Suuren Suomalaisen Derbyn karsinnat

21.08.2019 18:00

Suuren Suomalaisen Derbyn karsinnat

Odotettu keskiviikko on käsillä

Edessä on yksi vuoden hienoimmista ravi-illoista, kun Suuren Suomalaisen Derbyn karsintalähdöissä haetaan paikkoja lauantain 31.8. suureen finaaliin. Tähän keskiviikkoon liittyy paljon latausta omistajien, kasvattajien, valmentajien, hoitajien, ohjastajien ja koko yleisön keskuudessa.

Tässä vaiheessa kaikkien karsijoiden Derby-unelma elää. Vuonna 2015 Suomessa syntyi 1072 lämminveriravurivarsaa, joista ensimmäisten ikävuosien aikana kasvattajat ja omistajat ovat maksaneet Suuren Suomalaisen Derbyn ennakkomaksuja ja pitäneet unelmaa yllä.

Reilun tuhannen hevosen ikäluokasta tänään 56 on lopulta mukana karsintalähdöissä, joista kaksitoista parasta etenee finaaliin jahtaamaan Suuren Suomalaisen Derbyn voittoa. Yhtään finaalipaikkaa ei ole vielä jaettu, ne ansaitaan juoksemalla. Jokaisesta viidestä karsintalähdöstä finaaliin etenee kaksi parasta sekä kolmanneksi sijoittuneista kaksi korkeimmalla pisterankingissa olevaa.

Laadukkaan nelivuotisikäluokan kuumimmat nimet Graceful Swamp ja Lewis Ale kohtasivat heinäkuun lopussa Vermon Derby-kenraalissa toista kertaa urallaan. Tänään ne juoksevat eri karsintalähdöissä ja ovat totta kai ennakkosuosikkeja. Illan kruunaavassa viidennessä karsintaerässä kohtaavat puolestaan ikäluokan ykköstamma Bosses Lady sekä Ruotsista menestysvalmentaja Timo Nurmoksen tallista tuleva Marrakesh.

Vastustajienkin karsintalähdöt ovat ratkaisevia: kun finaalin lähtöratoja valitaan illan päätteeksi, karsintavoittajat ja -kakkoset pääsevät valitsemaan ratoja nopeusjärjestyksessä. Kaikille avoin ratavalintatilaisuus järjestetään totohallin Street Bar Voltissa viimeisen lähdön jälkeen n. klo 21.15.

Tänään kuullaan myös erilaista raviselostusta ja -kommentointia, kun moottoriurheilusta tutut Aleksi Halen ja Pepe Jürgens pääsevät mikin varteen. Halen ja Jürgen viihdyttävät yleisöä muutaman lähdön verran ja tuovat ravitapahtumaan annoksen moottoriurheiluhenkeä. Yhteistyö on osoitus rohkeudesta ja kiinnostuksesta toimia yli lajirajojen.

Ääneen pääsevät totta kai myös Derby-hevosten taustajoukot. Voittajahevosten taustahenkilöt ovat muutenkin joka viikko tervetulleita Vermon voittajapodiumille, jossa omistajia haastatellaan. Sama koskee kasvattajia etenkin tähän aikaan, sillä Suuri Suomalainen Derby on merkittävä kasvattajakilpailu.

Aikataulu keskiviikkona 21.8.

16.00 Portit avautuvat
17.00 Ravintola aukeaa
17.00 Opetuslähtö
17.20 Koelähtö
17.30 TotoTV-lähetys alkaa
18.00 TotoTV:n studiolähetys alkaa, suora T64-lähetys myös maksullisella C More Max:lla.
18.00 Lähtö 1 esittäytyy
18.07 Lähtö 1 starttaa
18.29 Lähtö 2
18.50 Lähtö 3 Suuri Suomalainen Derby -karsinta
19.15 Lähtö 4 Toto64-1 Suuri Suomalainen Derby -karsinta
19.35 Lähtö 5 Toto64-2
19.55 Lähtö 6 Toto64-3, Toto4-1
20.15 Lähtö 7 Toto64-4, Toto4-2, Troikka, Suuri Suomalainen Derby -karsinta
20.35 Lähtö 8 Toto64-5, Toto4-3, Päivän duo -1, Suuri Suomalainen Derby -karsinta
20.50 Lähtö 9 Toto64-6, Toto4-4, Päivän duo -2, Troikka, Suuri Suomalainen Derby -karsinta
21.05 Lähtö 10
21.15 Derbyn finaalin ratavalintatilaisuus Street Bar Voltissa

KÄSIOHJELMAN NÄKÖISPAINOS

21.8.2019 Vermo

Selaa julkaisua

TOTO64-VARMAVALINNAT

Viikon kuudesta kohteesta neljä on Derbyn karsintalähtöjä, joten urheilullista mielenkiintoa riittää. Kierroksen kaikissa kohteissa suosikit erottuvat varsin helposti. Kierroksen todennäköisin voittaja on ehdottomasti viidennen kohteen 2 LEWIS ALE. Se oli viimeksi Vermossa mainio kakkonen, vaikka paremman lähtöpaikkansa ansiosta keulaan päässeelle Graceful Swampille hävisikin. Olemus miellytti kaikin tavoin, ja muu kuin karsintavoitto olisi loistavalta lähtöpaikalta melkoinen pettymys. Eiköhän Lewis Ale nauti kanssakilpailijoidensakin keskuudessa suurta kunnioitusta. Toinen iso suosikki on päätöskohteen 8 MARRAKESH. Viime vuonna Lewis Alen keulasta voittamassa Kriteriumissa 1800 metriä ennen maalia johtavan rinnalle kiertänyt ja siitä neljänneksi tsempannut ori aloitti kautensa kuukausi sitten lupaavalla suorituksella. Vaikka Suuressa systeemissä päädytään lopulta revittämään tuhdisti, on Marrakesh varteenotettava vaihtoehto läpivarmaksikin. Kaksi kohdetta pelataan molemmissa systeemeissä kahdella rastilla. Kolmannessa kohteessa 2 ULK DELLE SELVE ja 3 RAMBO RIVNER juoksevat erittäin todennäköisesti piikki-selkä –asetelmassa.

TOTO64-VIHJESYSTEEMIT

T64-1: 5,2 (4,10)
T64-2: 3,1 + 7,4,5,6,9,10 (2,12)
T64-3: 2,3 (9,4)
T64-4: 3,6 + 5,9,8 (2,7)
T64-5: 2 (1,9)
T64-6: 8 + 4,6,7,10,1,9,2 (5,3)

Pieni systeemi 16 riviä, hinta 1,60 euroa.
Suuri systeemi 1280 riviä, hinta 128 euroa.

