLE’S RAINMAKER 

Ravi-illan käynnistävä montélähtö on haastava pelipähkinä. Lähdöstä löytyy peräti seitsemän täysin realistista voitontavoittelijaa. Asemiaan rankingissa parantava 3 LE SAMUEL on ollut kärrylähdöissä vain tasainen, mutta monté tuntuu sopivan Henna Ikosen valmennettavalle hyvin. Porin kakkossija tuli positiivisella suorituksella ja Lahden välistartin Le Samuel voitti todella vakuuttavalla tyylillä juostuaan valtaosan matkasta toista rataa ilman vetoapua. Alkuperäinen suosikkimme 9 HERMAN HALM ei pystynyt tuossa samaisessa Lahden startissa parhaimpaansa. Se aloitti montéuransa Vermossa voitolla juostuaan valtaosan matkasta 2. rataa ilman selkää ja vastaavalla tasolla suorittaessaan se pystyy tässäkin paljoon. 10 BACKWOOD’S HEXFIRE on menestynyt montélähdöissä hyvin. Kaikki uran kolme montévoittoa on tullut johtopaikalta, mutta on ruuna kirinyt hyvin selästäkin, kuten teki myös viime startissaan. 13 WILLE’S RAINMAKER ei ollut viime kauden päätöskisassa kolmossijasta huolimatta parhaimmillaan. Huippuvireisenä ruuna nousee kärkeen 60 metrin takamatkaltakin. 4 DARK ALLEY oli Kuopiossa johtopaikalta kelpo kakkonen. Lahdessa laukka vaikeutti tehtävää. Keulapaikka lienee nytkin tähtäimessä. 6 VERNA LEE ZET kirii usein montélähdöissä loppusuoraa ihan mukavasti. 8 LE TISSIER on kilpaillut urallaan montélähdössä kaksitoista kertaa. Seitsemän kertaa ruuna on ravannut koko matkan, ja näistä heikon sijoitus on neljäs.

Lähtö 2.

RANKING
A) 3 B) 5 C) 2-1-4-6-7
PYÖRYLÄN PARONI – CAIJUS – SUVI KEVÄTÖN – KEISAR

Ravien toisesta lähdöstä löytyy suora pari, jonka osumatodennäköisyys on erittäin korkea. Selkeänä suosikkina starttaava 3 PYÖRYLÄN PARONI seurasi lauantaina Kuopiossa 2. sisältä keulasta voittaneen Ellin Sisun takaa varmasti kakkosrahoille. Tuota ennen se jäi toistuvasti kovissa lähdöissä jatkuvasti enemmän tai vähemmän pussiin. Tällä kertaa aiempaa merkittävästi helpommassa tehtävässä mitään tuskin jätetään sattuman varaan, ja ruunalla ajettaneen keulasta. Muu kuin voitto olisi ilman muuta pettymys. 5 CAIJUS on vähintään yhtä selvä kakkoshevonen. Sekin on tehnyt kovissa lähdöissä positiivisia suorituksia. On täysin mahdollista, että Caijus pääsee Pyörylän Paronin selkään 2. sisälle, mutta ei senkään tässä lähdössä pitäisi kaksarisijan suhteen olla mikään kynnyskysymys. 2 SUVI KEVÄTÖN on yksi tämän kauden kuningatarkilpailukandidaateista. Silti kovan suosikkikaksikon kukistamisen ei lähtökohtaisesti pitäisi onnistua. Mukavan uran tehnyt 1 KEISAR aloittaa viimeisen kilpailukautensa.

Lähtö 3.

RANKING
A) 7-3-5 B) 8-6-2-9-10-12-4-1-11
BELMERI – MAKEMAKE – SHADOW PRO MCQUEEN – HOMEHILL’S HUGO

Rankingin kärkeen kipuava 7 BELMERI on kehityskelpoinen 4-vuotias, joka juoksun onnistuessa hakee uransa toista voittoa. Viimeksi Seinäjoella ruuna kiertyi 2. ulkoa johtavan rinnalle vajaat 700 jäljellä ja jaksoi positiivisesti kakkoseksi. 3 MAKEMAKE on parantanut tänä vuonna selvästi menoaan. Vaikka ruuna jäi viimeksi Teivossa kolmanneksi, kulki se koko päätöskierroksen 16,1-kyytiä. 5 SHADOW PRO MCQUEEN palasi Forssassa tauolta. Ruunalla ajettiin vielä nätisti, eikä se päässyt käyttämään kärjen takana kaikkia voimiaan. Nyt ruuna on startti alla varteenotettava menestyjä. 8 HOMEHILL’S HUGO kiri Lappeenrannassa joukon hänniltä positiivisesti totoon. Vain lähtöpaikka pudottaa ruunan b-ryhmän puolelle. 6 DELTA RHYTHMN BOY on petrannut talven aikana menoaan. 