ABC-RANKINGIT JA ANALYYSIT 

Lähtö 1.

RANKING
A) 1-8-5-6-4 B) 12-10-11-7-3-2-9
GASHAW BOKO – LA CAN STAR CHIP – ERNA’S KING – HERE COMES MARTY

Ravi-ilta käynnistyy tasaisella pelilähdöllä, joka suorastaan vilisee realistisia voittajakandidaatteja. 1 GASHAW BOKO on kirinyt viime starteissaan niin hyvin, että kohoaa ykkösvihjeeksi. Viimekertainen Riihimäen kakkossija tuli 700 metrin kirillä 5. ulkoa. Johtopaikkaa Gashaw Boko tuskin pystyy pitämään, mutta on ykkösradalta kuitenkin paljon parempi lähteä rakentamaan juoksua kuin viime kilpailujen lähtöpaikoilta. 8 LA CAN STAR CHIP on kilpaillut pitkän taukonsa jälkeen kahdesti. Vaikka menestystä ei ole vielä tullut, vaikuttaa vire nousujohteiselta. Vastus on nyt ilman muuta helpompi kuin Teivon lauantaisessa 75-lähdössä. Mikäli nousuvire jatkuu edelleen, on La Can Star Chipillä lähtöpaikasta huolimatta täydet menestyssaumat. 5 ERNA’S KING hävisi viimeksi Turussa vain tosi kovalle Tattoo Avengerille. 6 HERE COMES MARTY voitti Turussa johtavan rinnalta. Ainakin kengittä jatkaessaan ruuna on nytkin mielenkiintoinen. 4 ADRIENNE’S AMI on lähdön todennäköisin keulahevonen. Adrienne’s Ami on kelpo vireessä ja lähtee jahtaamaan tiukasti kärkisijoja, mutta aivan huippuvireessä ori ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan. 12 BLUEBIRD NASH, 10 KITTY BEAT ja 11 HIGHSCORE LUCA putoavat takarivin lähtöpaikoiltaan B-ryhmään.

Lähtö 2.

RANKING
A) 10-1 B) 11-6-2-8-14-15-12-4-5-9 C) 13-3-7
GIRL’S WISH – AFRICAN QUEEN – FUSCUS H.L. – ALBINO ESKER

Toisessa lähdössä 10 GIRL’S WISH yrittää nopeaa paluuta menetyskantaan. Girl’s Wish aloitti Tom Erikssonin käsistä koelähdön jälkeen kahdella tyylikkäällä voitolla, mutta viimeksi tamma kompuroi viimeisellä takasuoralla johtopaikalta laukalle haparoituaan jo hetkeä aiemminkin. Kovasukuinen 1 AFRICAN QUEEN on loistopaikalta lähdön toinen A-hevonen, vaikka uran ensimmäinen kilpailu ei vielä totosijaa tuonutkaan. Siinä Tuomas Korvenojan suojatti jäi viiden hevosen lähdössä neljänneksi, mutta vastus oli kuitenkin 3-vuotislähdössä varsin tasokas. 11 FUSCUS H.L. on hieno hevonen, joka vaikuttaa myös oikein kehityskelpoiselta. Ruunalta on lupa odottaa hyvää loppukiriä. 6 ALBINO ESKER ei riittänyt viimeksi, mutta nyt lähtö ei ole yhtä kova ja lisäksi 3-vuotiaalla on startti alla. 2 COMWAY COTTER on vielä aika kääntämätön kortti. Kesäkuun kaksi kilpailua eivät vielä suuremmin säväyttäneet, mutta 3-vuotias ori on voinut mennä kahden kuukauden tauon aikana selvästikin eteenpäin. 8 ZAGAT palaa pitkältä tauolta arvoituksena. Kyseessä on ihan kelpo menijä näihin lähtöihin.

Lähtö 3.

RANKING
A) 7 B) 4-11-9-3-2-1-8-10-5-6
GRACEFUL SWAMP – JOYRIDE LUXI – ZOGO MATCH – WERNER ORS

Suuren Suomalaisen Derbyn ensimmäisestä karsintalähdöstä löytyy vain yksi suosikki. 7 GRACEFUL SWAMP on voittanut kauden kaikki yhdeksän kilpailuaan, ja ainakin etukäteen on kyllä vaikea keksi mitään järkevää syytä, miksi voittokulku ei saisi jatkoa tässä kilpailussa. 4 JOYRIDE LUXI sijoittui viime vuonna Kriteriumissa hienosti kuudenneksi ja lähtee jahtaamaan tosissaan myös Derbyn finaalipaikkaa. Alla on pelkästään hyviä juoksuja. 11 ZOGO MATCH on joutunut huonolle lähtöpaikalle, mikä vaikeuttaa tilannetta huomattavasti. Juoksun luontuessa finaalipaikkaan on silti täydet mahdollisuudet. Viimeksi Jyväskylässä Zogo Match oli Kasvattajakruunu-alkuerässä mukana kovassa avauksessa, mihin nähden neljäs sija oli ihan kunniakas saavutus. 9 WERNER ORS osoitti hyvää ikäluokkatasoa sijoittuessaan toukokuussa Kuopio Stakesissa johtavan rinnalta kolmanneksi. Takarivin lähtöpaikka on kuitenkin ilman muuta miinustekijä. 3 ALMOST ONE YEAR on huomattavasti tauluaan paremmassa iskussa. Ruuna voi saada nappireissun suosikin takana 2. sisällä, ja silloin finaalipaikka ei ole täysin mahdoton. Myös 2 LAKE’S ACTION haluaisi Graceful Swampin selkään 2. sisälle.