Lähtö 4. | Toto64-1

RANKING
A) 9-8-3 B) 4-2-7 C) 5-1
CELEBRATION SONG – HAZELHEN HERMES – ZO ZO HOSS – SACRAMENTO

Toto64-pelin avauskohteessa A-ryhmään kohoaa Ice Winen poisjäännin jälkeen kolme hevosta. Rankingin kärkeen kipuava 9 CELEBRATION SONG on kolmessa viime kilpailussaan taivaltanut 2. rataa ilman selkää. Sekin paikka sopii vahvalle tammalle oikein hyvin, mutta vielä parempi vaihtoehto olisi, mikäli tamma pääsisi iskemään reipasvauhtisessa juoksussa selkäjuoksun jälkeen. Takarivin lähtöpaikka tarjonnee siihen kelpo saumat. 8 HAZELHEN HERMES on ollut jatkuvasti hyvä ja on ilman muuta yksi avauskohteen tiukoista voitontavoittelijoista. Lauantaina Kuopiossa se punnersi kierroksen kirillä lopulta varmaan voittoon. 3 ZO ZO HOSS palasi lauantaina Turussa kahden kuukauden tauolta ihan kelpo vireessä. Ruuna teki parijonosta 600 metrin kirin ja vaikka askel lopussa hieman painoikin, saa Matias Salon valmennettava puhtaat paperit suorituksestaan. Startti kropassa se luonnollisesti parantanee. B-ryhmän käynnistävä 4 SACRAMENTO S on väläytellyt viime starteissa vahvaa nousuvirettä. Ruuna on nappireissulla mahdollinen yllättäjä, mutta tässä porukassa nelosratakin saattaa olla nappijuoksun saamisen kannalta liian ulkona. 2 FIKA ottanee ainakin ensimmäiset keulat. 

Lähtö 5. | Toto64-2

RANKING
A) 3-4-7-1 B) 9-5-6-8-12-10-2-11
CONFIDENCE MAN – CAPE’S CAVIAR – READY CREDIT – STELLA’S BOY

Toisessa Toto64-kohteessa 3 CONFIDENCE MAN hakee tiukasti uransa avausvoittoaan. Se on kahdessa viime kilpailussaan tehnyt rehdit suoritukset johtavan rinnalta. Olemuksen perusteella laukkariskikin on viime kuukausien aikana selvästi pienentynyt. Confidence Man tuskin pystyy alussa ottelemaan kärkipaikasta, mutta joka tapauksessa lähtöasetelmat ovat mainiot, ja vahvalla menijällä voi sitten tarpeen vaatiessa tehdä ratkaisuja jo matkalla. 4 CAPE’S CAVIAR juoksi viimeksi Forssassa lopulta 2. sisällä, mistä kiri loppusuoralla varmaan voittoon. Kyseessä oli vasta toinen tauon jälkeinen kilpailu, joten eiköhän kuntokäyrä osoita edelleen ylöspäin. Tämän lähdön lopullista keulahevosta ei ole helppo veikata, mutta ykkösveikkaus on Cape’s Caviar. 7 READY CREDIT on kohonnut elämänsä iskuun ja on napannut Olli Koivusen luotsaamana kaksi tyylipuhdasta voittoa. Vermossa ruuna kamppaili johtopaikalta äärimmäisen niukkaan voittoon ennen jo 1500 jäljellä rinnalle kiertänyttä Confidence Maniä. Viimekertainen Teivon ykkössija tuli 1100 metrin kirillä 6. ulkoa. 1 STELLA’S BOY on aiemmalla urallaan kärsinyt raviongelmista, mutta viime kilpailujen perusteella tyyli on löytynyt. Kahdessa viime Porin kisassaan ruuna on tehnyt rehdit suoritukset 2. radalta ilman selkää. Nappionnistumisella voittokin on täysin mahdollinen. 9 GRANITE on rehti puurtaja, joka toivoo ylikovaa alkuvauhtia. Viime keskiviikon kolmossija tuli 900 metrin kirillä 4. ulkoa.

Lähtö 6. | Toto64-3, Toto4-1

RANKING
A) 6 B) 3-5-8-2-4-9-1-7 C) 10-11
LARSMAN – PYÖRIÄN VILISTYS – TUVIKER – INTOIIVARI

Toto4-pelin avauskohteessa luottohevosena toimii pitkältä tauolta palaava 6 LARSMAN. Toki taukohevosiin pitää aina suhtautua vähän varauksella, mutta Larsman on kyllä tällaiseen tehtävään todellinen luokkahevonen. Ruuna hävisi viime vuoden Derbyssä vain Herra Heinämiehelle sekä Vixukselle, vaikka joutui haalarihommiin johtavan rinnalla. Jyväskylän voittojuoksussa 28. päivä syyskuuta taakse jäivät muun muassa Mysteerio sekä ravia kulkenut Liisan Tulilintu. Valmentaja Leo Mönttisen viime hetken tallikommentit kannattaa kuunnella korvat höröllä, mutta joka tapauksessa Larsmanin voitosta pitää lähteä liikkeelle. 3 PYÖRIÄN VILISTYS aloittaa haastajaryhmän. Se kiri Forssassa joukon hänniltä päätöspuolikkaalla varmaan voittoon, eikä viimekertainen Lahden suoritus lähtösuoran laukan jälkeen ollut yhtään sen huonompi. 5 TUVIKER jyräsi Kouvolassa voittoon johtavan rinnalta. Viimeksi tuli kirikierroksella laukkoja, mutta ori vaikutti täysin normaalilta. Tuviker ei ole kovinkaan nopea, mutta se jaksaa puurtaa. Vahvuudesta huolimatta raskas rata olisi oriille miinusta. 8 INTOIIVARI on kelpo vireessä ja ottelee ravilla totosijoista. Luokkaero Larsmaniin on kuitenkin valtava. 2 VIRIN VIHTORI on kilpaillut viime aikoina aika suoritusvarmassa vireessä. Lauantaina Turussa se jäi parijonossa päätöspuolikkaan alkaessa väsyvän selkään ja menetti asemiaan. Vaisusta sijoituksesta huolimatta esityksessä ei ollut moitittavaa. 4 V.G. WILMAN TÄHTI ottanee ensimmäiset keulat, ja ainakin Larsmanin takaa 2. sisältä tammalla olisi täydet totosaumat. V.G. Wilman Tähti olisi todennäköisesti sijoittunut Porissakin johtavan takaa totoon ilman päätöspuolikkaan ajovirhettä. 9 PAPPAN PARAS voitti Turussa keulasta ollen selkeästi aikaisempaa parempi. Tuon suorituksen ansiosta Pertti Puikkosen valmennettava punnertaa rankingin hänniltä B-ryhmään.

Lähtö 7. | Toto64-4, Toto4-2, Troikka

RANKING
A) 12-15 B) 7-6-14-13-8-16-5-3-4-9-11-1-2-10
CYRIUS D’ARIANE – GUIDO DI QUATTRO – THE RECTOR – MOONLIGHT BLACK

Ravien ensimmäisenä troikkalähtönä ajettavassa Teräsmiesliigassa takamatkalaiset ovat etukäteen erittäin vahvoilla. A-ryhmään kohoavat 40 metrin takamatkalta starttaavat 12 CYRIUS D’ARIANE ja 15 GUIDO DI QUATTRO. Molemmat ovat väkivahvoja menijöitä, joille matka on plussaa. Cyrius d’Ariane pääsee erittäin todennäköisesti kiihdytysvaiheessa Guido di Quattron etupuolelle, minkä ansiosta kohoaa ykkösrankiksi. Tämän jälkeen Tapio Perttunen lähtenee ajamaan jo hyvissä ajoin kohti kärkeä. Ei olisi mikään ihme, vaikka ruuna pääsisi etenemään matkalla johtopaikallekin. Guido di Quattro alisuoritti kauden kahdessa ensimmäisessä startissaan, mutta palasi viimeksi Forssassa tasolleen ja jyräsi johtavan rinnalta varmaan voittoon. 7 THE RECTOR hävisi viimeksi Kouvolassa johtavan rinnalta vain kanuunakuntoiselle Johnny Flamelle ollen jo merkittävästi parempi kuin kauden avauksessaan. Kuntopuntari osoittanee edelleen ylöspäin. 6 MOONLIGHT BLACK on tosi vaikea arvioitava, sillä se on juossut ihan erilaisissa lähdöissä ja vieläpä lyhyemmillä matkoilla. Joka tapauksessa Tuomas Pakkasen suojatti vaikuttaa selvästi paalun potentiaalisimmalta menestyjältä. 14 MISTER LANE sijoittui Forssassa johtopaikalta kolmanneksi Guido di Quattron jyrätessä rinnalta voittoon. 13 BWT ANGRYMAN hyötyy näistä ylipitkistä matkoista. Myös 8 VALIANT DREAM ja 16 LARGE POINT mahtuvat mukaan troikkasysteemiin.

Lähtö 8. | Toto64-5, Toto4-3, Päivän Duo-1

RANKING
A) 7 B) 4-5-3-1-6-2-8
RANCH KELLY – BOSSES LILY – CALLELA ELIZA – STONEISLE OCEAN

Päivän Duo –pelin käynnistävässä Tammatähdessä viivalle asettuu Ravigaalassa viime vuoden hevosena palkittu 7 RANCH KELLY. Anne Luttisen silmäterä palasi torstaina todella vakuuttavalla tavalla tauolta kirien sinänsä oikein sopivassa tehtävässä porukan hänniltä voittoon. Tuohon kisaan tammaa ei oltu viritelty ja startti juostiin pitkälti treenibalanssissa. Kaiken järjen mukaan tuore startti kropassa Ranch Kelly parantaa, eikä suosikki tule todellakaan olemaan kanssasisarilleen helppo pysäytettävä. Ranch Kellylle kun tunnetusti käy tarpeen vaatiessa mainiosti myös juoksupaikka johtavan rinnalla. Haastajaporukan käynnistävä 4 BOSSES LILY kangistui vielä kauden avauksessaan, mutta sinnitteli kuitenkin siihen nähden ihan kunniakkaasti, että näytti jo viimeisellä takasuoralla täysin lyödyltä. Pitkän tauon jälkeinen startti saattoi viedä luokkatammaa yllättävänkin paljon eteenpäin. Antti Teivainen päässee nytkin valitsemaan, että ajaako keulasta vai selästä. 5 CALLELA ELIZA sai viimeksi johtopaikan suosiolla Bosses Lilyltä avauspuolikkaan kohdalla, minkä jälkeen voitti oikein varmasti. Ei ole kuitenkaan lainkaan varmaa, että johtopaikka olisi nytkin tarjolla. Joka tapauksessa myös Callela Elizan kilpailuvire startti kropassa on mielenkiintoista nähdä. 3 STONEISLE OCEAN on mielenkiintoinen tauoltapalaaja. Viime vuoden Suomen ykkösmeriitti oli Kasvattajakruunun voitto. 1 MERIT on loistopaikalla, eikä totosija yllättäisi lainkaan. Mikäli Harri Koivunen olisi lauantaina kiihdyttänyt Freelancerin, eikä Pascha Tillyn perästä, olisi Merit saanut erittäin hyvät mahdollisuudet lähdön voittoonkin.