Lähtö 4. | Toto64-1

RANKING
A) 5-2 B) 4-10-3-6-1-11 C) 9-8-7
FLEXIBLE JOURNEY – TATTOO AVENGER – MAS CAPACITY – WHOGONOW

Toto64-kierros käynnistyy illan toisella Derbyn karsintalähdöllä. Siinä A-ryhmään kohoaa kaksi tasavahvaa voitontavoittelijaa, joiden voittosumma ei tee ollenkaan oikeutta hevosten kyvyille. Molemmille tämä Derbyn keskipitkä matkakin sopii mainiosti. 5 FLEXIBLE JOURNEY on tähdännyt koko ajan yksinomaan Derbyyn, mikä on myös näkynyt ajotaktiikoissa huonoilta paikoilta. Ruuna on kuitenkin ollut jatkuvasti hyvä, ja alla on se kaikkein paras suoritus. Lahden Nelivuotistähdessä Flexible Journey iski 3. ulkoa 600 jäljellä, eteni heittämällä kärkeen 400 jäljellä ja irtosi selvään voittoon ennen Knows Bestiä. 2 TATTOO AVENGER kamppaili kesäkuussa Turun Kasvattajakruunu-alkuerässä johtavan rinnalta Knows Bestin kanssa hienosti voitosta, vaikka jalasta löytyi startin jälkeen hieman sanomista. Siitä huolimatta taakse jäi niinkin kovia menijöitä kuin Joyride Luxi, Flexible Journey, Wingman, Mainio ja Kaptah. Runsaan viikon takainen Turun kilpailu kävi hyvästä viimeistelystä, sillä ruuna sai helpon juoksun 2. ulkona, mistä irtosi loppusuoralla ylivoimaiseen voittoon. 4 MAS CAPACITY on suosikkikaksikon ykköshaastaja. Se paikkasi Vieremällä Einari Vidgrenin Muistoajossa ensimmäisen kaarteen laukkansa mukavasti. 10 WHOGONOW ei pääse takarivistä hyödyntämään hyvää lähtönopeuttaan. Iskukyky on muutenkin hieman arvoitus. 3 DOUBLE REVENGE ja 6 DAZE pitävät tammojen puolta. Näiden kaksarisija edellyttää kuitenkin täydellistä nappionnistumista.

Lähtö 5. | Toto64-2

RANKING
A) 3-1 B) 7-4-5-6-9-10-2-12-8-11
SULTAN JOURNEY – ONE DIRECTION – O.P.ROC – BOMBARD

Toisessa Toto64-kohteessa 3 SULTAN JOURNEY on päässyt loistopaikalle, mistä se tähtää tiukasti mielipaikalleen keulaan. Taulun molemmat voitot ovat tulleet nimenomaan johtopaikalta. 1 ONE DIRECTION lienee ainoa, joka voisi kyseenalaistaa Sultan Journeyn keulaan pääsyn. Paikka johtavan Sultan Journeyn takanakin olisi kuitenkin One Directionille mainio. One Directionin viime kilpailu pilaantui lähtölaukkaan, mutta sitä ennen alla oli lupaavia suorituksia. 7 O.P.ROC on rehti työmies, joka pystyy tekemään itse juoksunsa. Viimeksi Jyväskylässä O.P.Roc kiertyi 2. radalle ilman selkää 1500 jäljellä ja kamppaili kolmanneksi. Nyt ruunalla on starttikin alla. Odotettavissa on hyvä suoritus, mutta seiskaradalta juoksusta tullee taas niin vaikea, että näin tasokkaan lähdön voittaminen ei ole helppo juttu. 4 BOMBARD pääsee vauhdikkaasti liikkeelle ja saanee hyvän juoksun. Teivon viimekuinen voitto tuli keulasta ja Vermon kolmossija 2. sisältä. 5 PETERSIN nappasi viimekertaisen Lahden kolmossijansa 3. sisältä. Mikäli ongelmat ovat pysyneet kurissa, jatkanee Petersin edelleen nousuvireessä. Totosijaan on siis täydet mahdollisuudet. 6 JUSTINE CASE on luotettava 4-vuotias tamma. 9 SNOWDON on kyllä fyysisesti vahvassa vireessä, mutta todella verkkaisen lähtönopeuden vuoksi juoksuista tulee usein liian vaikeita. Myös 10 TOKAREV on syytä huomioida isoissa revityksissä.

Lähtö 6. | Toto64-3, Toto4-1

RANKING
A) 2-3 B) 9-4-5-10-1-7-8 C) 6-11
ULK DELLE SELVE – RAMBO RIVNER – AMBROGIO – RAMBOLDO JET

Toto4-peli käynnistyy vuotuisella K.G.Bertmarks Minne –karsinnalla. 2 ULK DELLE SELVE ja 3 RAMBO RIVNER kohoavat piikki-selkä –psyykillä selviksi suosikeiksi. Ulk Delle Selve nappasi viimeisimmän voittonsa Vermossa nimenomaan suoraviivaisella keulataktiikalla. Myös viimeksi Lahdessa Ulk Delle Selve nappasi helposti johtopaikan, mutta yllättäen johtopaikka luovutettiin täysin suosiolla Ypäjä Louvrelle 1900 metriä ennen maalia. Lopputuloksena oli, ettei vapaata väylää löytynyt kirivaiheessa koskaan. Nyt ajava Hannu Korpi tuskin kaavailee selkäjuoksua, ja normaalina Ulk Delle Selve on keulasta vahvoilla. Rambo Rivner avaa myös lujaa, mutta se ei ole keulajuoksulla täydellä matkalla ainakaan selkäjuoksua parempi, joten eiköhän Teemu Keskitalolle kelpaa suosiolla Ulk Delle Selven selkä. Mikäli Rambo Rivner pääsee iskemään johtavan takaa lyhyellä kirillä, on voittokin täysin mahdollinen. 9 AMBROGIO punnersi Ylivieskassa varmaan voittoon johtavan rinnalta. Ambrogio ei ole hevosena yhtään edellä mainittua kaksikkoa huonompi, mutta juoksusta tullee kuitenkin selvästi haastavampi, mikä pudottaa Janne Lukkarin ajokin B-ryhmään. 4 RAMBOLDO JET ja 5 SILVESTER vaikuttavat nousukuntoisilta ja kärkkyvät kuumimpien suosikkien epäonnistumista. Lähtökohtaisesti voitto kuitenkin yllättäisi. Myös 10 RIPASSO CLASSICO kuuluu edellä mainitun kaksikon kanssa samaan ryhmään, mutta jää takarivistä rankingissa niukasti näiden takapuolelle.

Lähtö 7. | Toto64-4, Toto4-2, Troikka

RANKING
A) 3 B) 6-5-9-8-2-7 C) 4-11-1-10
CALLELA LOUIS – KNOWS BEST – BWT DANGER – JOLLY ROY

Ensimmäinen troikkalähtö on yksi illan viidestä Derbyn karsintalähdöstä. 3 CALLELA LOUIS on tehnyt Derbyn lähestyessä nousujohteisia suorituksia ja kohoaa karsintalähtönsä suosikiksi. Voi hyvin olla, ettei Ari Moilanen panosta hyvältä lähtöpaikalta lähtöön, vaan pyrkii ajamaan ruunalla tasaisella vauhdinjaolla. Näin ruunalla ajettiin viimeksi Jyväskylän Kasvattajakruunu-alkuerässäkin. Siellä Callela Louis otti alun maltilla, mutta jäi lopulta toisella puolikkaalla selvästi kärkeä perässä seitsemännellä sijalla 2. radalle ilman selkää. Ruuna eteni johtohevosen rinnalle 800 metriä ennen maalia, painui kärkeen 600 jäljellä ja irtosi täysin hallittuun voittoon. Päätöspuolikas oli 12,5-kyytinen. 6 KNOWS BEST on luokkahevonen, joka on yltänyt kauden jokaisessa kilpailussaan totoon. Kyseessä on nopea avaaja, joka juossee joko keulassa tai 2. sisällä. 5 BWT DANGER koki viime keskiviikkona varusterikon, joka vei ilman muuta voiton. Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että Tuomas Korvenojan suojatti on kohonnut Derbyn lähestyessä huippukuntoon. BWT Danger ratkonee johtopaikan kohtalon yhdessä Knows Bestin kanssa. 9 JOLLY ROY oli viimeksi Lahdessa ihmeen saamaton. Normaalitasolla suorittaessaan ori ottelee aivan kärkisijoista. 8 WINGMAN on hevosena viides realistinen finaalipaikan tavoittelija, mutta se on lähtörataloton häviäjä, mikä samalla heikentää tuntuvasti osakkeita.