Lähtö 9. | Toto64-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka

RANKING
A) 10-1-6 B) 2-9-8-4-11-12-5-7-3
CAVALIER BRODDE – OVERFUN MATCH – PESCO VELVET – DADDY BOY

Toto64-kierros päättyy tasaiseen lähtöön, mistä ei todellakaan löydy yhtään heittopussia. 10 CAVALIER BRODDE kohoaa ykkösvihjeeksi takarivin lähtöpaikasta huolimatta. Kovasukuinen ruuna on koko Suomen uransa ajan tehnyt nousujohteisia otteita. Viimeksi Lahdessa Cavalier Brodde tykitti 3. ulkoa oikein helppoon voittoon. Cavalier Brodde on nopea ruuna, joka pystyy tekemään itse juoksuakin. 1 OVERFUN MATCH jäi viimeksi 2. sisälle niin ruudikkaana pussiin, että on loistopaikalta mielenkiintoinen. 6 PESCO VELVET on kirinyt viime starteissaan selkäreissuilla niin pirteästi, että Antti Teivainen saattaa hyvinkin haluta ajaa tämän lähdön keulasta. Tässä välissä on yksi poisjäänti, mutta vireen ollessa ennallaan kaikki on hyvän päivän sattuessa mahdollista. 2 DADDY BOY voi saada kakkosradalta tasaisen juoksun kärjen tuntumassa ja aloittaa erittäin tasaisen B-ryhmän. Ruuna on jonkin verran mielialamenijä. 9 LEON COGER oli viimeksi johtopaikalta kesy, mutta ei unohdeta ruunaa vielä. 8 MUSCLEMAN on hyvässä kunnossa, mutta lähtöpaikka vaikeuttaa. 4 FLASH SPRUCE on parhaimmillaan saadessaan tarkan juoksun 2. tai 3. sisällä. 11 KRAMPUS ja 12 FONTAINE BRODDE ovat ihan hyviä hevosia, mutta niin vain nekin jäävät tasaisessa lähdössä huonoilta lähtöpaikoiltaan rankingissa alhaisille sijoituksille. Silti kummankaan kohdalla edes voitto ei yllättäisi.

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

T4-1: 6 (3,5)
T4-2: 12,15 + 7,6,14,13 (8,16)
T4-3: 7 + 4,5,3,1 (6,2)
T4-4: 10,1,6 + 2,9,8,4,11,12,5,7,3

Pieni systeemi 6 riviä, hinta 1,20 euroa.
Suuri systeemi 360 riviä, hinta 72 euroa.

PÄIVÄN DUO

7
10,1,6

Yhteensä 3 yhdistelmää.

TROIKKA LÄHTÖ 7

12,15
12,15,7,6,14,13
12,15,7,6,14,13,8,16

Yhteensä 60 yhdistelmää, hinta 30 euroa.

TROIKKA LÄHTÖ 9

10
1,6,2,9,8,4,11,12
kaikki

Yhteensä 80 yhdistelmää, hinta 40 euroa.

OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTIT 

Ari Moilanen

L2/5 CAIJUS: Pikkuhiljaa ori menee eteenpäin starttien myötä. Se vaatii kyllä vielä lähtöjä alle. Aivan ok suorituksen se teki Lahdessa.

L3/12 MALONEY: Ruuna olisi ajamassani startissa Porissa pystynyt parempaankin, jos sisältä olisi tullut ajoissa tilaa. Nyt kärkikaksikko pääsi karkuun. Kunto on mukavalla mallilla. Paikka toki vaikeuttaa tehtävää. 

L5/2 CARAMBA MUSTANG: Hevonen voitti Kouvolassa aika vaatimattoman lähdön. Vermossa rahasija lienee sopiva tavoite.

L6/8 INTOIIVARI: Vaikeaa oli ravaaminen lauantaina Turussa. Jäätävässä kunnossa ruuna kilpailee. Se olisi ollut vielä ilman viimeistä laukkaa kiinni rahasijassa. Hiukan sähläystä on meneminen tällä hetkellä.

L7/15 GUIDO DI QUATTRO: Forssassa taivallettiin johtavan rinnalla. Aika lailla helposti ruuna voitti. Tehtävä toki kovenee, mutta hevonen pystyy myös venymään. Matka on plussaa. Ruuna on päässyt nykyisin aiempaa paremmin liikkeelle voltistakin.

L7/16 LARGE POINT: Kaksi starttia on nyt alla tauon jälkeen. Tämä peesailee mukavasti sopivalla juoksulla. Matkan ei pitäisi olla ongelma. Onnistuneella reissulla toton tuntumaan.

L9/8 MUSCLEMAN: Ajamastani Lappeen startista jäi varsin positiivinen kuva. Hevonen jäi ihan ajamattomaksi kovan vastustajan voittaessa. Voimia olisi ollut, mutta ehkä turha enempää spekuloida loppusijoitusta.

L9/11 KRAMPUS: Vermossa päästiin keulapaikalle ja ruuna voitti kisan. Vastassa oli hyvä hevonen, mutta tämä tsemppasi ja pystyi nujertamaan sen. Ei päästänyt kaveria ohi. Näppärä kilpuri on kyseessä.

Leo Mönttinen

L2/3 PYÖRYLÄN PARONI: Kuopiossa lauantaina saatiin paras sijoitus mitä oli tarjolla. Nyt on sellainen lähtö, että todennäköisesti ajetaan keulasta. Ei tässä tuntuisi oleva sellaista vastustajaa, jolle johtopaikan haluaisi luovuttaa. Tätä pelataan paljon ja annetaan ilman muuta mahdollisuus. Anttikin tykkää ajaa kisoja piikistä.

L4/6 ICE WINE: Hevonen oli Kuopiossa enemmän tai vähemmän kylmä jo kierroksen jälkeen. Meno oli kovin nahkeaa. Eiköhän se jää pois Vermon startista ja tutkitaan tilannetta tarkemmin.

L6/6 LARSMAN: Ruuna oli jo kertaalleen ilmoitettu viivalle tauon jälkeen, mutta kuumeilu sotki homman. Onneksi ei ajettu lähtöä. Harjoituksissa se on ollut aivan normaalin oloinen. Perustreenillä on lähinnä menty. Varsinaisia ratahiittejä ei ole laskettu. Jos hevonen suorittaa omalla tasollaan ja menee ravia, on sillä saumansa. Laukkapeikko kuitenkin kummittelee. Ruuna voi olla paussin jälkeen aika meneväisellä tuulella. Varmaksi en sitä suosittele.

Tuomas Pakkanen

L1/7 THE ONE AND ONLY: Bodenissa tamma teki kärrylähdössä laukan jälkeen ok juoksun. Siltä ei löydy hirveän kovaa pätkää. Montessa hevonen on mennyt mukavasti. Se ravaa hokeilla talviaikaan paremmin kuin kärryjen takana.

L7/6 MOONLIGHT BLACK: Kuopiossa lauantaina jäätiin kuolemanpaikalle. Kolmas puolikas mentiin 1.14-kyytiä. Hevonen tuli maalisuoran alkuun asti aivan asiallisesti. Kolme kilometriä sopinee hyvin harvatahtiselle oriille. Juoksun onnistuessa se pystyy toton kulmille.

L9/4 FLASH SPRUCE: Ruuna meni Bodenissa jääradalla 14,6-tuloksen ja oli kolmas maalissa. Siinä oli 1.12-lopetus. Hevonen kilpailee kelpo kunnossa. Se lähtee hyvin liikkeelle. Katsotaan taktiikkaa tilanteen mukaan.

Teemu Keskitalo

L4/1 FINEST CHOCOLATE: Ruuna oli vähän pettymys viimeksi Lappeessa. Se ei saanut itsestään parasta irti. Loppumetrejä se kuitenkin tuli sitten sen verran, että jäätiin pussiin. Lähtöpaikka on mainio. Tuosta saa huippureissun. Hevonen hiukan petraa starttien myötä. Neljän joukkoon tähdätään. Voitto olisi toki pikku yllätys.

L5/6 GLIDE ON FIRE: Hevonen jäi pari kertaa pussiin. Viimeksi koitettiin sitten keulasta. Lähtö otettiin kertaalleen takaisin ja tamma kuumeni siitä. Se jäi painamaan päälle ja tuo näkyi lopussa. Ehkä hevonen olisi silti voinut puristaa pikkasen enemmän. Selkäjuoksulla se kirii hyvin. Tauluaan paremmassa kunnossa tamma kilpailee.

L6/3 PYÖRIÄN VILISTYS: Harmittava laukka tuli viimeksi. Siinä oli vähän ahdas paikka lähtösuoralla. Kun tilaa tuli, ruuna lähti puskemaan ja hyppy tuli. Viimeiset 1800 metriä se polki sitten 1.25-vauhtia. Hevonen kilpailee huippukunnossa ja se pitää huomioida tässä.

Timo Korvenheimo

L4/8 HAZELHEN HERMES: Kuopiosta saatiin voitto lauantaina. Juoksukin meni kyllä hyvin. Siinä oli keliin nähden aika kova tempo. Kunto on ollut jo pidempään kohdallaan. Tämä tulee kyllä kivasti loppua. Ruuna ei ole mikään starttiraketti. Pieni lähtö on meille plussaa näistä asetelmista erityisesti.

L7/12 CYRIUS D'ARIANE: Sanotaanko, että Solvallassa kuski ei ollut täysin ajan tasalla, kuinka tätä pitää ajaa. Hevonen oli aivan hyvä. Nyt on taas tuttu ohjastaja puikoissa. Luotto on kova. Matka käy. Uskon, että Vermossa taistellaan voitosta.