Lähtö 8. | Toto64-5, Toto4-3, Päivän Duo-1

RANKING
A) 2 B) 1-9-5-7 C) 6-11-8-4-10-3
LEWIS ALE – PEANUTS – KAPTAH – SPECIAL PRESENT

Duo-pelin avauskohteena ajetaan Derbyn neljäs karsintalähtö. Lähdöstä löytyy vain yksi suosikki. Viime vuonna Kriteriumin voittanut 2 LEWIS ALE hävisi viimeksi Graceful Swampille, mutta kakkossija tuli kyllä oikein hienolla suorituksella. Ori tuli maaliin todella hyvällä tyylillä. Eiköhän Lewis Ale nauti kanssakilpailijoidenkin keskuudessa suurta kunnioitusta, joten muu kuin keulavoitto olisi yllätys. 1 PEANUTS on arvottu unelmapaikalle, mistä tamma on tukevasti kiinni toisessa finaalipaikassa. Luvassa nimittäin lienee loistojuoksu Lewis Alen takana 2. sisällä. Peanuts on kahdessa alla olevassa kilpailussaan hävinnyt vain toiselle kivikovalle tammalle Bosses Ladylle, ja molemmilla kerroilla suoritukset ovat olleet mainioita. 9 KAPTAH tähtää 3. sisälle. Ruuna juoksi viimeksi Lahdessakin 3. sisällä, mutta siellä sisärata ei kirivaiheessa vetänyt. Tässä vastaavasta ei pitäisi olla pelkoa. 5 SPECIAL PRESENT on hieno 4-vuotias, mutta näistä asetelmista kahden parhaan joukkoon selviytyminen on ilman suosikkien odottamatonta epäonnea tiukassa. 7 SAHARA SANDSTORM taipui viimeksi Vermossa johtavan rinnalta, mutta sai alle kovan startin, kuten valmentaja Timo Korvenheimo etukäteen halusikin. Asetelmat ovat kuitenkin sellaiset, että aivan kärkeen yltäminen edellyttänee melkoista kanuunasuoritusta. 

Lähtö 9. | Toto64-6, Toto4-4, Päivän Duo-2, Troikka

RANKING
A) 8 B) 4-6-7-10-1-9-2 C) 5-3-12-11
MARRAKESH – BOSSES LADY – MAINIO – MAJESTIC MAN

Toto64-kierroksen päättävässä viimeisessä Derbyn karsintalähdössä suosikin paineet harteilleen saa Timo Nurmoksen laatutallista saapuva 8 MARRAKESH. Viime vuoden Kriteriumissa neljänneksi sijoittuneen oriin uran kaikki seitsemän kilpailua ajanut Jorma Kontio vaihtuu tällä kertaa Hannu Torviseen, mutta tuskinpa asialla on merkitystä suuntaan tai toiseen. Marrakesh on kilpaillut tänä vuonna vain kerran. Tämä tapahtui kuukausi sitten Eskilstunassa, ja suoritus oli oikein mallikas. Ori kiertyi 3. ulkoa johtavan rinnalle 1500 jäljellä ja oli vahva kakkonen. Olemus miellytti, ja eiköhän hevonen saavu Vermoon loistovireessä. Marrakesh on vahva kilpuri, jolla voi tehdä tarpeen vaatiessa monenlaisia ratkaisuja. 4 BOSSES LADY on loistotamma, joka on voittanut kaikki tämän kauden kuusi kilpailuaan. Marrakeshia vastaan Bosses Lady jää ykköshaastajaksi. On kuitenkin syytä muistaa, että viime vuoden Kriteriumissa Bosses Lady kiri Marrakeshin edelle kakkoseksi – silloin Hannu Torvisen ajamana. 6 MAINIO ja 7 MAJESTIC MAN pääsevät reippaasti liikkeelle, joten eiköhän kummallakin ladata ulkoakin lähtöön. Molemmat pystyvät juoksun luontuessa ottelemaan kärkisijoista. 10 RONALDO MALIBU on tauluaan vaarallisempi, ja ruunalle on syytä jättää yllätysmahdollisuus. Ronalbo Malibu olisi ihan hyvin voinut taistella viimeksi Jyväskylän Kasvattajakruunu-alkuerässä totosijoista ilman loppukaarteen pahaa laukkaansa. 1 BWT DIVINE pystyy hyödyntämään paikkansa, mutta vastus on kyllä kovaa tasoa.

Lähtö 10.

RANKING
A) 7-3 B) 6-5-4-1-2
MORISON – RUPELTAJA – VIRIN VIHTORI – TUVIKER

Ravi-ilta jatkuu vielä Toto64-lähtöjen jälkeenkin, kun seitsemän suomenhevosta lähtee tavoittelemaan Valtra Sisusarjan voittoa. 7 MORISON on pilannut kolme viime kilpailuaan laukkoihin, mutta silti alla on kaksi ennätysjuoksua. Kunto on siis edelleen huipussaan. Viimeksi Teivossa loppukaarteen laukka vei tasokkaassa 75-lähdössä sijoituksen vähintään viiden sakissa. Juostava pitkä matka on ruunalle iso plussa, ja kun kierrettävääkään ei ole paljon, on menestyskantaan palaaminen erittäin todennäköistä. 3 RUPELTAJA on harmillisen epävarma, mutta ilman laukkojen sotkemista kyvykäs 6-vuotias kyllä menestyy tässä tehtävässä. Viimeksi Joensuussa Rupeltaja tuli Kuusivuotiskunkussa loppumetrit pontevasti ja ehti linjalla neljänneksi. 6 VIRIN VIHTORI aloittaa Timo Tuomisen käsistä ja on mielenkiintoinen seurattava. Matka ainakin suosii. Myös 5 TUVIKER hyötyy paljon pitkästä matkasta. Ori ei ole kovinkaan nopea, mutta se jaksaa puurtaa. 4 SAKARIN oli lauantaina Teivossa sen verran vaisu, että jää vielä selkeästi haastajaosastolle, vaikka peruskapasiteetti on hyvää tasoa.