 

Lähtö 1

Väliajat 16,0-15,5-20,0-19,5
BACKWOOD'S HEXFIRE: Kohosi 4. sisältä etusuoralla 2. ilman vetoapua. Johtohevosen laukan myötä eteni viim. takasuoralla keulaan. Runttasi vahvasti perille asti. 
VERNA LEE ZET: Alkumatka sijalla kuusi. Nousi etusuoralla 3. ulos. Polki mallikkaasti perille ja nousi kakkoseksi. 
HERMAN HALM: Kohosi 5. sisältä etusuoralla 2. ulos. Eteni viim. takasuoralla sijalle kaksi. Hölläsi hieman. Asiallinen. 
WATERPROOF STAR: Johti alun. Jatkoi 500 juostuna 2. sisällä. Kohtalainen. 
LE SAMUEL: Laukkasi 1. kaarteen lopussa jääden todella kauas. Nousi raville selvittyään vielä viidenneksi kovan esityksen päätteeksi. 
DARK ALLEY: Painui toiselta ilman vetoapua keulaan 500 juostuna. Veti hurjaa tempoa. Laukkasi viim. takasuoralla selkeästä johtoasemasta. Otti vielä asiallisesti kyytiä raville selvittyään.
THE ONE AND ONLY: Matkasi keskijoukoissa. Kohtalainen. 
CHROME: Laukkasi lyhyesti 1. takasuoralla menettäen siinä 20 metriä. Lopetti takajoukoista kohtalaisesti. 
FILLYJONKA FELLOW: Matkasi 3. sisällä. Varhain vaikeuksissa. 
WILLE'S RAINMAKER: Takamatkaa oli 60 metriä. Mahdoton tehtävä.
MAESTRO KEMP: Takamatkaa oli 40 metriä. Ei pystynyt parannuksiin.
TOOCA: Laukkasi alkumatkasta. Hylättiin.
LE TISSIER: Poissa.

Lähtö 2

Väliajat 29,0-30,5-27,5-23,5
PYÖRYLÄN PARONI: Avasi keulaan ja sai vetää tosi maltillista. Irtosi reippaalla lopetuksella helppoon voittoon. 
CAIJUS: Nousi johtavan takaa 2. ulos 400 jäljellä. Iski samassa 3. radalle. Lopetti lujaa, muttei pystynyt haastamaan voittajaa. 
DIPOREX: Juoksupaikka 3. sisällä. Jatkoi viim. kaarteessa 2. sisällä. Totosijalle nappireissulla. 
SUVI KEVÄTÖN: Juoksi 3.-2. ulkona. Kohtalainen. 
LOVER: Taipui lopussa johtavan ulkopuolelta. 
KEISAR: Matkasi 4. sisällä. Ei päässyt tulemaan täysin sujuvasti loppusuoralla.
TEJAS: Lyhyt laukka ennen 1. kaarretta. Juoksi 2. ulkona. Uusi laukka viim. takasuoran alussa. Putosi joukon taustalle.

Lähtö 3

Väliajat 13,5-17,5-21,5-17,0
BELMERI: Kiersi 1. kaarteen 3. rataa ja eteni toiselle ilman vetoapua kurvin lopussa vaatimaan vauhtia. Painui keulaan 500 juostuna. Vastasi varmasti lopussa. 
MAKEMAKE: Aivan sitkeä kakkonen toiselta ilman vetoapua. 
ALMOST ONE YEAR: Eteni keulaan 1. kaarteen alussa. Sai prässiä 1. takasuoran alussa ja jatkoi 2. sisällä 500 juostuna. Kohtalainen kolmas. 
GLENNE: Hyökkäsi 3. ulkoa loppukaarteessa ja nousi mukavasti neljänneksi. 
GINGER HALM: Tasainen 2. ulkoa. 
SHADOW PRO MCQUEEN: Kohosi 4. ulkoa 3. radalle puoli kierrosta ennen maalia. Loppusuoralla 4. rata käytössä. Mukava kiri. 
DELTA RHYTM BOY: Nousi 4. sisältä 3. ulos viim. kaarteessa. Oli pussissa. Ei päässyt polkemaan täysin sujuvasti viime metrejä.
HOMEHILL'S HUGO: Laukkasi lähtöön jääden paljon. Eteni jatkossa 5. sisälle. Nousi 4. ulos puoli kierrosta ennen maalia. Haki hieman rataakin lopussa. Asiallinen suoritus laukan jälkeen. 
TES JULY: Tasapaksu 3. sisältä. 
MALONEY: Kohosi 5. sisältä 5. ulos 900 jäljellä. Hyökkäsi 3. radalle 700 ennen maalia. Laukkasi harmittavasti 350 jäljellä kesken kirinsä.
DONCILIOUS: Laukkasi 1. kaarteessa ja hylättiin.
MARVELOUS DIAMOND: Poissa.

Lähtö 4

Väliajat 13,0-17,0-16,5-12,0
HAZELHEN HERMES: Iski 2. ulkoa lopussa ja kiri ykköseksi reippaassa lopetuksessa. Vakuuttava edelleen. 
CELEBRATION SONG: Väkevä esitys toiselta ilman vetoapua. 
KALLE KALAS: Täräytti ulkoa keulaan 1. kaarteeseen mentäessä. Jatkoi 2. sisällä 500 juostuna. Nousi maalisuoralla toiselle. Aivan pirteä kolmas kovassa lopetuksessa. 
ZO ZO HOSS: Painui toiselta ilman vetoapua keulaan 500 juostuna. Hiukan pehmeä reippaassa lopetuksessa. 
FINEST CHOCOLATE: Taipui 3. sisältä ulos taistosta. 
DREAM AND HOPE: Kohosi 6. sisältä etusuoralla 3. ulos. Tasainen. 
SACRAMENTO S: Nousi 5. sisältä 700 jäljellä 4. ulos. Kohtalainen. 
FIKA: Tasainen 4. sisältä. 
ICE WINE: Poissa.