TOTO4-VIHJESYSTEEMIT

T4-1: 2,3 + 9 (4,5)
T4-2: 3,6 + 5,9,8 (2,7)
T4-3: 2 (1,9)
T4-4: 8 + 4,6,7,10,1,9,2 (5,3)

Pieni systeemi 4 riviä, hinta 0,80 euroa.
Suuri systeemi 120 riviä, hinta 24 euroa.

PÄIVÄN DUO | L8-L9

2
8

Yhteensä 1 yhdistelmä.

TROIKKA | LÄHTÖ 7

3
6,5,9
6,5,9,8,2,7

Yhteensä 15 yhdistelmää, hinta 7,50 euroa.

TROIKKA | LÄHTÖ 9

8
4,6,7,10
4,6,7,10,1,9,2

Yhteensä 24 yhdistelmää, hinta 12 euroa.

Vihjeet Jouni Torosta

OHJASTAJA- JA VALMENTAJAKOMMENTIT 

Ari Moilanen

L2/11 FUSCUS H.L.: Ihan hyvät juoksut ruuna on tehnyt molemmissa ajamissani lähdöissä. Kummallakin kerralla on ollut 40 metriä pakkia. Jossain tämä on kohta ihan kärkipäässäkin, kunhan nyt tulee vähän säännöllisemmin starttia kroppaan. 

L3/7 GRACEFUL SWAMP: Hevonen on ollut edelleen hyvä kaikkiin startteihinsa. Vahva luotto on, että finaaliin mennään.

L5/9 SNOWDON: Ruuna oli aivan hyvä Jyväskylässäkin. Sillä on ollut hankalia lähtöpaikkoja. Hidas avaaja jää niistä asetelmista kauas ja tehtävä menee aika toivottomaksi. Aivan asiallisesti se kierteli Killerilläkin. Pidempi matka olisi tälle paras. Lähtörata on ihan ok.

L8/6 CAPO: Hevonen suoritti oikein hyvin ajamassani Vermon startissa. Jäätiin siinä voittajan kantaan hyvävoimaisena pussiin. Tilaa saadessaan ruuna olisi ollut liki voittoakin. Nyt tehtävä toki kovenee.

L8/8 FULLHAND COMERY: Ruuna on mennyt eteenpäin koko ajan. Uran kovin tehtävä on on tälläkin edessä. Jos kaikki menee aivan nappiin, ei finaalipaikka ole täysin utopiaa.

L8/11 SPILL THE BEANS: Ihan hyvät juoksut tamma on tehnyt. Rata 11 on näissä kinkereissä aika lailla tekemätön paikka finaalisijoja ajatellen.

L9/6 MAINIO: Jyväskylän esitys oli varsin hyvä. Ajettiin tarkoituksella aika nätisti. Päästiin vasta myöhään vapaille väylille ja ruuna kiri mallikkaasti ollen vielä kolmas maalissa.

Juuso Holttinen

L2/6 ALBINO ESKER: Varsa palasi viimeksi pikku tauolta. Se Joutui jäämään Suur-Hollolan viikonloppuna kertaalleen pois, kun oli vähän kipeänä. Eiköhän ori petraile, kun päästään kunnolla starttirytmiin kiinni. Takamatkalta voi olla hankala saada paalun parhaita kiinni. Korotettu rahasija olkoon tavoite. Uskon hevosen pääsevän tuosta ravilla matkaan.

L4/10 WHOGONOW: Ori tuli meille treeniin Kunkkarien aikaan. Viime startissa se jäi painamaan ja tyhjensi itsensä jo matkalla. Takarivistä tuota vaaraa ei pitäisi olla. Toki aivan kärkeen voi olla vaikea yltää. Kaiken täytyy mennä ihan nappiin, jos finaalipaikasta meinaa haaveilla.

L6/2 ULK DELLE SELVE: Perjantain viimeistelyissä hevonen oli yhtä maukkaan tuntuinen, kuin ennen Vermon voittostarttia. Kaikki on kunnossa. Eiköhän se pysty menemään 1.12-ajan. Hyvä sauma meillä pitäisi olla. Kuski on kokeneemmasta päästä ja jos valjakko pääsee keulaan, siitä tuskin luovutaan. Kaikki kengät otetaan pois ja taakse jenkkikärryt. Optimivarustuksella mennään.

Tapio Mäki-Tulokas

L4/3 DOUBLE REVENGE: Kovia on vastasssa. Ihan kunnossa tamman pitäisi olla. Viimeksi tuli harmittavia laukkoja. Vaikea sanoa tarkkaa syytä tuohon. Uusi kuski oli toki, eikä tämä ole kaikkein helpoin ajettava. Täysipainoista suoritusta haetaan. Jos homma menee putkeen, jossain sijoilla 3-4 tamma voisi olla.

L5/9 SNOWDON: Jyväskylän sijoitus jäi vaatimattomaksi, mutta hevonen oli olemukseltaan ehkä paras, mitä on meiltä käsin ollut. Valjakko pakitti hännille ja kiihtyvässä vauhdissa ei korkeammalle pystynyt nousemaan. Lähtöpaikka on ihan ok. Vapaalta radalta ruuna on ollut parhaimmillaan ja jos sopiva tilaisuus tulee, saatetaan ajaa jo matkalla eteenpäin. Juoksun onnistuessa tällä on kyllä aina mahdollisuutensa näissä lähdöissä. Jaksava menijä.

L8/8 FULLHAND COMERY: Kurja lähtöpaikka on sattunut tähän kohtaan. Se latistaa odotuksia jo etukäteen. Rahasija lienee näistä asetelmista realistinen tähtäin. Hevonen kilpailee koko ajan nousukunnossa ja se pärjää taas tulevaisuudessa.

L9/10 RONALDO MALIBU: Jyväskylässä loppukurvin laukkaan paloi sija 2-4. Pikkasen kuski ehkä siinä kohtaa ahnehti liikaa ja hyppy tuli. Tällä on ollut paljon hankalia lähtöpaikkoja. Nousuvireessä se on ja kaikki on muutenkin mallillaan. Jos kaikki menee sataprosenttisesti, ei finaalipaikkakaan ole täysi mahdottomuus.

Janne Soronen

L4/4 MAS CAPACITY: Vieremällä tuli laukka ensimmäiseen kaarteeseen. Hevonen teki ok esityksen sen jälkeen. Ei ruuna silti ollut ihan sellainen, mihin se pystyy. Hevonen tutkittiin ja kurkunpään tulehdus löytyikin. Lääkekuuri ja pieni tauko. Tämän pitäisi silti olla heti aivan hyvä. Toki olisi mukavampaa, jos olisi hyvä kisa alla. Pikku arvoitus ruuna väkisin on. Se on terve ja viimeistelyt sekä harjoitukset on joka tapauksessa sujuneet hyvin. Jos hevonen pääsee finaaliin, se parantaa vielä karsintalähdöstä siihen. Bodenissa se meni täyden matkan 1.13-vauhtia läpi. Vikan kierroksen ruuna polki siellä alta 1.11-kyytiä. 

L8/10 ENTER MAYWEATHER: Lahden esitys oli vaisu. Näin tälläkin on kehno startti alla. Hevonen oli limainen kisan jälkeen. Nyt sen pitäisi olla taas terve. Ruunalla on toki muutenkin riittämistä ihan kärkeen.

Matias Salo

L5/7 O.P.ROC: Ruuna teki ihan hyvän ja rehdin startin Jyväskylässä johtavan rinnalta. Siinä oli välissä ongelmaa ja taukoa tuli. Päästään taas kilpailemaan. Ei tässä välissä ole kummempaa ajoa alla. Ihan ok hevosen pitäisi olla. Todennäköisesti tällä kertaa riisutaan kengät vain edestä. Tuskin tuolla on isoa merkitystä tuloksen kannalta.

L6/3 RAMBO RIVNER: Ilman muuta potentiaalinen hevonen tällaiseen lähtöön. Ruuna avaa lujaa ja se saanee tuosta hyvän juoksun. Totoon sitä pitää ainakin odottaa. Ilman etukenkiä jatketaan.

Lähtö 1 
Väliajat 09,5-11,0-19,0-13,5

LA CAN STAR CHIP: Matkasi aivan hännillä. Iski viim. takasuoralla 4. radalle ja kulki kovaa. Eteni lopussa selvään voittoon. Vauhdinjakokin auttoi. Komea kiri kuitenkin. Viim. 600 m 10,7. 
ERNA'S KING: Panosti alkuun ja kiertyi reippaassa avauksessa 1. kaarteen lopussa toiselle. Vaati johtavalta vauhtia ja toinen puolikaskin hurjasteltiin. Painui lopulta keulaan kierros jäljellä. Kesti rankan reissun mainiosti ja oli vielä toinen maalissa. 
BLUEBIRD NASH: Juoksi 5. sisällä. Jatkoi viim. takasuoralla 4. sisällä. Oli loppukaarteessa pussissa. Iski maalisuoran alussa 3. radalle ja kiri lujaa viime metrit.
SELANNE: Juoksi 3.-4. sisällä. Jatkoi myöhemmin jälleen 3. sisällä. Nousi toiselle 200 jäljellä. Tuli tasaisesti. 
SUN SAYEN: Pystyi puolustamaan johtopaikan. Sai tiukkaa prässiä toisella puolikkaalla. Piti hurjassa kyydissä kiinni asemastaan. Jatkoi 2. sisällä kierros jäljellä. Punnersi aivan asiallisesti loppuun asti. 
HIGHSCORE LUCA: Juoksi 6.-5. ulkona. Käänteli viim. kaarteen alussa 3.-4. radalle. Tuli takahevosista parhaiten. Viim. 400 m 15,7. 
MICKEY THE ARTIST: Lähti hänniltä 3. radan kiertoon kierros jäljellä. Juuttui polkemaan ulos. Punnersi tasaisesti. 
HERE COMES MARTY: Juoksi 4.-3. ulkona. Yritti viim. takasuoralla 3. rataa. Tuli tasaisesti. 
KITTY BEAT: Matkasi 5.-4. ulkona. Oli viim. takasuoran lopussa pussissa. Pudotti 350 ennen maalia sisälle. Tasainen. 
ADRIENNE'S AMI: Avasi toiselle ilman vetoapua. Pudotti 1. takasuoran alussa johtavan kantaan. Jatkoi kierros ennen maalia 3. sisällä. Kohosi viim. takasuoralla toiselle. Ei vakuuttanut.
GASHAW BOKO: Juoksi 3.-2. ulkona. Käänteli viim. takasuoralla 3. radalle. Kiri ei lähtenyt kantamaan. Ei suorittanut tasollaan.
SAHARA HOT MAMA: Juoksi 2. ulkona. Jäi ilman vetoapua kierros jäljellä. Taipui loppukurvissa.

Lähtö 2 
Väliajat 18,0-17,5-16,0-15,0

AFRICAN QUEEN: Veti joukkoa keulapaikalla. Vastasi hyvin maaliin saakka. 
GIRL'S WISH: Eteni alkumatkasta toiselle ilman vetoapua. Punnersi hyvin perille. 
ALBINO ESKER: Eteni 1. kaarteen alussa 2. sisälle. Nousi 100 jäljellä 3. radalle ja tykitti lujaa kärkiparin kupeelle. 
CARLOS SANTANA: Eteni 1. kaarteessa 3. sisälle. Tasainen. 
E.V. MICI: Vaikutti olevan etusuoralla vaikeuksissa 2. ulkona. Ei kuitenkaan luovuttanut. 
ROSY'S EXPRESS: Matkasi 5. sisällä. Hakeutui loppumatkasta 3. radalle. Kohtalainen. 
COMWAY COTTER: Tasainen 4. sisältä. 
ZAGAT: Haparoi lähdössä. Juoksi sitten 4. ulkona. Kohtalainen. 
FUSCUS H.L.: Juoksi 3. ulkona. Laukkasi 3. kaarteeseen. Käänteli takajoukoissa viim. takasuoralla 3. ja loppukurvissa 4. radalle. Tuli aivan hyvin. Viim. 600 m 13,1. 
ORZO: Juoksi takajoukoissa sisärataa. Hakeutui viim. kaarteen alussa selässä 3. radalle. Sai vauhdin taustalla päälle vasta maalisuoralla.
CAZIMIER: Juoksi taustalla toista rataa. Vaisu. 
CABALLO DIABLO: Matkasi taustalla. Haparoi loppukaarteessa. 
IRISTOSIN: Matkasi hännillä sisärataa. keskeytti. 
TEACHER'S STUDENT: Poissa.
NICCE MOUR: Poissa.