Lähtö 5

Väliajat 16,5-18,5-15,5-15,0
READY CREDIT: Avasi johtavan rinnalle ja pääsi 1. kaarteessa pudottamaan 2. sisälle. Iski maalisuoralla ja spurttasi ykköseksi. 
CAPE'S CAVIAR: Avasi keulaan. Sai prässiä viim. takasuoralla. Asiallinen kakkonen. 
WAR CHILD: Lähti 4. ulkoa selässä 3. radalle 550 jäljellä. Hyökkäsi 4. radalle 300 ennen maalia. Mainio kiri kolmanneksi. Viim. 700 m 13,7. 
SCOTLAND YARD: Matkasi 5.-4. sisällä. Pääsi loppukurvissa etenemään 2. sisälle. Ei päässyt tulemaan täysin sujuvasti viime metrejä.
CONFIDENCE MAN: Hyökkäsi 2. ulkoa 1. takasuoran lopussa ja eteni toiselle ilman vetoapua. Prässäsi keulaa viim. takasuoralla. Ei moitittavaa suorituksessa. 
CARAMBA MUSTANG: Matkasi 4.-3. sisällä. Nousi viim. takasuoralla 3. ulos ja ajautui pussiin. Pudotti 300 ennen maalia sisälle. Tuli tasaisesti. 
GRANITE: Hyökkäsi 3. ulkoa 3. radalle viim. takasuoralla. Kiri ei täysin kantanut. 
EXPLOSIVE ELVIS: Sai toisella radalla selän eteen 2. kaarteessa. Taipui loppumatkasta. 
ATHLETIC STYLE: Myöhästyi lähdössä. Eteni sitten 5. ulos. Pussissa loppusuoralla.
NAT KING: Nousi 6. sisältä toiselle puoli kierrosta ennen maalia. Hakeutui loppukurvissa 3.-4. radalle. Lopetti mukavasti. 
STELLA'S BOY: Laukkasi 3. sisältä etusuoralla ja ajautui ulos. Jatkoi 3. kaarteessa 6. ulkona. Pudotti loppumatkasta sisälle. Tuli takajoukoissa pussissa maaliin. Hylättiin pitkästä laukasta.
GLIDE ON FIRE: Poissa.

Lähtö 6

Väliajat 27,0-29,5-28,0-23,5
ANNIN VAPPU: Matkasi johtavan takana. Oli viim. takasuoralla motivaatiovaikeuksissa jättäen väliä keulahevoseen. Eteni uudestaan johtavan kantaan, käänteli 250 ennen maalia toiselle ja kiri nappireissun päätteeksi ykköseksi. 
LARSMAN: Eteni keulaan 1. kaarteeseen mentäessä. Jäi reippaassa lopetuksessa kakkoseksi voittajan kiriessä selästä ohi. 
PYÖRIÄN VILISTYS: Kohosi 3. ulkoa 3. radan kiertoon 900 jäljellä. Juuttui ulos ja punnersi rehdisti viimeiselle totosijalle. 
VIRIN VIHTORI: Matkasi lähtölaukan jälkeen 5. sisällä. Nousi 3. kaarteessa 3. ulos. Lähti puoli kierrosta ennen maalia selissä 3. radalle. Kelpo suoritus laukan jälkeen. 
SARSIS: Kiersi 1. kaarteen 3. rataa ja eteni toiselle ilman vetoapua 1. takasuoralla. Aivan sitkeä. 
TUVIKER: Lähti 4. ulkoa 900 jäljellä selässä 3. radalle. Kadotteli raviaan maalisuoralla. Muuten ok suoritus.
KAKE: Ei vakuuttanut 4. sisältä. 
V.G. WILMAN TÄHTI: Sai toisella radalla selän eteensä 1. takasuoralla. Taipui varsin pahoin lopussa. 
INTOIIVARI: Hyökkäsi 5. ulkoa selissä 3. radalle 900 jäljellä. Laukkasi 600 ennen maalia.
MYLLYN VALTTI: Pakitteli 1. kurvissa 3. radalta taustalle 6. sisälle. Meno oli kovin nahkeaa. Keskeytti.
PAPPAN PARAS: Nousi 3. sisältä 450 jäljellä toiselle. Hakeutui 3. radalle 250 ennen maalia. Laukkasi pian ja hylättiin.