Lähtö 3 
Väliajat 10,5-14,5-14,5-13,5

JOYRIDE LUXI: Painui keulaan 300 juostuna. Kontrasi hyvin maalisuoralla ykköseksi. 
GRACEFUL SWAMP: Laukkasi ennen lähtölinjaa ja jäi tosi paljon. Revitti sitten vauhdilla 5. ulos, mistä iski 3.-4. radalle 1700 jäljellä. Eteni johtavan rinnalle ja teki hurjan hienon esityksen. 
ZOGO MATCH: Hyökkäsi 4. ulkoa viim. takasuoralla ja kiri asiallisesti totosijalle. Viim. 600 m 12,7. 
WERNER ORS: Iski parijonosta 1700 jäljellä ja eteni 150 metriä myöhemmin kuolemanpaikalle. Sai pian selän eteen. Asiallinen. 
ALMOST ONE YEAR: Nousi 3. sisältä viim. takasuoran alussa 3. ulos. Käänteli loppukurvissa selässä 3. radalle ja lopetti asiallisesti. 
AMBRIEL: Hyökkäsi 5. ulkoa viim. takasuoralla 3. radalle. Kohtalainen. 
LAKE'S ACTION: Johti alun. Jatkoi 300 juostuna 2. sisällä. Tasapaksu lopussa. 
ARCTIC ISLAND: Tasapaksu 4. sisältä. 
GUILTY PLEASURE: Juoksi hännillä. Ei vakuuttanut.
KNOWS EVERYTHING: Kiertyi 3. radan kautta toiselle ilman vetoapua. Juoksi lopulta 3. ulkona. Varsin pehmeä loppumatkasta.
AN-ANDREE: Lähtölaukka. Hylättiin.

Lähtö 4 
Väliajat 13,5-14,0-12,0-13,5

TATTOO AVENGER: Eteni 1. kaarteessa keulaan. Veti toisen tuhannen 1.12-kyytiä. Voitti pystyyn jäätävän esityksen päätteeksi. 
CACSHOT: Nousi 3. sisältä 2. ulos 800 jäljellä. Tuuppasi vahvasti perille saakka ja lunasti finaalipaikan. Viim. 700 m 13,0. 
FLEXIBLE JOURNEY: Alkumetrit 3. rataa. Pääsi pudottamaan 2. ulos 1. kaarteessa. Iski 1650 jäljellä 3. radalle ja eteni toiselle ilman vetoapua 150 metriä myöhemmin. Pudotti loppumatkasta sisälle. Taipui täpärästi ulos finaalista. 
DAZE: Avasi heittämällä keulaan. Sai selän eteen 1. kaarteessa. Kohtalainen. 
ARCTIC ELSA: Juoksupaikka 4. ulkona. Ei juuri vakuuttanut. 
JACK FIRE: Juoksi 4. sisällä. Vaisu. 
NERJA: Matkasi 5. sisällä. Ei vakuuttanut. 
CAPO THE YANKEE: Ei vakuuttanut taustalla. 
DOUBLE REVENGE: Alkumatka kuolemanpaikalla. Sai selän eteen 1500 jäljellä. Kovin pehmeä loppumatkasta.
WHOGONOW: Juoksi 3. ulkona. Laukkasi viim. takasuoralla.
MAS CAPACITY: Laukkasi pahoin. Keskeytti.

Lähtö 5 
Väliajat 15,0-16,0-13,5-12,5

SULTAN JOURNEY: Täräytti lähtösuoralla keulaan. Hallitsi varmasti perille. 
JUSTINE CASE: Juoksi 2.-3. ulkona. Käänteli viim. takasuoralla selässä 3. radalle. Jatkoi loppumatkasta 3. rataa ilman selkää. Vahva esitys. Viim. 700 m 11,0. 
ONE DIRECTION: Juoksi 2. sisällä. Jäi pussiin.
O.P.ROC: Sai toisella radalla selän eteen 1. takasuoralla. Käänteli viim. takasuoran alussa 3. radalle ja eteni kuolemanpaikalle. Hyvä suoritus. 
BOMBARD: Juoksi 3. sisällä. Ei päässyt tulemaan täysin vapaasti lopussa.
ALL READY MATCH: Juoksi 4. sisällä. Kohosi 2. radalle 300 ennen maalia. Ei päässyt tulemaan täysin sujuvasti lopussa.
TOKAREV: Lähti 4. ulkoa viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Kohtalainen kiri. 
DONATELLO HOSS: Matkasi 5. sisällä. Tasaisesti perille. 
SNOWDON: Yritti kireihin 5. ulkoa viim. takasuoran alussa. Kirivaihe ei täysin vakuuttanut.
SMOKY RAY: Juoksi 6. sisällä. Nousi viim. takasuoralla toiselle ja loppukurvissa 3. radalle. Tuli tasaisesti. 
EXPANSE'S TORNADO: Laukkasi lähtösuoralla. Hylättiin.
PETERSIN: Iski 3. ulkoa 1. takasuoran alussa ja eteni keulaan 550 juostuna. Taipui viim. takasuoralla ja laukkasi loppukurvissa. Hylättiin.

Lähtö 6 
Väliajat 13,5-16,5-13,5-10,0

AMBROGIO: Runttasi 2. ulkoa vahvasti perille. Ylitti maalilinjan toisena. Joutui loppusuoralla hiukan väistämään puoli rataa ulospäin puoltanutta ja hävisi niukasti. Tuomaristo nosti ykköseksi siirtosäännön myötä. Hieno esitys. Viim. 700 m 09,3. 
RAMBO RIVNER: Latasi keulaan. Sai rauhoittaa tempoa. Vauhti kiristyi jälleen loppua kohti. Ylitti maalilinjan ykkösenä. Puolsi puoli rataa lopussa ulospäin häiriten hieman voittajaa. Siirrettiin näin tuloksissa sijalle kaksi. 
ULK DELLE SELVE: Alku 2. sisällä. Laukkasi 300 juostuna. Jatkoi 3. sisällä ja laukkasi lyhyesti uudestaan takasuoran alussa. Nousi viim. takasuoralla 3. ulos. Pudotti 450 ennen maalia sisälle. Oli pussissa ja kohosi 300 jäljellä toiselle. Edelleen vailla vapaata. Sai väylän 200 ennen maalia ja kiri todella lujaa. 
CAPO THE EEMIL: Nappireissu 2. sisällä. 
RIPASSO CLASSICO: Lähti 4. ulkoa viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Polki kohtalaisesti perille. 
DENNIS BOKO: Juoksi 5. sisällä. Pääsi viim. takasuoralla etenemään sisärataa. Tasaisesti maaliin. 
MYSTIC POWER: Lähti 3. ulkoa viim. takasuoralla 3. radalle. Vähän pehmeä loppumetreillä. 
CARLOS LA RENTA: Hyökkäsi 5. ulkoa viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Kohtalainen. 
SUNDSVIK CHAMSIN: Matkasi 4. sisällä. Nousi viim. takasuoralla toiselle. Tasaisesti perille. 
RAMBOLDO JET: Laukkasi 1. kaarteessa. Juoksi sitten 6. ulkona. Nousi maalisuoralla ulkoradoille. Ei pystynyt enää parannuksiin. 
SILVESTER: Kiertyi 3. radan kautta toiselle ilman vetoapua. Laukkasi 600 jäljellä. Hylättiin.

Lähtö 7 
Väliajat 10,0-15,5-14,0-14,5

KNOWS BEST: Latasi johtavan rinnalle ja prässäsi tätä rajusti 1. kaarteessa. Pakitti sitten 400 juostuna 3. sisälle. Oli loppumatkasta tukalasti pussissa. Nousi maalisuoran alussa toiselle ja 100 jäljellä 4. radalle. Ehti vielä kirillään ykköseksi. 
JOLLY ROY: Menetti alussa metrejä laukkaavan takana. Pääsi sitten kuitenkin varsin sujuvasti 2. ulos. Käänsi 3. radalle 200 jäljellä. Kiri hyvin, mutta tuli lopussa täpärästi ohitetuksi. Viim. 700 m 13,2. 
CALLELA LOUIS: Avasi keulaan. Sai alkumatkasta tiukkaa prässiä. Puolusti kuitenkin paikkansa. Pääsi rauhoittamaan tempoa reilusti. Hiukan pehmeä loppumetreillä. 
BWT DANGER: Jäi johtavan taakse pussiin.
WINGMAN: Taivalsi toista rataa ilman vetoapua. Sitkeä suoritus. 
PEARL ON STAGE: Nousi 4. sisältä viim. kaarteessa 3. ulos. Asiallinen. 
BIG SEXY DELI: Nousi 5. sisältä 1800 jäljellä 3. ulos. Oli vaikeuksissa viim. takasuoralla. 
TORNAPULL: Ei vakuuttanut 5. sisältä. 
MAS CORY: Nousi 6. sisältä etusuoralla 4. ulos. Ei vakuuttanut. 
NIKA: Laukka lähtökiihdytykseen. Hylättiin.
CLUB NORD EASY: Lähtölaukka. Hylättiin.

Lähtö 8 
Väliajat 11,0-14,5-14,0-11,5

PEANUTS: Piti keulapaikan. Lisäsi tempoa viim. takasuoralla. Hallitsi perille saakka. Sivusi tammojen SE-tulosta. 
LEWIS ALE: Jäi toiselle ilman vetoapua. Pudotti hetkeksi johtavan kantaan 550 juostuna. Nousi pian jälleen kuolemanpaikalle. Aivan vahva suoritus. 
KAPTAH: Nousi 2. sisältä loppukaarteessa 2. ulos. Käänteli 200 ennen maalia 3. radalle ja tuli asiallisesti. 
SPECIAL PRESENT: Matkasi 3. sisällä. Eteni maalisuoralla mukavasti sisärataa. 
CAPO: Juoksi 3. ulkona. Pudotti viim. kaarteessa sisälle ja nousi taas toiselle 200 jäljellä. Kohtalainen. 
SAHARA SANDSTORM: Juoksupaikka 2. ulkona. Tasainen. 
SPILL THE BEANS: Kohtalaisesti perille 5. ulkoa. 
FULLHAND COMERY: Ei pystynyt parannuksiin 4. ulkoa.
ENTER MAYWEATHER: Tasapaksu 5. sisältä. 
BELGRAM PINUS: Ei riittänyt yhtään 4. sisältä. 
CAVALIER: Laukkasi 100 juostuna. Kulki aivan mallikkaasti laukan jälkeen.

Lähtö 9 
Väliajat 12,0-16,5-15,0-11,0

BOSSES LADY: Eteni keulaan 1. kaarteessa. Hallitsi kisaa helposti. 
BWT DIVINE: Nappireissu johtavan takana. Nousi maalisuoralla toiselle. Kelpo kakkonen. 
MAJESTIC MAN: Lähti 5. ulkoa viim. takasuoralla selässä 3. radalle. Käänteli loppukurvissa 4. radalle. Mainio kiri kolmanneksi. Viim. 600 m 09,0. 
SANTO GRIAL: Kohtalainen suoritus 3. sisältä. 
EFFRONTE PHOTO: Nousi 3. ulkoa kierros juostuna 3. radalle ja eteni toiselle ilman vetoapua 1450 jäljellä. Sitkeä. 
RONALDO MALIBU: Matkasi 5. sisällä. Oli loppumatkasta pussissa. Sai maalisuoralla tilaa ja lopetti mukavasti.
KNOCKING MATCH: Tasainen 4. sisältä. 
MAINIO: Avasi johtavan rinnalle. Matkasi lopulta 3. ulkona. Hyökkäsi 600 jäljellä 3. radalle. Kiri ei täysin kantanut.
TREASURE OF PIRATE: Lähti 2. ulkoa 1700 jäljellä 3. radalle ja eteni toiselle ilman vetoapua. Jatkoi pian 2. ulkona. Vaikeuksissa viim. takasuoralla.
COUNT FORTE: Juoksi 7. sisällä. Ei vakuuttanut lainkaan. 
MARRAKESH: Paha laukka 1. kaarteeseen mentäessä. Menetti heti pelin. Hylättiin.
HUDSON WEB: Juoksi 6. sisällä. Käänteli viim. takasuoralla selissä 3. radalle. Laukkasi loppukaarteeseen kesken kirinsä. Hylättiin.

Lähtö 10 
Väliajat 36,0-32,0-26,5-26,0-25,5

MORISON: Hyökkäsi 2. ulkoa viim. takasuoralla ja eteni keulahevosen kimppuun. Voitti tämän laukattua oikein helposti. 
RUPELTAJA: Eteni johtopaikalle 2250 jäljellä. Sai painetta loppukaarteessa ja laukkasi kärkikamppailusta 250 ennen maalia. Kelpo kakkonen. 
VIRIN VIHTORI: Taivalsi toista rataa ilman vetoapua. Asiallinen aloitus uudelta valmentajalta käsin. 
VALLUN VIRE: Laukkasi keulasta 550 juostuna. Jäi paljon ja eteni reilu kierros jäljellä 4. ulos. Punnersi aivan sitkeästi. 
SAKARIN: Aloitti 2. sisällä. Eteni 1. takasuoralla keulaan. Jatkoi johtavan takana 2250 jäljellä. Vähän pehmeä lopussa. 
USKO EEVERTTI: Laukkasi ennen 1. kaarretta johtopaikalta. Juoksi sitten 3. sisällä, mistä nousi 3. ulos etusuoralla. Taipui loppumatkasta. 
TUVIKER: Poissa.