Lähtö 7

Väliajat 18,5-21,0-19,5-16,0-15,5
CYRIUS D'ARIANE: Nousi 8. sisältä 7. ulos kierros juostuna. Jatkossa 6. ulkona, mistä lähti 3. radan kiertoon 1350 jäljellä. Eteni 850 ennen maalia toiselle ilman vetoapua. Jyräsi lopussa omille teilleen. Oikein vakuuttava esitys. Viim. 1300 m 14,9. 
GUIDO DI QUATTRO: Laukkasi 1. kaarteeseen mentäessä ja menetti ihan reilusti metrejä. Ajoi porukan kiinni ja iski heti 2. kaarteessa 3. radalle. Eteni 2100 jäljellä johtavan rinnalle ja painui keulaan 1600 ennen maalia. Kelpo kakkonen, vaikkei murskavoittajalle pystynytkään vastaamaan. 
BWT ANGRYMAN: Hyökkäsi 1. takasuoralla 4. ulkoa 3. radalle ja eteni 650 juostuna keulapaikalle. Jatkoi 1600 jäljellä 2. sisällä. Kelpo kolmas. 
MISTER LANE: Matkasi 4.-5. ulkona. Iski 550 jäljellä 4. radalle ja kiri mallikkaasti. Viim. 500 m 15,1. 
FUNDOVER MATCH: Matkasi 3.-5. sisällä. Oli viim. takasuoralla pussissa. Nousi 550 jäljellä toiselle ja viim. kaarteen alussa 3. radalle. Kiri pirteästi aivan ulkoa. Viim. 400 m 14,5. 
WILD CARD S: Hakeutui 2. ulkoa loppumatkasta selässä 3. radalle. Kunnolla tilaa 150 ennen maalia. Mukavasti loppua. 
VALIANT DREAM: Juoksupaikka 3. ulkona. Ajautui loppumatkasta pussiin. Haki maalisuoralla vapaata rataa.
SIDE SPLITTING: Eteni johtapaikalle 1. takasuoralla. Juoksi jatkossa 3. sisällä. Tasainen. 
CONTRO VENTO: Matkasi 5.-6. sisällä. Lähti selissä 3. radalle kierros jäljellä. Kohtalainen kiri. 
LARGE POINT: Kohosi parijonosta etusuoralla selässä 3. radalle. Jatkoi kiertämistä ilman vetoapua 850 jäljellä. Kiri taittui ulkoradoille. 
THE RECTOR: Nousi 1200 jäljellä toiselle ja hyökkäsi samassa selissä 3. radalle. Kohosi viim. takasuoralla 4. radalle. Kiri katkesi lopussa.
MOONLIGHT BLACK: Matkasi paljolti toista ilman vetoapua saaden välillä selkääkin eteen. Meno hiipui loppumatkasta.
CASPIAN SISU: Avasi johtoon. Juoksi lopulta 3. sisällä. Taipui lopussa pahoin.
ERICA EME: Matkasi 7.-6. sisällä. Oikein vaisu. 
ZIZZY HIGHNESS: Poissa.
VEX ANT EXPERT: Poissa.

Lähtö 8

Väliajat 12,0-16,5-14,5-11,0
RANCH KELLY: Nousi 5. sisältä 2. kaarteessa toiselle ilman vetoapua. Jyräsi lopussa vauhdin kiihtyessä tyylikkääseen voittoon. 
CALLELA ELIZA: Kiersi alun 3. rataa. Iski vauhdilla 1. takasuoralla ja eteni keulaan 450 juostuna. Kiihdytti tempoa maalia kohden ja teki parhaansa. 
MERIT: Piti alkuun keulat. Jatkoi 1. takasuoralla 2. sisällä. Hakeutui 250 ennen maalia 3. radalle ja oli oikein hyvä kolmas. 
FIRE SPRUCE: Nappireissu 3. sisällä. Kelpo neljäs maalissa. 
FREE ME: Nousi 4. sisältä 500 jäljellä 3. ulos. Kohosi 3. radalle 300 ennen maalia. Asiallinen kiri. 
BOSSES LILY: Nousi 2. kaarteessa 2. ulos. Aika pehmeä lopussa.
STONEISLE OCEAN: Laukkasi jo ennen lähtölinjaa. Hylättiin.
ARCTIC PASSION: Poissa.

Lähtö 9

Väliajat 13,0-15,5-16,0-14,0
CAVALIER BRODDE: Hyökkäsi 3. ulkoa kiertämään 3. rataa ilman vetoapua 800 jäljellä. Punnersi väkevästi ja voitti hienon kirin päätteeksi. Viim. 700 m 13,1. 
OVERFUN MATCH: Pystyi puolustamaan johtopaikan sisäradalta. Kelpo kakkonen. 
LE BLIXTEN: Matkasi 2. ulkona. Sai vapaata väylää loppusuoran alussa. Kiri terävästi loppumetrit. 
MUSCLEMAN: Vahva esitys toiselta radalta ilman vetoapua. 
FLASH SPRUCE: Oli loppukaarteessa pussissa 3. sisällä. Nousi 200 ennen maalia toiselle. Ei päässyt tulemaan täysin sujuvasti maalisuoraa.
DREAM OF CELEBRITY: Lähti 5. ulkoa viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Käänteli loppukurvissa neljännelle. Kiri mallikkaasti maaliin saakka. Viim. 700 m 13,6. 
DADDY BOY: Laukkasi kesken tuiman kiihdytyksen. Antoi raville ja matkasi 4. sisällä. Kohosi toiselle loppusuoran alussa ja rullaili maaliin.
GLOBAL SPELLBOUND: Puikkasi 300 juostuna johtavan kantaan. Kohtalainen suoritus. 
FONTAINE BRODDE: Nousi 5. sisältä viim. takasuoralla toiselle radalle. Punnersi kohtalaisesti perille. 
KRAMPUS: Lähti 4. ulkoa selässä 3. radalle 800 jäljellä. Laukkasi viim. kaarteen lopussa kesken kirinsä. Hylättiin.
PESCO VELVET: Poissa.
LEON COGER: Poissa.